Kenen lapsi ollut isossa leikkauksessa? Kertokaa kokemuksia ja mihin pitää varautua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "MintunKukka"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä lapsi on leikattu 2 kertaa,molemmilla kerroilla on kyseessä ollut hyvin iso ja vaativa leikkaus.Eka kerralla teholla meni n. viikko ja toisen kerran jälkeen 3 päivää. Molemmat kerrat tehtiin kun hän oli alle vuoden iässä. Kurjinta oli se, kun toinen on niin pieni eikä ymmärrä vielä miksi kaikki tapahtuu eikä toiselle voi selittää, vaan olla vain avuttomana vieressä. :'( Toki se on ihanaa, että/jos pystyy olemaan koko ajan läsnä, kyllä pienikin lapsi tuntee ja aistii vanhempiensa läsnäolon.
Turvotusta oli molempien leikkausten jälkeen, mutta se laski muistaakseni aika hyvin. Letkuja ja johtoja on paljon, niitä ei pidä säikähtää. Me koimme stressaavana teholla myös laitteiden, mm. happisaturaatiokoneen piippaukset. Ne kun alkoivat hälyttää heti kun laskivat alle hälytysrajojen. Niitä välillä tuijotti jatkuvasti ja pelkästi sitä hälytystä.

MIssä lapsenne leikataan?
 
Tsemppiä teille! Nyt sun pitää saada oma asenne kohdalleen. Lapsi vaistoaa jos olet ihan paniikissa ja alkaa pelätä. Mulla molemmat lapset ovat olleet pienessä kirurgisessa toimenpiteessä. Esikoinen oli ihan pieni ja minä todella väsynyt. Oli sydäntä riipivää kun pieni istui sängyllä ja huusi kun häntä lähdettiin viemään leikkaussaliin, kädet ojossa, syliin tahtomassa. Pienempi kärrättiin samalla lailla sängyllä leikkaussaliin ja heilutti iloisesti ja huusi hei hei ja hymyili. Tällöin olin itse paremmassa kunnossa ja lapsi luottavainen. Ehkä tota ekaa ei olis pitäny kertoa, mutta itse olen jälkeenpäin ajatellut että mun väsymys, huoli miten jaksetaan ja epätietoisuus heijastui lapseen.
Mutta mulla on siis kaksi tervettä lasta, iloisia ja onnellisia. Joskus vaan on mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle ja kestettävä vaikka vaan sen lapsen takia.
 
Voisitko vaikka soittaa sinne sairaalaan ja jutella esim leikkaavan lääkärin tmv. ammattilaisen kanssa. Kerrot että sua ahdistaa ja hän varmasti osaa sua rauhoitella.
Mun esikoista on leikattu ainoastaan korvista useita kertoja (siis putkitus) ja joka kerta mä poistun leikkaussalista itkien sen jälkeen kun lapsi on nukahtanut. Ja henkilökunta on aina sanonut että se on ihan luonnollista että itku tulee kun näkee lapsensa siellä monitorien keskellä leikkauspöydällä.
Käyt vaikka kävelyllä sairaalan lähimaatossa ja kahvilla, istuskelet ja mietit syntyjä syviä. Se on varmasti semmoinen päivä ettei silloin kovin vaativaa hommaa voi tehdä. Mutta kaikki menee hyvin, lapsesi on osaavissa käsissä! :) Missäpäin Suomea muuten operaatio tehdään? Mun lasta operoitu Meilahden korvaklinikalla ja siellä aivan ihana henkilökunta, niinkuin koko Meilahdessa! :)
 
Tsemppiä teille! Nyt sun pitää saada oma asenne kohdalleen. Lapsi vaistoaa jos olet ihan paniikissa ja alkaa pelätä. Mulla molemmat lapset ovat olleet pienessä kirurgisessa toimenpiteessä. Esikoinen oli ihan pieni ja minä todella väsynyt. Oli sydäntä riipivää kun pieni istui sängyllä ja huusi kun häntä lähdettiin viemään leikkaussaliin, kädet ojossa, syliin tahtomassa. Pienempi kärrättiin samalla lailla sängyllä leikkaussaliin ja heilutti iloisesti ja huusi hei hei ja hymyili. Tällöin olin itse paremmassa kunnossa ja lapsi luottavainen. Ehkä tota ekaa ei olis pitäny kertoa, mutta itse olen jälkeenpäin ajatellut että mun väsymys, huoli miten jaksetaan ja epätietoisuus heijastui lapseen.
Mutta mulla on siis kaksi tervettä lasta, iloisia ja onnellisia. Joskus vaan on mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle ja kestettävä vaikka vaan sen lapsen takia.

Onpa muuten jännä ettet saanut mennä saattamaan leikkaussaliin. Meilahdessa on tapana että leikkaussaliin saa mennä mukaan ja vasta sitten kun nukutuslääke tehonnut voi äiti lähteä pois.
 
Onpa muuten jännä ettet saanut mennä saattamaan leikkaussaliin. Meilahdessa on tapana että leikkaussaliin saa mennä mukaan ja vasta sitten kun nukutuslääke tehonnut voi äiti lähteä pois.

Arvaa vaan kysyinkö ja anelinko että saisin edes pienen matkan saattaa. Lapsi napattiin nopeasti en kunnolla ehtinyt edes sanoa mitä tapahtuu. Mukaan ei saanut mennä :'(.
 
Mun lapsi ei oo ollu isossa leikkauksessa mutta korvien putkituksessa oli 7kk vanhana. lapsi piti leikkaussalin ovella jättää hoitajan hoteisiin ja karmeaa oli kun odotushuoneeseen kuului kuinka vauva itki hädissään ja sitten itku loppui yhtäkkiä kuin seinään kun sai nukutuslääkkeet. se oli oikeestaan se ainoa karmea asia mun mielestä. Vauvalla oli nielutuubi ja jotain letkuja kun tuotiin heräämnöön, ne eivät aiheuttaneet mitään erikoisia tuntemuksia. En sitten tiedä johtuuko siitä että oon sairaanhoitaja ammatiltani ja työn puolesta ne kaikki jutut oli tuttuja. Mutta tosiaankin tuo ero vauvasta oli se pahin ja vielä kun piti jättää vauva hereillä vieraaseen syliin. Olin ensin käsittäny että saisin pitää vauvaa sylissä kunnes on nukahtanut mutta en saanutkaan :(

Tsemppiä sinulle ap! En muuta oikein voi sanoa.
 
Mä sain Tays.ssa pitää sitä meidän pientä refluksipotilasta sylissä niin kauan että nukahti. Esilääkitystä ei annettu ja anestesialääkäri piti hyvänä ajatuksena että lapsi saa olla äidin sylissä. Ei itkenyt eikä vastustellut vaan nukahti rauhallisesti. Kyynel sillä vierähti ku silmät meni kiinni, eli pelko oli kuitenkin suunnaton.
 
Arvaa vaan kysyinkö ja anelinko että saisin edes pienen matkan saattaa. Lapsi napattiin nopeasti en kunnolla ehtinyt edes sanoa mitä tapahtuu. Mukaan ei saanut mennä :'(.

No olipa ikävä juttu :( Olen kuullut muiltakin kuinka joissain sairaaloissa ollaan todella tylyjä hätääntyneille vanhemmille eikä muka voi tulla mukaan pitämään kädestä kiinni saliin. Meilahdessa se on ihan itsestäänselvää että sinne saa saattaja tulla mukaan ja lähteä sitten kun lapsi nukkuu. Eräs kaveri kertoi että juuri Meikussa hän oli pitänyt lastaan sylissä niin kauan kunnes lääke oli vaikuttanut maskista. Sekin oli todella lapsiystävällistä.
 
Ja vielä lisäystä omaan kirjoitukseeni ; olin todella todella hermona ja peloissani etenkin ennen tuota toista leikkausta! Valvoin öitä, itkeskelin, mietein jo lapsen hautajaisiakin , eli voit kuvitella: oloni oli aivan järkyttävä :( Mutta sitten kun olimme hoitajan mukana vieneet pienen leikkaussaleille, olo ihmeesti helpottui; nyt voimme enää odottaa ja luottaa lääkäreihin.Ja hienosti se menikin!
 
Kiitos teille.
Meillä on takana jo parit korvien putkitukset ja kerran on nukutettu muun asian takia. Et sitä mä en enää pelkää tai kammoksu. Vaikka siihenkään en ole täysin tottunu ja totu varmaan ikänä. Mut jospa ne korvahommat jäis pois nyt tämän leikkauksen jälkeen.
 
Meillä on vasta menossa lapsi leikkaukseen ja kukaan ei ota tosissaan että minua ahdistaa. Kenenkään tutun lasta ei ole leikattu ja mä koen et kaikki vaan vähättelee asiaa. Jokainen luulee,et mä shoppailen ja teen vaikka mitä sillä välin ku lapsi on leikkauksessa. Todellisuudessa minua ei todellakaan voi päästään autonrattiin ajamaan. Ajatukset on ihan jossain muussa ku ajamisessa. Kolari on taattu.
 

Yhteistyössä