Keittis tai joku uskonnoista ja uskomuksista lukenut!!! Tarttis vähän asiantuntemusta.

Kotilohikäärme

Aktiivinen jäsen
20.07.2009
7 181
1
36
korpimännikkö Uudellamaalla
Oon miettinyt pojan syntymästä asti, että miten meni uskomus syntymästä ukonilmalla?
Muistan lukeneeni/kuulleeni joskus että myös auringonpimennyksen aikaan syntymisellä on suuri merkitys mutta mikä? Etenkin tuo ukonilma mietityttää kun silloin kun poikani syntyi, oli kesän pahin ukkosmyrsky, satoi 50ml vettä ja tuuli niin että kaikki kasvitkin oli nurin.
En keksi mistä lähtisin etsimäänkään. Netti ei tarjoile vastauksia tässä asiassa. Ainakaan helpolla.
 
Mulla ei ole mitään muistikuvaa, että olisin joskus lukenut mistään ukkosella syntymisen vaikutuksesta ihmiseen. Sen sijaan lapsuudessani jotkut vanhat ihmiset saattoivat sanoa "se on sellanen ukkosella syntynyt" henkilöstä, joka suuttui helposti ja leppyi helposti.

Auringonpimennyksen aikaan syntymisellä on varmaan merkityksiä, jos alkaa tutkia astrologiaa. Ukonilmalla ja taivaankappaleiden sijainneilla taas ei ole toisiinsa liittyvää yhteyttä, joten ukonilmalla ei ole astrologista merkitystä.

Tulkintojahan voisi lähteä tekemään vaikka suomenuskoisuuden pohjalta, mutta ne olisivat sitten vain sen tulkitsijan omia näkemyksiä ja joku toinen suomenuskoinen voisi tulkita toisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:

Kiitos vastauksesta!
Osittain tuon suomenuskon takia kysynkin sulta. Ainakaan tuo sanonta ei tunnu pätevän poikaan, tosin isään pätee, joten ehkä sitten isompana :)
Luultavasti kuulin mummoltani tuon, että ukonilmalla syntymisellä on jokin merkitys joka liittyi kai jollakin tavalla tulevaan onneen tai dramatiikkaan elämässä ja että auringonpimennyksellä syntymisellä muistaakseni aika hurjakin merkitys, en vain saa muistini syövereistä mikä.
Mummi keräsi elämäntyöksensä piirileikkilauluja ja tarinoita. Ikävä kyllä en sitä häneltä päässyt kysymään koska kuoli pari vuotta sitten. Löytäisinköhän niiltä seuduilta jonkun oikein vanhan ihmisen jolla toimisi muisti paremmin.
Saattaa olla myös että sekoitan johonkin muuhun uskomussysteemiin. Voi olla vaikka rastojen jostakin uskomuksesta kyse, tai hindujen :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme:

Ukko Ylijumalaa pidetään usein vahvimpana tai ylimpänä jumalana, joskin jotkut käsittävät ylijumalan taivaiden jumalana. Tältä jumalalta rukoiltiin mm voimaa ja vahvuutta taisteluihin. Taivaan jumalan kuitenkin myös vesisadetta kuivuuden estämiseksi. Minä liittäisin asian vahvuuteen.

Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Rummuntekijä:
Auringonpimennyksen aikana kuollut ottaa mukaansa toisen sielun... Muistaakseni tällaisen olen kuullut, mutta ei liity kyllä syntymään. :D

Onkohan silloin syntynyt sitte jakomielitautinen? :D

Mun poika on kyllä salaman nopee. Horoskoopiltaan hän on kaksonen, joten kuuluu vissiin asiaan että on ikäänkuin kahdessa paikassa samaan aikaan.
Eikä edes konttaa vielä :|
 
Yhteistyössä