Kävin lääkärillä-vuodatusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kiukkuinen_
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kiukkuinen_

Vieras
Kävin juuri äsken lääkärillä. Minulla todettiin alkuvuodesta PCO ja olin kärsinyt sen klassisista oireista kuten aknesta jo vuosia ennen diagnoosia. Kuukautishäiriöt astuivat kuvaan kun yritin pitää taukoa aiemmin syömistäni Diane Novista (aiheuttivat limakalvojen ohenemista.)

Käytin ensin Primolutia mutta sen jälkeen siirryin lääkärin suosituksesta Yasminelleihin. Ne taas eivät auttaneet akneeni ollenkaan vaikka olivat muuten sopivat.
Pillereiden aloittamisen aikoihin lihoin kahdessa kuukaudessa melkein 10 kg vaikka elintapani olivat samat kuin aina ennenkin. Olin todella huolissani, sillä en ole hyvällä ruokavaliolla ja liikunnallakaan saanut noista kiloista pois kuin kaksi.

Menin siis lääkärille ja kerroin oireistani. Hän sanoi vain, että "iän myötä tulee kiloja." Olin tyrmistynyt. Jos 23-vuotias nainen tulee vastaanotolle ja kertoo lihoneensa kahdessa kuukaudessa 10 kg, lääkäri vain suhtautuu siihen kuin normaaliin painonnousuun!
Kun kerroin huolestani sokeriarvojen suhteen, ja että suvussani on paljon diabetesta, hän sanoi vain että "voihan se niinkin olla," mutta ei määrännyt minua kokeisiin!

Kun kerroin kokeilleeni useita eri pillerimerkkejä mutta että toiset eivät tuoneet helpotusta akneeni ja toiset taas aiheuttivat pahoja limakalvo-ongelmia, hän vain sanoi, että "ainoa pilleri joka auttaa akneen on Diane Nova." Ööh, minulla on kyllä ollut apua muistakin pillereistä, mutta ne taas ovat sitten haurastuttaneet limakalvoja (kuten siis myös Diane teki.)
Lääkäri meinasi kirjoittaa minulle minipillerit, mutta niistähän nyt vasta vähän apua olisikin syvään akneeni ja kuukautishäiriöihin.

Sitten hän kaupitteli minulle seuraavana vaihtoehtona kuparikierukkaa. "Voisit sitten hoidella niitä muita oireita kun olisi ehkäisy hoidettu."
Kun kerroin, että olen teini-ikäisenä syönyt kolme tuloksetonta Roacuttan-kuuria ja kaksi Tetralysal-kuuria (tuloksettomia nekin) ja että onko jatkuva Roacuttanin syöminen hyvä vaihtoehto, hän sanoi että "eihän se ole."
Ja vielä lisäsi, että " sehän on niin ihotyypistä riippuvainen se akne. Ja iän myötä paranee."
No haloo, paljon lohduttaa 23-vuotiasta jonka iho kukkii kuin mummon kukkapenkki! Vai että pitäisi vielä 20-25 vuoden ajan odottaa että iho paranee itsestään ja viettää parhaat nuoruusvuodet zombien näköisenä! Ja muka rasvainen ihotyyppi, eikös se PCO juuri aknea aiheuta? Jos minulla olisi vain rasvainen ihotyyppi, kaiken järjen mukaan Roacuttan olisi siinä tapauksessa tuonut avun.

Kun kerroin, että jos pitää valita limakalvo-ongelmien ja lihomisen väliltä, valitsen limakalvo-ongelmat. Samalla kerroin yrittäneeni käyttää käsikauppavalmisteita oireiden hoitoon, mutta että mitään apua ei ole ollut ja samalla ikäänkuin pyysin, että jos on olemassa tehokkaampi lääke, tahtoisin sitä. Kerroin, että esim. Ovestin ei auta ja aiheuttaa vain pahaa kirvelyä limakalvojen ollessa niin huonossa kunnossa. Kerroin myös kuulleeni, että on olemassa myös suun kautta otettava vaihtoehto. Hän ei tiennyt tällaisesta mitään.
Hän suositteli minulle Ceridalia ja pesunestettä! Ceridalia olen käyttänyt mutta se ei hoida kuin oireita (eikä niitäkään kunnolla) eikä itse sairautta. Kun joskus kävin gynekologilla, hän kielsi ehdottomasti minkäänlaisten pesunesteiden käytön alapesun yhteydessä.
Lopulta en saanut reseptiä minkäänlaiseen lääkkeeseen, vaikka kerroin kuulleeni että vaihtoehtoja on ja että oireeni ovat pahat. Lopulta lääkäri suositteli hiivalääkkeen käyttöä.
No, kas kun en olekaan tullut kokeilleeksi kuin varmaan viisi kertaa viimeisen vuoden aikana!

Lopulta kävelin vastaanotolta ulos 3 kk Microgynon-reseptin kanssa.

Alan olla jo epätoivoinen. Haluaisin vain saada jotain mikä auttaa akneeni ja kuukautishäiriöihini sekä jotain lievitystä limakalvoihin. Tässä alkaa jo parisuhdekin kärsiä kun emme voi minun limakalvojeni vuoksi harrastaa seksiä (tästäkin mainitsin lääkärille joka ei ollut kuulevinaan.) Toivoisin myös ettei paino nousisi.
Onko tämä liikaa vaadittu?
 
on se ikävä, kuinka terveydenhuolto vain huononee huononemistaan. Itseä huvittaa joka kerta, kun näen sen sairaalatositv-mainoksen, sarja vissiin tulee nelosella. "Me välitämme ja kuuntelemme..." No daa, tottakai lääkärit esittää kiinnostunutta ja ammattitaitoisia, kun kamerat on paikalla.

Toivon, että saat apua vaivoihisi :) Itsellä on omat vaivani, joihin en ole saanut apua lääkäreiltä. Ja olen kokenut samanlaista kohtelua kuin sinäkin. Mutta asiaan, itsekin kävin aikoinaan lievän akneni takia ihan ihotautilääkärillä ja sain aineita, jotka ihan tehosivat ( en muista aineiden nimiä). kuivaativat ihoa vähäsen, mutta finnit väheni.
 
Mun limakalvo-oireet on hoituneet seuraavilla keinoilla, vaikka en ole luopunut e-pillereistä (Microgynon):
- hiivanestolääke 1/vko
- ovestin 2mg 1/pv
- ceridalia joka vessassa käynnin yhteydessä
- ceridalia tai muuta liukastetta tarvittaessa seksiä harrastaessa
- gynolactia silloin tällöin jos on tullut harrastettua paljon seksiä (vaikka mieheni nesteet ei näytäkään sekoittavan alapäätäni, niin silti varmuuden vuoksi joskus)
- syön e-pillereitä 2 tai 3 laattaa putkeen, jotta kuukautiset olis harvemmin. käytän ainoastaan vuokkoset cotton suojia kun en jaksa kestositeitä pestä. tamponit on pahasta, ne kuivattaa limakalvoja! kuukuppia en voi vulvodynian takia käyttää (limakalvot on paitsi silloin tällöin arat, myös hyvin ohuet - asia mikä johtunee e-pillereistä).

Sulle suosittelen hyvän erikoislääkärin etsimistä, mieluusti sekä gyne että ihotautilääkäri vaikka samasta lääkärikeskuksesta. Etsi netistä hyvää spesialistia alueeltasi.
 
Ceridalia ja Gynolactia saa ilman reseptiä apteekista. Ovestinin suun kautta otettavat taitaa olla reseptillä, tai on ainakin reseptillä halvempia. Apteekista saa hyviä liukasteita (mm intim-sarja, jossa on myös pesuaineita) sekä perinteinen KY jelly (ei musta niin hyvää, kuivuu liian nopeaan). Itse en uskaltaisi ruokakaupasta ostaa kun niissä on helposti hajusteita ja väärä pH alapäälle.
 
Gynelle pitäisi varmaan suunnistaa. On joskus tullut muutama ylimielinen ja välinpitämätön tapaus vastaan, joten toivon että nyt löytyisi empaattisempi. Olen muuttanut uuteen kaupunkiin edellisen gynekäynnin jälkeen ja ei ole tietoa tämän kaupungin vaihtoehdoista.
Hinta vain hieman hirvittää, 60-80 e on opiskelijalle iso summa. No, mitäpä sitä ei terveyden eteen tekisi.

Minä vaihdoin n. vuosi sitten siteet kestositeisiin ja kuppiin. Kuppia en tosin voi koko ajan käyttää limakalvojen vuoksi, mutta muuten kestoilu on auttanut todella paljon tilanteeseen.

Kummallista, ettei yksikään lääkäri ole toistaiseksi kirjoittanut minulle hiivanestolääkitystä, vaikka minulla on todella usein ko. vaivaa. Paitsi yhden ainoan annoksen verran kerran tujumman antibioottikuurin yhteydessä.

Paras käyttämäni liukkari tähän mennessä on ollut juuri Aco Intim-sarjan. Tuntuu oikeasti hoitavalta. :)
 
YTHS:llä on gynejä, joille saa yleislääkäriltä lähetteen jos yleislääkärin taidot ja tiedot loppuu kesken. Ei ole edes kovin vaikeaa, ainakaan Espoossa. Maksaa 4e.
 
Ap, oletko käynyt homeopaatin vastaanotolla? Kokeile sitä, olen kuullut, että apua on saatu moniin eri vaivoihin. Suomen Homeopaattien sivuilta löytyy kokeneiden homeopaattien tiedot.
 
Osaako joku auttaa, onko kellään muulla samankaltaista?
Mua on niin pitkään vaivannut limakalvo-ongelmat. Pco todettu 2007 ja lasta on siitä asti yritetty, mutta yritykseksi on jäänyt.. mutta tosiaan, koko ajan on ollu jotain häikkää tuolla alhaalla, kirvelee ja kutisee.. kävin monesti lääkärillä kun luulin että se on hiivaa. sain hiivalääkityksen ihan pelkällä lääkärin vilkaisulla. Kun lopulta pääsin yksityiselle lapsettomuusgynelle ja luulin silloinkin että on hiivaa, se sanoi että siksikö sitä on sanottu, onko tutkittu? No ei oltu. Yhdyntä onnistuu ehkä muutaman kerran kuussa irvistämättä jos hyvä tuuri käy, muuten on aina hajalla paikat. Nytkin kirvelee ja kutisee ja tulee valkovuotoa, joka tuntuu entisestään rikkovan paikkoja.. Ceridal on kokeiltu ja saattaa auttaa hetkellisesti, en pese koskaan saippualla alapäätä, käytän vain puuvillaisia alushousuja, tuuletan usein (nukun ilman housuja), mutta mikään ei tunnu auttavan, aconin liukkarinkin kanssa tekee monesti kipeää ja touhu loppuu lyhyeen.. mikä avuksi?? Voiko tämä johtua liian runsaasta testosteronin tuotannosta, joka kai on yleistä pco:ssa..eli siis estrogeenin puutteesta..

Kaikki sukupuolitaudit on tutkittu, ei voi johtua niistä..
 
Mulla oli PCO, helminauhamunasarjoineen, aknenäppyineen ja hirsutismineen. Olen normaalipainoinen (166/56). Vaihdoin kuitenkin ruokavalioni vähähiilihydraattiseen ja hain apua vyöhyketerapiasta, jonka vuoksi PCO diagnoosini on nyt poistettu. Aikaa tähän kului noin vuosi. Ihoni ei ole voinut näin hyvin koskaan ennen.
Tästä innostuneena aloin itsekin opiskella vyöhyketerapiaa, mutta se on jo toinen tarina. :D
 

Yhteistyössä