Kaveri suuttui, kun sanoin että lähtekää kotiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Tuli meille 3-vuotiaan lapsensa kanssa jo neljältä. Meillä on pieni 11- viikkoinen koiranpentu. Lapsi oli ihan kiltti, ei yrittänyt kiusata pentua. mutta tuon ikäiset on tietysti riehakkaita, eikä muista yhtään mitä on neuvottu ja sanottu jos ei niitten tekemisiä vahdita.
Olen siis koko vierailun ajan vahtinut ettei pentu näyki sitä lasta, se on ollut vaikeaa kun ei 3 v muista että pitäisi olla juoksematta ympäri kämppää. Eikä saa mennä pennun lähelle kun se nukkuu ynnä muuta. Äitinsä ei välittänyt katsoa yhtään lapsen perään, mä sain kokoajan vahtia kummankin tekemisiä. Kun lapsi sitten alkoi taas hyppiä ja juosta juosta, pentu tietysti juoksi salamana perään ja nappaisi sitä varpaisiin. Kaveri suuttui MULLE, vaikka olin sanonut että vahtii niitä sen aikaa kun käyn vessassa. Eipä vahtinut, kun piti tekstitellä koko ajan puhelimessa.
Nyt en sitten enää jaksanut, sanoin kaverilleni että mähän varoitin sua minkälaisia koiranpennut on, nekin on vasta lapsia eikä riehu ja näyki ihmisiä ilkeyttään. Sanoin että menkää jo kotiin, olen ihan poikki.
Kaverin mielestä pentu olisi täytynyt lukita saunaan tai kodinhoitohuoneeseen heidän vierailunsa ajaksi, joopa joo.
 
[QUOTE="huh";25261168]Mäkin oisin ajanut tommoset pellolle. Muutenkaan jaksas koko iltaa kytätä. Jos jo neljältä tulivat niin onhan tossa jo olleet.[/QUOTE]

Niinpä, eikä edes soittanut ja kysynyt sopiiko tulla kun soitti vaan ovikelloa ja tuli. Tekee ainakin 2-3 kertaa kuukaudessa noin, kyllähän se sille sopii kun mä touhuan kokoajan lapsen kanssa. Piirtelen, luen kirjoja, leikin, toi on mun kummipoika. Kaveri saa sitten vaan katsella telkkaria, puhua puhelimessa. Joskus yrittää mennä sohvalle maatekin ja nukahtaa, meinaa että mä hoitaisin lapsen kokonaan ja se vaan nukkuisi. Silloin olen kyllä herättänyt sen, että hitto!
Mullekin on sopinut suunnilleen noin tähän asti, tykkään kummipojastani, mutta nyt kun on tää pentu niin toi kaverikin saa kyllä ottaa jotakin vastuuta.
 
Juu kyl sun kaverin olis pitänyt itse pitää huolta lapsestaan. Pentu on pentu ja mäkin olen sen tehnyt selväksi kun meillä aikanaan käytiin meidän koiran pentuja katsomassa. Onneksi kaikki vanhemmat täällä ymmärsi mistä on kyse.

Onnea uudesta perheenjäsenestä teille :)
 
No olisin varmaan osaks aikaa laittanu sen pennun yksikseen, ihan vaan että saat hetken hengähtää JA että pentu saa rauhassa nukkua.
Pitäiskö sun noin muutenkin ehdottaa sille kaverilles että voi tuoda sen lapsen joskus hoitoon sulle, niin sun ei tarttis sitä äitiä kattella vaan äiti vois hoitaa omia juttujaan jossain muualla.
 
[QUOTE="Annika";25261394]No olisin varmaan osaks aikaa laittanu sen pennun yksikseen, ihan vaan että saat hetken hengähtää JA että pentu saa rauhassa nukkua.
Pitäiskö sun noin muutenkin ehdottaa sille kaverilles että voi tuoda sen lapsen joskus hoitoon sulle, niin sun ei tarttis sitä äitiä kattella vaan äiti vois hoitaa omia juttujaan jossain muualla.[/QUOTE]

Lapsi on mulla ollut paljonkin ilman äitiään, viikonloppujakin. Nyt on taukoa siihen asti, kun pentu vähän rauhoittuu. Käyn mieluummin heillä hoitamassa kummipoikaani, mulla on kyllä mieskin joka vahtii tota pentua.
Eikä ton ikäinen pentu ole jossakin saunassa kolmea tuntia yksikseen, niin että laitetaan ovi kiinni ja käsketään olla siellä, ja ihmiset on oven toisella puolella. Aikuinen koira vasta osaa olla käskystä noin.
 

Yhteistyössä