Katujengit ja turvallisuus - Omalta kohdaltani kiitos isällenii

["Anonyymi"]

Lehdissä on hehkutettu nyt tätä jotakin isompaa jengiä ja niiden vaikutuksesta turvallisuuteen. Omina nuoruusvuosina noin 16 vuotta sitten näitä jengejä oli varmasti vähintään saman verran, mutta silloin itsepuolustuslajit nostivat säännöllisesti päätään.

Isäni suositteli sellaiselle lähtemistä kun olin 14 vuotias, mutta silloin koin tämän lajin jotenkin pahaksi. En ikään kuin sulautunut mielessäni siihen joukkoon, joka oli kaveripiirini ja pelkäsin saavani Chackie Chan leiman otsaani jos mainitsenkaan jollekkin edes olevani kiinnostunut jostakin tällaisesta lajista.

Asuin isäni ja äitipuoleni kanssa ja sen enempää äitipuoltani kuuntelematta aloin kulkea enemmän ja enemmän ulkona kavereiden kanssa yöaikaan ja saatoin tulla kotiin joskus jopa puolilta öin. Isäni oli monesti odottamssa kotona ja jonkun kerran kotiin tullessani hän oli ulko-ovella lenkkivaatteet päällä venyttelemässä ja väitti ettei ollut saanut unta. Silloin ihmettelin tätä kovasti, mutta ajattelin heillä on ollut äitipuoleni kanssa riitaa ja isä oli vain happea haukkaamassa.

Sitten kerran olin keskustassa torin vieressä sokkarin kongissa ja siinä isompi poikaporukka saapui aukomaan päätään ja tönimään. Seurassamme olleet pojat ottivat toki meidät tytöt heti selkiemme taakse, mutta mitäpä siinä iässä olevat kaverit mahtavat itseään vanhemmille. Eräskin poika kuvasi silloin lähteneensä kuin höyhen kun häntä oli tartuttu rinnuksista ja kiskaistu sivulle. Kavereiden kanssa oltiin aivan paniikissa eikä uskallettu lähteä oikein juoksemaankaan. Olin jo aivan varma, että asiasta ei seuraa kuin se jokaisen teinitytön painajainen, mutta sillä sekunnilla korviini kuului tutun äänen sanomana "Sinä siinä, jätä ne tytöt rauhaan tai vastaat seurauksista". Ja kääntyessäni katsomaan äänen suuntaan, en voinut enää pidättä itkuani, sillä tämä huutaja oli isäni, jota pidin täysin työhön uppoutuneena ja tossun alla olevana nörttinä, joka ei jaksaisi nostaa edes kolmen kilon käsipainoja.

Tämä ilon tunne muuttui tosin hyvin nopeasti paniikiksi kun yksi näistä riitapukareista kävi enempää miettimättä sekä sanallisesti että käsin isääni kiinni ja heitti hänet maahan. Huudan kuin viimeistä päivää, mutta isäni nousee ylös ja kysyy "haluaako nuori herra otella vai lähdetkö kiltisti kävelemään". Tässä vaiheessa olen ihmeissäni, että vastahan hänet nakattiin maahan, mutta hän nousee ylös ihmeellinen kiilto silmissään. Seurassamme olleet pojat menevät hänen taakseen ja heittävät takkeja pois nähtävästi osallistuakseen puolustamaan meitä ja tappelemaan isäni rinnalla. Mutta.. Siinä missä tämä ensimmäisenä isäni päälle käynyt karpaasi yrittää lyödä isääni tosissaan, isäni tarttuu tämän miehen ranteesta, väistää ja heittää hänet maahan, samalla hänen kädestään kiinni pitäen. Maassa oleva mies huutaa ja meteli on aivan uskomaton , mutta isäni toistaa kysymyksen "haluaako nuori mies otella vai lähdetkö kiltisti kävelemään". Tässä vaiheessa tämän maassa olevan miehen kaverit hyökkäävät nyrkit pystyssä kimppuun, mutta ennen kuin he kerkeävät metriä lähemmäksi isääni, hän potkaisee ensimmäiseltä jalat alta ja kaataa kolmannen ensimmäisen tavalla maahan. Olen aivan sanaton. Seuraa hetken hiljaisuus, jonka jälkeen isäni pyytää näitä herroja poistumaan hyvän sään aikaan ja ei mene aikaakaan kun suunsoiton säestämänä nämä miehet poistuvat torin toiselle laidalle huutelemaan ja väittelemään keskenään.

Jäikö näille miehille pysyviä vammoja? Ei. Kyse oli hallituista liikkeistä, joissa hyödynnettiin vihollisen omaa liiketta ja painoa.

Isäni. Mies, jonka luulin olevan ensimmäisenä maassa, oli seurannut minua kaikkina niinä iltoina, joina olin ollut yksin ulkona. Hän ei omien sanojensa mukaan uskaltanut nukkua ennen kuin olin kotona. Tämän jälkeen lähdin enempää vastaan väittämättä ensimmäiselle hänen ehdottamalleen kurssille. Ja käyn niillä edeleen, pariin otteesee tosin lajia vaihtaneena. Isäni oli käynyt parin vuoden ajan kerran viikossa näitä harjoittelemassa minun ollessani todella pieni. Ja silloin näissä oli ollut tarkka seula, eikä kylän riitapukareita oltu näihin seuroihin haluttu ensinnäkään. Isäni kanssa joskus alkuaikoina harjoittelimme liikkeitä leikillämme puistossa. Mutta emme enää.

Toivoisinkin myös aikuisten tutustuvan näihin lajeihin. Kertaakaan en ole kadulla näitä tarvinnut ja toivottavasti en tarvitsekkaan. Mutta silloin harvoin ne näyttäisivät olevan korvaamattomia taitoja.

Kiitos isä - Pidit tyttäresi puolta silloin, tänään ja tulevaisuudessa

Pinja

 

["Kyynel"]

ihana kirjoitus ja todella ihana isä<3

 

["jaaha"]

Mun mielestä tää kirjoitus oli naurettava

Mutta niin. Ootko tietoinen että nää knock out pelin tyypit usein hyökkäävät selän takaa tai yllättäen ja tosiaan yrittävät saada sillä ensimmäisellä iskulla tajuttomaksi? Siinä ei paljon itsepuolustustaidot auta kun selän takaa joku hyökkää yllättäen.

 

[jossittelija]

Aina voi jossitella asioiden hyvyydestä ja huonommuudesta. Jos joku hyökkää takaapäin, jos joku potkii, jos joku lyö käsilaukulla, jos joku lyö polkupyörällä. Ei se jossittelu sitä asiaa paranna suuntaan tai toiseen.

Ja onhan se kaksi eri asiaa, jos joku hyökkää selkään kuin että jos joku tulee edestä päälle. Tai jos joku ajaa vastaan tulevalla kaistalla vastaan tai ajaa liikennevaloissa perään.

Minäkin otin takavuosina jonkun kurssin näitä lajeja, ja oikeastaan ainoa mieleen painuva asia oli, kuten lehdissäkin tänään on ollut, niin kyllähän se paremmuus ratkaistaan kehässä. Jos hyökkäät kadulla jonkun päälle, niin kyllähän siinä silloin käytät sen yllätysmomentin hyödyksesi ja osoitat samalla huonoutesi. Jos asetut kehässä toista vastaan, osoitat ROHKEUTESI ja jos siellä voitat, niin myös taitosi.

Jos häviät kehässä, osoitat rohkeutesi, mutta tunnustat huonoutesi. Eli kehästä lähdet joka tapauksessa voittajana, joko vastustajasi tai itsesi. Piste.

 

[kiusaajista]

Meillä oli yläasteella luokalla pari mukamas kovaa kaveria + muilla luokilla näiden kavereita. Ja nämähän rellestivät silloin ihan miten sattuu ja käytännössä tuhosivat tuhansien eurojen edestä materiaalia, ovia karmeineen ja mitä muuta nyt sattui aina eteen tulemaan. Silloin erehdyttiin parin kaverin kanssa sanomaan nimeltä nämä tyypit opettajan kuullen ja eipä aikaakaan kun meitä luultiin ilmiantajiksi, vaikka käytännössä pelko oli persiissä sitä luokkaa, että ei paljoa olisi kehdannut suutaan aukaisemaan.

Kuinkas ollakkaan, niin samaisena syksynä oltiin parin muun kaverin kanssa aloitettu itsepuolustuskurssilla ja siellä ihan perus väistöt ja heitot opeteltu ja eräällä ulkovälitunnilla nämä koulun kovikset sitten tulevat tuuppimaan ja uhailemaan.

Se ensimmäinen käsiksikäynti oli kyllä niin ikimuistuinen, kyllä siinä lensi kuin halpa rukkanen, ennen kuin sai itseään niskasta kiinni, että ei tämä voi näin jatkua, että kohta tulee ihan oikeasti nyrkistä naamaan. Ja siitä kun erehtyi kaverin pyöräyttämään maahan, niin hetken piti opetetuilla otteilla siinä niin enpä muista milloin olisi lähtenyt ympäriltä yhtä nopeasti porukka kävelemään pois paikalta.

Sen jälkeen kylillä liikuttaessa sai tosiaan katsoa selustaansa ja käytännössähän siellä ei uskaltanut ilman kaveria pariin vuoteen liikkua ja senkin jälkeen aina vaistonvaraisesti vilkuili useampaan otteeseen olan yli jos sattui nämä tyypit näkemään jossakin lähistöllä. Suuta ne kyllä soitti senkin edestä, mutta lähelle eivät tulleet Nyt jos pitäisi itseään alkaa puolustamaan, niin saattaisi tehokkain ase olla pesemättömät hampaat ja pahan hajuinen hengitys. Siinä määrin on kaikki opit unohtanut ja kuntokin on jotakin aivan kamalaa siihen verrattuna.

Aloittajan isä on kyllä ollut esimerkillinen ja huolehtinut tyttärestään. Joskus sitä toivoo voivansa olla omien lasten supersankari, miltä isäsi eittämättä kuulostaa.