H
hirviökö?
Vieras
Ensin vähän taustaa. Tulin raskaaksi miehelle joka ei ollut maailman paras isäehdokas. Koko odotusajan olin toisaalta surullinen, toisaalta onnellinen. Mies tavallaan antoi käyttää hyväksi. Olin tyhmä ja annoin periksi, siis varmaan tiedätte miten. Olin ihan lääpälläni kun hän tuli mun luokse, sitten taas viikkoihin ei kuulunut mitään. Yksin sitten synnytin ja äitini avulla jaksanut jotenkin päivän kerrallaan. Jossain vaiheessa rupesin saamaan paniikkikohtauksia ja olin lääkitykselläkin. Lopetin ne ja meni vähän aikaa hyvin. Nyt taas ahdistaa. Lapsi oli toivottu minulle mutta olen vaan niin väsynyt. Olen äidille yrittänyt puhua josko ottaisi hoitoon että pääsisin joskus johonkin. Ei kuulemma onnistu enkä kenenkään muun hoitoon lastani voisi jättää. No, nyt sitten jätin lapsen mummilaan ja sanoin lähteväni kaupoille. Meninkin kapakkaan ja se tuntui aivan ihanan vapauttavalta, olihan edelliskerrasta niin kauan. No, lapseni isä olikin yllättäen samassa paikassa ja siinä muutaman jälkeen alettiin kaulailla ja lopun tiedättekin. Eli kauppareissuni venähti kellon ympäri ja minä tulin päissäni äitini luokse nukkumaan. Ei tietenkään tykännyt hyvää. On aivan hirveä morkkis ollut nyt ja häpeän. Olen itkenyt miten kamala ihminen olen. Ja tietysti olen aivan rikki tämän miehen takia. Pari päivää joutunut rauhoittavia syömään koska en kestä sitä paniikkia. En nuku enkä syö. Kenellekään en voi puhua. Tulipahan ajettua itsensä taas samaan kuoppaan josta jo puoleenväliin pääsin ylöspäin. En voi tajuta miten olen kuin rakastunut teinityttö ihmisen seurassa joka kohteli mua raskausaikana miten kohteli. Hävettää ja syytäkin on. Se tunne "vanhoja muistellessa" oli vaan ihanaa, hävettää myöntää sekin. Kerrankin sain olla jossain menossa, vapaalla. Olen ollut muuten lapseni kanssa 24/7. Ja kai sekin että tein jotain luvatonta oli se juttu siinä. No, ehkä tämä tästä päivä kerrallaan mutta olo on uskomattoman paha.
