Kaverin lapsi tönii jatkuvasti...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äippä

Vieras
Kaverin lapsi on vuoden vanhempi kuin meidän 1.5v tyttö. Näemme usein, ja lapset touhuavat keskenään. Nyt kaverin lapsi on kuitenkin alkanut koko ajan tönimään ja lyömään lastani. Kaveri kyllä toruu poikaansa ja laittaa pyytämään anteeksi. Tällä ei kuitenkaan ole oikeasti mitään tehoa, vaan sama meno jatkuu taas hetken päästä. Ennen tätä tapahtui pääasiassa silloin, kun aikuisten silmät välttivät, mutta nykyään töniminen ja tavaroilla heittely on ihan normaalia vaikka olisimme paikalla. Että minua ärsyttää. Oma lapseni on sen verran rauhallinen, että ei osaa itseään puolustaa. Pelkään, että joskus poika tönäisee häntä niin, että pää osuu jonnekin terävään. Tai että tyttönikin oppii huonoille tavoille, kun alkaa matkimaan isomman tekosia.

Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Kyseessä on kuitenkin muuten aivan ihana lapsi, ja viihdymme heidän seurassaan. Poika on kuitenkin tosi tärkeä kaveri lapselleni, kun ovat melkein kasvaneet yhdessä.
 
must toi on aika normaalia ton ikäiselle.kumminkin päin 1,5v ei osaa puollustautua kun ei ole ikinä tarvinnut eikä tajua mitä tapahtuu ja 2,5v alkaa jo olemaan uhmassaan..
en tiedä voiko tolle nyt tehdä mitään ja normaalilta kuulostaa.

oletko tullut muuten ajatelleeks et toi kuuluu ikään,tossa iässä lapset tönii,raapii ym.toisiaan mikä kuuluu kyseisee kehitystasoon eikä ne pahalla sitä tee.Etsitää rajoja ja kokeillaan mitä voi tehä.Mulla on ollu kyl sama ongelma mut mun laps on viis ja tönivä kaveri oli 4.Ite pahastuin tönimisestä,mut se töniminen kuulu vähän siihen tapaan tutustua toiseen ku ei muutoin osannu sanoin kertoa.Töniminen tapahtui siis tutustumisvaiheessa..nyt on loppunnu mut tiiän kyl miltä susta tuntuu :hug:
 
Tuo nyt vaan on normaali kasvuvaihe, kiusallinen toki, mutta asiaankuuluva. Ja aivan varmasti se tulee vielä teidänkin lapsukaiselle, osana hänen kehitystään. Siitä kasvetaan sitten ajan kuluessa ohitse, ja tulee muita ongelmia.
 
Ymmärrän toki, että se kuuluu ikään. Ja tosiaan poika on uhmaiässä. Mutta jotenkin tuntuu, että siihen pitäisi kovemmin puuttua. Vaikka sitten poika hetkeksi jäähylle leikeistä tai jotakin. Ainakin itse vielä ajattelen, että omaa tytärtäni jotenkin "kovemmin" ottein toruisin samassa tilanteessa. Tuntuu, että ei sillä anteeksi-sanallakaan ole pojalle mitään merkitystä kun sitä vaan käskystä hoetaan. Höh! Harmittaa vaan niin vietävästi. Sitä kun jo miettii, että ei sitten mennä enää leikkimään heidän kanssaan. Kaippa sitä vaan muuttuu leijonaäidiksi, joka haluaa suojella lastaan :)
 
2,5 vuotias ei välttämättä vielä ymmärrä anteeksi-pyynnön oikeaa merkitystä. Lyövä tai tönivä lapsi kannattaa ottaa syliin lyömisen jälkeen tai laittaa esim. istumaan hetkeksi tuolille (huom! vain pieni pieni hetki ei montaa minuuttia, kun sen verran pienestä kyse, riippuen lapsen persoonasta). Sanoisin kyllä, että lyövälle/tönivälle lapselle täytyy jotenkin osoittaa, että tällainen käyttäytyminen on väärin. Niin, ja tietysti kannattaa aika tarkkaan valvoa tätä parivaljakkoa, kun yhdessä leikkivät..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ymmärrän toki, että se kuuluu ikään. Ja tosiaan poika on uhmaiässä. Mutta jotenkin tuntuu, että siihen pitäisi kovemmin puuttua. Vaikka sitten poika hetkeksi jäähylle leikeistä tai jotakin. Ainakin itse vielä ajattelen, että omaa tytärtäni jotenkin "kovemmin" ottein toruisin samassa tilanteessa. Tuntuu, että ei sillä anteeksi-sanallakaan ole pojalle mitään merkitystä kun sitä vaan käskystä hoetaan. Höh! Harmittaa vaan niin vietävästi. Sitä kun jo miettii, että ei sitten mennä enää leikkimään heidän kanssaan. Kaippa sitä vaan muuttuu leijonaäidiksi, joka haluaa suojella lastaan :)

No ehdottomasti poika pois leikeistä "miettimään" jäähylle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:

No kun lapsen äiti ei sitä tee. Toruu vaan ja sitten poika halaa ja sanoo anteeksi. En oikein osaa asiasta kaverille sanoakaan, ettei loukkaannu. Jokainen äiti kuitenkin puolustaa omaa lastaan :/

Ja siis korostan vielä, että kyseessä on mielestäni aivan ihana poika. En halua tehdä hänestä mitään "pahista". Hänessä ei itsessään ole mitään vikaa, vaan hänen uhmatoiminnassaan.
 
Hei!

Suosittelisin sinulle ap, että yrität olla haukkanan oman lapsesi luona niin, ettei tuo ystävän lapsi pääse tekemään tyhmyyksiä. Viestität samalla omalle lapsellesi, että hän on tärkeä ja pidät hänestä huolta. Ja usein lyömiset/tönimiset ym jää niin vähemmälle ja hyvässä lykyssä unohtuvat taka-alalle.

Kehitykseen kuuluvaahan tuo tietysti on, mutta kurjaa... Ja tuo ikäviä tilanteita :(

Voimia sinulle!
 
Meillä samaan törmätty kummitytön kohdalla joka on 10kk vanhempi kuin meijän poika. On ollut jo joskus 1v ikäisestä lähtien semmoinen että puree toisia ja nyt isompana tönii ja pukkii. Haluaa yleensä vaan huomiota ja sillähän äitin saa hermostumaan ja antamaan sitä huomiota. Vaikka tyttö on nyt jo kohta 3v niin ainoastaan pureminen on jäänyt. On tosi tempperamenttinen tapaus muutenkin että kaiken pitäsi mennä hänen tahtonsa mukaan, vaikka vanhemmat ovat aika tiukkojakin rajoja laittaneet niin ei auta. Pitää vaan toivoa että menee ohi kun isommaksi kasvaa. Mutta oman pojan kannalta se on tietenkin ikävää katsottavaa kun joka kerta itku tulee kun toinen satuttaa.
 
Mun kokemuksen mukaan huomiolle jättäminen vois kans toimia, eli siis jos jotain ikävää tapahtuu, tekijälle sanotaan, mitä teki väärin ja sitten ohjataan toiseen "juttuun". Lapsi kun usein hakee huomiota tällä toiiminnalla ja kun ei ekstrahuomiota saakaan niin ikävä käyttäytyminen vähenee.

Jäähypenkki ei välttämättä toimi vielä tuossa iässä, mun mielestä...

Itse varmaan alkaisin kans olla haukkana siinä vieressä. Eli menisin heti väliin kun näen että poikaa aikoo töniä. SAmalla se viestisi myös kaverin äidille, että tönimistä ei suvaita.

kyllä mäkin ymmärrän, että tuo töniminen kuuluu ikään. Mutta jos oma lapseni alkaisi töniä jatkuvasti, niin silloin myös päivystäisin lapseni vieressä, ja nappaisin heti hänet pois tilanteista, joissa aikoo lyödä tai tönäistä. Tekisin selväksi että toista ei tönitä, sitä vain ei kertakaikkiaan.suvaita. vaikka sitten pois tilanteista tai muut rangaistukset kehiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TL:
Mun kokemuksen mukaan huomiolle jättäminen vois kans toimia, eli siis jos jotain ikävää tapahtuu, tekijälle sanotaan, mitä teki väärin ja sitten ohjataan toiseen "juttuun". Lapsi kun usein hakee huomiota tällä toiiminnalla ja kun ei ekstrahuomiota saakaan niin ikävä käyttäytyminen vähenee.

Jäähypenkki ei välttämättä toimi vielä tuossa iässä, mun mielestä...

Joo, huomion hakemistahan tuo usein on. Toisilla voi toimia tuo, että vaan "ohjataan toiseen juttuun", mutta kyllä toisilla kuulemma "jäähykin" näyttäs toimivan. Se on tosi yksilöllistä mikä kenelläkin lapsella toimii, lapsen persoonasta riippuen.
 
Moi!

Mulla poika joka nyt 1v9kk ja hän on just toi hiekkalaatikon tönijä! Pikkusiskon syntymä on tainnut vielä nostaa pintaan tämän käyttäytymisen entisestään :(

Mutta joo itse yritän olla tosi tarkkana, ettei mitään ikävää pääse tapahtumaan ja jos tapahtuu niin kielto ja anteeksi pyyntö ja sen jälkeen hommat jatkuu. Mun mielestä tämä on toiminut parhaiten, jäähypenkkiäkiun koitettu, mutta on vielä liian pieni sellaiseen ja jos nostaa kauhean shown päälle itse niin myös poika reagoi voimakkaammin ja kierre on valmis. Aina sitä ei tietty osaa olla niin rakentava kuin pitäisi.

Ja varmasti on kurja olo lapsen puolesta, jos häntä tönitään, mutta kyllä mä ainakin kannan harmia myös tuon tönijän puolesta. Joskus tekis mieli kantaa niskapers-otteella kotiin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja nette:
Alkuperäinen kirjoittaja TL:
Mun kokemuksen mukaan huomiolle jättäminen vois kans toimia, eli siis jos jotain ikävää tapahtuu, tekijälle sanotaan, mitä teki väärin ja sitten ohjataan toiseen "juttuun". Lapsi kun usein hakee huomiota tällä toiiminnalla ja kun ei ekstrahuomiota saakaan niin ikävä käyttäytyminen vähenee.

Jäähypenkki ei välttämättä toimi vielä tuossa iässä, mun mielestä...

Joo, huomion hakemistahan tuo usein on. Toisilla voi toimia tuo, että vaan "ohjataan toiseen juttuun", mutta kyllä toisilla kuulemma "jäähykin" näyttäs toimivan. Se on tosi yksilöllistä mikä kenelläkin lapsella toimii, lapsen persoonasta riippuen.

Varmasti on persoona ja vielä enemmän ikä kysymys. Mun kokemuksen mukaan alle 2-v jäähyilyt on aikasta turhia, mut taas vanhemmilla hyvinkin toimivia.
 
Similar threads

V
Viestiä
32
Luettu
7K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä