Kellään kissaa ja jyrsijöitä samassa taloudessa, siis lemmikkinä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja usvis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

usvis

Vieras
Meillä kissa ja tekisi kauheasti mieli ottaa jotain pieniä jyrsijöitä ( hiiriä, marsuja tai rottia) pari kappaletta.

Mutta toi kissa mietityttää. Umpiterraarioonhan ne toki tulisi.

Mutta tulisiko siitä elossa yhtään mitään kun kissa samassa talossa.


Onko kellään ja miten mennyt?


Ehkä jos kissa olisi vielä pentu. Mutta on jo 7v ja kun täällä maalla asustellaan niin ulkoilee jonkun verran ja osaa kyllä metsästää.

Taitaa olla mahdoton yhdistelmä. Pitäisköhän haave unohtaa siihen asti että kisussa aika jättää. Eli toivonmukaan vielä aika pitkäksi aikaa
 
meillä 2 kissaa ja marsu ja hamsteri että kyllä ne samaan talouteen mahtuu .Kissojen kanssa parhaimmillaan ollut 6 hamsteria ja 2 marsua ja 2 gerbiiliä ja kissa olleet noin 10V kun oli eniten.
 
On ollut kissan kanssa niin hamstereita kuin gerbiileitä, ja hyvin meni. Ihan häkissäkin olivat. Kyllähän ne kissaa kiinnosti, mutta ei koskaan päässyt käsiksi eikä pahemmin jaksanut edes yrittää. Saattoi nukkuakin häkin päällä.
 
meillä on hamsteri ja kissa. Hamsteri saa tassutella kaikessa rauhassa lattialla eikä kissä välitä. Ihan turkkiin saa hamsterin laittaa mönkimään ja kissa vaan jatkaa uniaan. Eli tosi hyvin tulevat toimeen. Aluksi piti tehdä selväksi että tätä otusta ei syödä välipalaksi mutta ilmeisesti hamsterin ominaishaju pitää kissan loitolla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Empuuu:
On ollut kissan kanssa niin hamstereita kuin gerbiileitä, ja hyvin meni. Ihan häkissäkin olivat. Kyllähän ne kissaa kiinnosti, mutta ei koskaan päässyt käsiksi eikä pahemmin jaksanut edes yrittää. Saattoi nukkuakin häkin päällä.

Näin myös meillä, paitsi että meillä oli marsuja. Sitten kun olivat juoksemassa niin meidän kissa rukka vähän ehkä jopa pelkäsi marsuja.
 
Meillä on 3 täysikokoista kissaa ja tulossa nyt jouluksi hamsteri. Viime hamsteri eleli häkissä, Korkean kaapin päällä, Ja öisin suljetussa huoneessa. Kissat ei niinkään kiinnostunut meteliä pitävästä juoksupyörästäkään. Nyt asettaisin hamsterin tosin terraarioon.
 
Meillä on aikuinen 5v kissa ja samanikäinen marsu. Kissa tuli meille n. puoli vuotta sitten, ja ihan hyvin on sujunut. Marsu on toki häkissään, pari kertaa on kissa koittanut tassulla läppäistä häkin kaltereiden välistä, muuten tyytyy uteliaana katselemaan marsun puuhia. Marsun mielestä kissa on potentiaalinen ruokkijaehdokas ja sille pitää aina kuikuttaa.
 
meillä on kaksi kissaa ja kaksi koiraa ja hyvin menee marsujen kans, samassa huoneessa ovat silloinki kun marsuilla on jalottelu aika irtaallaan häkistään. toki valvomatta ei jätetä. jotenki ne vaan ymmärtää että marsut kuuluu taloan asukkaisiin, ei suinkaan saaliseläimiksi
 
meidän kissat välillä kyttäsi hiiriä ja rottiamme häkin vieressä, siis tuijotti vaan, mutta ei koskaan koittaneet kiinni päästä. ulkoa kyllä tuovat kaikki myyrät, hiiret ja päästäiset.
 
Kissa on nyt 10v. Joskus kun se oli pentu, tai sellanen n. vuoden ikäinen, meillä oli kaks hamsteria. Häkkiä ei ainakaan kannata laittaa niin että kissa saisi sen pudotettua. Tuo kissa nimittäin teki niin ja kummatkin häkit olivat auenneet, sotku oli kauhea ja hamsterit juoksivat vapaana kun tulin kotiin. Kissa olisi ne varmaan kohta tappanut jos en olisi tullut ajoissa.

Aikanaan nuo hamsterit kuolivat (vanhuuteen) ja nyt on ollut vuoden ajan uusi hamsteri ja sama kissa siis edelleen kyseessä. Ei ole juuri osoittanut kiinnostusta hamsteria kohtaan. Kerran tosin oli yötä hamsterin kanssa samassa huoneessa ja yöllä vessareissulla huomasin miten kissa tuijotti hamsteria häkin kaltereiden läpi silmät kiiluen. Ei ole annettu sen jälkeen olla yötä samassa huoneessa. Annettiin siis, kun ei aiemmin ollut osoittanut kiinnostusta. Monesti päivällä kyllä nukkuu jyrsijän kanssa samassa huoneessa tuntikausia mutta nyt sekin arvelluttaa.

Hyvin kyllä onnistuu ja varsinkin jos jyrsijä on umpihäkissä, eihän se kissa sille sitten mitään voi. Kun pitää jyrsijää vapaani niin katsoo vain tarkkaan ettei kissa pääse samaan huoneeseen!
 
Meillä hamsteri on umpinaisessa terraariossa, kätevä kun ei pöllytä puruja lattialle. Kissaa ei jaksa kiinnostaa, välillä istuu terraarion edessä ja katselee. Hamsteri juoksee pallossa lattialla, silloin kissa seuraa mielenkiinnolla muttei tee mitään. Hyvin mahtuu kissa ja jyrsijä samaan taloon :)
 
Minulla on maailman seitsemäs ihme.Luonnon hiiri lemmikkinä.Se alkoi siitä kun se tuli sisälle ja katseli viattomana minua kun asetin loukkua.En pystynyt lopettaan sitä ja houkuttelin sen terraan.Kun se kolmekuukautta oli siellä tapahtui ihme se haistoi kättä varovasti sitten tuli kädelle yhtäkkiä ja antoi silittää.
 
Meillä on 2 vuotias kissa ja nyt otettiin jouluna 2 hamsteria kun lapset olivat niin kauan toivoneet. Hyvin ainakin nämä muutama päivä on mennyt. Kissaa ei hirveesti kiinnosta. Välillä kököttää terraarion edessä kyttäämässä, mutta muuten menee omia menojaan eikä liikoja välitä. Sen tiedän, että irti niitä ei keskenään voi päästää kun kissa on kova saalistamaan muutenkin niin sitähän se tuossakin nyt odottaa että tulisi se tilaisuus.
 
Mulla oli kissa ja hamsteri. Kissaa kiinnosti tosi paljo se:)meijän hamsterilla oli tapana kiipeillä verkossa joka oli sen terraarion päällä, joten kävi just silleen mitä kukaan ei toivois :'(
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä