Kenen vastuu tässä asiassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minä

Vieras

Meille tuli iso joukko vieraita juhliin, osa tuli lapsineen. Lasten iät oli 4-12 vuotta.

Lapsille, erityisesti isommille on sanottu jo aikaisemmin ja sanottiin taas pelisäännöt, millä saavat leikkiä autoradalla. Autorata oli yläkerrassa, jossa lapset sitten leikkivät. Paikalla käväisi välillä lasten vanhempia, mutta ison osan ajasta lapset olivat itsekseenkin.

No, 10-12-vuotiaat pojat olivat pelleilleet sillä autoradalla juuri niin kuin on kielletty, sekä tällä kertaa kielletty että muilla kerroilla kun ovat kyläilleet. Olivat siis pitäneet autoja paikoillaan kiinni ja "kaasuttaneet" vaikka tää on kielletty moneen kertaan, ja selitetty että miksei niin saa tehdä

Tuloksena se, että autoradan kumpikin auto on mennyt rikki, eivätkä ole korjattavissa. Uusi auto autorataan maksaa 45 euroa, eli 90 euroa siihen että saadaan molemmat autot uusittua.

Meneekö tämän vaan meidän piikkiin, kun autoradalla sai lapset ajaa, vai kenenkä? Syylliset on ihan tiedossa, ja minä olisin olettanut että tuon ikäiset jo tajuaa jos jostain sanotaan mutta ei.

Eli, onko moka nyt vain meidän vai jonkun muun?


No, oli kenen oli, ärsyttää että 4-6-vuotiaat osaa leikkiä sillä radalla ihan fiksusti, ja isot kollit sitten tahallaan rikkovat ne autot :(
 
Oliko teidän lapset yläkerrassa samaan aikaan vieraiden kanssa, jotka autot rikkoi? Odottaisin ainakin omiltani tämmöisessä tapauksessa kantelua, He tietävät säännöt ja silloin kun niitä rikotaan tullaan kertomaan vanhemmille.
Toisaalta olisin ehkä laittanut autot jo valmiiksi hyllylle.
 
Toinen lapsista oli, mutta on vasta 5-vuotias ja oli sanonut, että noin ei saa tehdä mutta isommat oli sitten alkaneet haukkua toisen hiljaiseksi :/

Autorata jätettiin esille sillä ehdolla, että sillä ajetaan niin kuin sillä kuuluu ajaa, eli kunnolla.

Ilmeisesti ton ikäisiä ei sais jättää valvomatta :headwall: Lasten vanhemmat eivät käyneet kertaakaan katsomassa mitä siellä tapahtui, yhden pienemmän isä oli siellä välillä mutta ei puuttunut asiaan, eikä sanonut meille mitään siitä :/
 

Similar threads

S
Viestiä
1
Luettu
1K
S
Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V
O
Viestiä
6
Luettu
2K
A

Yhteistyössä