U
unissakävelijäkö?
Vieras
Ketipinor nimisestä lääkkeestä? Onko aiheuttanut sivuoireita tai jotain omituista?
Minulle tuo määrättiin unettomuuden vuoksi, keskivaikeaan masennukseen menee efexor depot. Ensimmäisenä yönä kun olin tuon ketipinorin ottanut meillä on ovi siirtynyt pois paikoiltaan. Siis nostettu saranoiltaan ja nätisti oli siinä seinän nojalla. Kyseessä sisäovi. Olenko todella voinut unissani tuollaista tehdä?
Miehellä kädessä todella paha tulehdus ja oli silloin jouduttu leikkaamaan, eli epäilemme ettei hän olisi moista tehnyt ja lapset vielä niin pieniä etteivät voi tulla kyseeseen. Kummallakaan ei ole tietoa että toinen olisi edes vuoteesta poistunut.
Muina öinä tämän otettuani olen nukkunut kuin tukki, siis juurikaan mistään ei ole mitään tietoa. Mies kuitenkin kertonut että olen öisin erillainen, eli esim tönin häntä että vauva itkee, laita tutti vaikka vauva nukkuu rauhallisena jne.
Mieskään ei oikein sitäkään usko että olisin moista voinut yöllä hiljaa tehdä, mutta muutakaan luonnollista selitystä ei ole. Meillä uusi koti ja remontti meneillään niin olisinko unissani sitten remonttia tehnyt. Aika pelottavaa tälläinen.