M
maisa
Vieras
Hei,
Oletteko huomanneet, että kohtelisitte rakastajaanne eri tavalla kuin omaa miestänne. Itse olen. Olen rakastajani kanssa paljon suvaitsevaisempi. Hän on renttumainen, juo, polttaa, käy paljon kavereidensa kanssa baanalla. Näitä ominaisuuksia en miehestäni hyväksyisi missään nimessä, päinvastoin. Nalkutan useasti hänen saunakaljoistaan, vaikka hän ei paljoa juokaan. Minua vaan rassaa se käytös. Kavereiden kanssa hän ei kyllä lähde baareihin. On sen jo oppinut kovan koulutuksen tuloksena.
Kerran jopa annoin rakastajalleni ""hyvän työn"" palkkioksi pari mieheni kaljaa ja itsekin siemaisin seuraksi, vaikka normaalisti en juokaan. Kunnon rakastelun jälkeen, kunnon miehekkään miehen kanssa, kalja vaan maistui järkyn hyvältä. Kun mieheni huomasi puuttuvat oluset, kerroin saaneeni raivokohtauksen hänen juomisestaan ja heittäneeni hänen kaljansa lavuaariin.
Onko muita?