K
Kata R.
Vieras
Kihisen kiukkua aina kun olen ystävieni kanssa, varsinkin sitten kun palaan kotiin. Miksei minulla ole ydinperhettä, ei hienoa (työsuhde) autoa, ei varaa matkustaa saatikka vaihtaa kodin sisustusta. Ei ole omaa (perinnöksi saatua?) kotia, en pääse ulkomaille työmatkalle, en voi viedä lapsia laskettelemaan. Ei minulle tarjota töissä viiden sadan euron palkankorotusta (ei edes yhden euron) kun valmistuin eikä lisää lomapäiviä. Vituttaa. Rankasti. Usein tuntuu etten haluaisi edes nähdä hyvin pärjääviä ystäviäni jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa - tulen vain kateelliseksi koska heillä on sitä kaikkea mistä itse haaveilen! Miten tästä kateudentunteesta pääsee eroon, mieluiten pysyvästi?