A
Anonym
Vieras
Mitä mieltä olette seuraavasta, otanko yhteyttä kaverin vanhempiin vai annanko 8-vuotiaamme itse selviytyä kaveripulmasta?
Pojallamme asuu tuossa ihan lähellä kaveri, jonka kanssa hän on kulkenut puolitoista vuotta aamuisin kouluun ja ollut milloin enemmän, milloin vähemmän hänen kanssaan vapaa-aikana. Marraskuussa tuon kaverin äiti soitti, että pojille oli tullut kinaa koulumatkalla ja meidän poika oli nimitellyt ja lyönyt tuota kaveriaan kasvoihin. Kaverikin oli yrittänyt puolustautua lyömällä, mutta ei ollut osunut. Oma poikani ei osannut selittää, miksi oli tehnyt tekonsa. On aina ollut huono juttelemaan asioista. Mutta tiedän, että osin siinä takana voi olla kolmantena pyöränä olemisen tunne. Poikamme on muutamia kertoja tullut tuon kaverin luota pois, koska kaverille on tullut toinen kaveri ja :'Ne ei ole voineet enää olla.' En puolusta toki lyömistä mitenkään, mutta yritän ymmärtää syitä, jotka tekoon johti.
Me kävimme ovella kaverin luona kuitenkin pyytämässä anteeksi ja asia oli sovittu ihan kaikkien kesken ja pojat aikoivat olla edelleen ystäviä. Toinen poika soitteli meidän pojalle tapahtuman jälkeen, mutta poikamme ei halunnut olla, koska epäili tällä kaverilla olevan toinen kaveri. Ilmeisesti tuolloin poikamme jää vähän syrjään leikeistä. Viikon päästä meidän poikamme yritti soittaa tälle kaverille, että voiko hän olla ja puhelu katkesi, koska pojallamme loppui akku. Olin itse tapahtuman sattuessa samassa huoneessa ja poikani yritti soittaa kaverilleen toistamiseen. Mutta kaveripa olikin suuttunut, koska poikani oli kuulema lyönyt luurin korvaan, eikä hän aio kuulemma enää koskaan olla poikamme kaveri.
Oma poikani on yrittänyt useaan otteeseen soittaa viimeisen kuukauden ajan pojalle, mutta hän ei voi olla. Viimeksi kuulin puhelun, joka meni niin, että poikani soittaessa, kaveri sanoi puhelimeen vain: 'En voi olla' ja lunttasi puhelimen kiinni. Annanko poikien keskenään selvittää asian vai soittaisitteko te kaverin vanhemmille, että mikä jutussa on takana? Vai pitääkö vain hyväksyä se tosi seikka, että asia on nyt näin? He ehkä ajan oloon ystävystyvät uudelleen, kun kaveri leppyy tai sitten ei. Kurjaa oman pojan puolesta tietenkin ja haluaisin tehdä asian pojan kannalta parhain päin. Muitakin kavereita hänellä toki on, mutta tämä oli vähän kuin bestis.