H
huokaus
Vieras
Nyt meinaa multa loppua kärsivällisyys ja ymmärrys miehen lapsetonta veljeä kohtaan. Hän ei ole onnistunut yli 10 vuoden parisuhteen aikana saamaan lasta ja olen kovin pahoillani heidän puolestaan. Tiedän, ettei lapsettomuus ole helppoa ja lujille se ottaa varsinkin, kun lapsia syntyy ympärille. Miehelläni on myös sisko, jolla muutama lapsi.
Kun puhuin anopilleni aikeistamme yittää saada lapsi, hän vähän toppuutteli, kun ei mieheni veljelläkään vielä ole. Mutta jos me nyt heille ensin lasta odottelemaan, niin ei meille olisi koskaan lasta saatu. Nyt meillä on tuollainen suloinen 1-vuotias, meidän silmäterä, joka on mieheni veljen pahin vihollinen. Hän kohtelee lastamme kuin ilmaa. Siskonsa lapset huomioi monin tavoin, mutta meidän pientä ei edes silmiin katso saatika puhuisi hänelle. Ei siinä mitään, yritämme ymmärtää ja olla välittämättä.
Tilanne on pahentunut koko ajan. Ihan alkuun hän vaimonsa kanssa vain v**tuili meille aika rankasti tavastamme hoitaa lasta ja olla vanhempia. Harmittihan se, mutta yritimme ymmärtää. Pian mieheni veli alkoi käydä vähän joka asiassa hankalaksi. Neuvoin miestäni myötäämään ja joustamaan mahdollisuuksiensa mukaan. Mikään ei enää sopinut ja sovitutkin asiat piti muuttaa viime tipassa. Hän alkoi puhumaan meistä pahaa myös muille, jos he vain kysyivät häneltä lapsestamme.
Mutta nyt meinaa mennä homma vähän turhan vakavaksi ja välillä jo vähän hirvittää. Mieheni ajoi autoa ja perään tuppautui auto, joka alkoi uhittelemaan ja kiilailemaan, niin että miehelläni oli kova työ pysyä lumisella tiellä ja oli ajaa metsään. Auto seurasi pihaan asti ja siitä pomppasi ulos mieheni veli naureskellen, että meinasitkos ajaa metsään, eikö meinannut auto pysyä tiellä?
Anoppia harmittaa poikansa lapsettomuus ja tuota temppuilua se kommentoi, että poika vain vitsailee että ei se pahaa tarkoita. Appivanhemmat tekevät nyt sitten kaiken, mitä heidän lapseton poikansa haluaa, ettei tälle tulis enää enempi mielipahaa kuin mitä lapsemme hälle aiheuttaa.
Mutta mitä tässä tilanteessa pitäisi oikeasti tehdä? Ei sekään nyt ole kiva, että veljesten ennen niin hyvät välit tuhoutuu yhden lapsen takia. Itse tunnemme tietysti syyllisyyttä, kun meillä on lapsi, joka hierää perheen välejä tuolla tavoin. Ja harmittaa myös lapsemme puolesta, jolla on setä, joka ei pysty lasta edes silmiin katsomaan ja kuitenkin juttelee ja leikkii lapsemme serkkujen kanssa. Mitä me voimme tehdä? Mitä pitäisi tehdä?
Kun puhuin anopilleni aikeistamme yittää saada lapsi, hän vähän toppuutteli, kun ei mieheni veljelläkään vielä ole. Mutta jos me nyt heille ensin lasta odottelemaan, niin ei meille olisi koskaan lasta saatu. Nyt meillä on tuollainen suloinen 1-vuotias, meidän silmäterä, joka on mieheni veljen pahin vihollinen. Hän kohtelee lastamme kuin ilmaa. Siskonsa lapset huomioi monin tavoin, mutta meidän pientä ei edes silmiin katso saatika puhuisi hänelle. Ei siinä mitään, yritämme ymmärtää ja olla välittämättä.
Tilanne on pahentunut koko ajan. Ihan alkuun hän vaimonsa kanssa vain v**tuili meille aika rankasti tavastamme hoitaa lasta ja olla vanhempia. Harmittihan se, mutta yritimme ymmärtää. Pian mieheni veli alkoi käydä vähän joka asiassa hankalaksi. Neuvoin miestäni myötäämään ja joustamaan mahdollisuuksiensa mukaan. Mikään ei enää sopinut ja sovitutkin asiat piti muuttaa viime tipassa. Hän alkoi puhumaan meistä pahaa myös muille, jos he vain kysyivät häneltä lapsestamme.
Mutta nyt meinaa mennä homma vähän turhan vakavaksi ja välillä jo vähän hirvittää. Mieheni ajoi autoa ja perään tuppautui auto, joka alkoi uhittelemaan ja kiilailemaan, niin että miehelläni oli kova työ pysyä lumisella tiellä ja oli ajaa metsään. Auto seurasi pihaan asti ja siitä pomppasi ulos mieheni veli naureskellen, että meinasitkos ajaa metsään, eikö meinannut auto pysyä tiellä?
Anoppia harmittaa poikansa lapsettomuus ja tuota temppuilua se kommentoi, että poika vain vitsailee että ei se pahaa tarkoita. Appivanhemmat tekevät nyt sitten kaiken, mitä heidän lapseton poikansa haluaa, ettei tälle tulis enää enempi mielipahaa kuin mitä lapsemme hälle aiheuttaa.
Mutta mitä tässä tilanteessa pitäisi oikeasti tehdä? Ei sekään nyt ole kiva, että veljesten ennen niin hyvät välit tuhoutuu yhden lapsen takia. Itse tunnemme tietysti syyllisyyttä, kun meillä on lapsi, joka hierää perheen välejä tuolla tavoin. Ja harmittaa myös lapsemme puolesta, jolla on setä, joka ei pysty lasta edes silmiin katsomaan ja kuitenkin juttelee ja leikkii lapsemme serkkujen kanssa. Mitä me voimme tehdä? Mitä pitäisi tehdä?
