Kerronpa tässä omasta elämästä kun ahistaa sen muistot edelleen..

["mmmm"]

Heräsin taas tänä aamuna paniikkikohtaukseen. Paniikki, pelko, itku ja suru tulivat jälleen kerran aallottain mieleen ja suru tuntui vatsanpohjassa saakka.

Kaikki alkoi vuonna 2008 kun rakastuin kyseiseen ihmiseen, komeaan charmikkaaseen ja menestyneeseen ihanaan italialaismieheeni (tai ex sellaiseen). Tapasimme kuinkas muutenkaan kuin lomamatkalla, ajattelin kaiken olevan kolmen viikon jälkeen ohi mutta jo kotiin tullessani olin saanut lukemattoman määrän rakkautta tihkuvia ja ikävyydestä pursuavia viestejä skypeen sekä emailiini.
Soitin hänelle skypen kautta välittömästi ja vaikka hän oli töissä hotellissaan (kyllä perhehotelli jonka johtaja exäni on isänsä kuoleman jälkeen), keskeytti hän kaiken muun vain voidaksemme keskustella. Itkimme ja hän vannoi tulevansa mahdollisimman pian Suomeen vaikka vain lyhyelle lomalle. Lyhyt ensitapaamisestamme tulikin, sillä hänen oli pakko mennä jo seuraavan aamun lennolla takaisin Italiaan. Itkin lentoasemalla ja suorastaan roikuin hänen kaulassaan kiinni.
Jatkoimme joka päiväistä keskustelujamme skypen kautta ja tunsin että tämä on se herra oikea minulle. Ajattelin löytäneeni sielunkumppanini ja niin kuulema hänkin tunsi.

Hyvin pian (liian pian) aloimme puhumaan jopa yhteen muutosta ja hän painotti kuinka hän haluaa ehdottomasti pian naimisiin. Olin vähän kauhuissani sillä olimmehan tunteneet toisemme vasta _vajaa_ kuiukauden!! Työnsin kuitenkin ajatukseni taka-alalle ja ajattelin että sydän kyllä tietää milloin on oikea hetki (tätä mies aina paukutti kirjoittaa ja sanoa minulle). Myöhemmin ajateltuna tajusin että mies aivopesi minua jo silloin systemaattisesti niin etten luottanut lainkaan omiin ajatuksiini tai edes niihin pienimpiin varoitussignaaleihin. En myöskään kuunnellut ystävieni varoituksia, mies sanoi usein ettei hän pidä ystävistäni koska he yrittävät tulla välillemme ja minä hölmö uskoin häntä ja etäännytin itseni ystävistä vaivihkaa. Selitin heille aina ettei ole aikaa jne..tyypillistä sellaiselle joka on yhdessä narsistin kanssa, eikä vielä ymmärrä sitä itse.
Perheeni oli myös kauhuissaan suunnitelmistani muuttaa toiseen maahan jossa en koskaan ole vielä asunut muuta kuin muutaman viikon ja senkin viettäen hotellielämää rannalla maaten. Heidät taas mies myös kietoi valheensa verkkoon, että sai vanhempieni siunauksen muutolleni. Sain tietää myöhemmin että hän oli keskustellut muutostani ja suhteestamme sekä rakkaudestamme selkäni takana isäni ja veljieni kanssa (ei äitini kanssa niinkän, tämä toki johtui myös kielimuurista sillä äitini ei puhu englantia italiasta puhumattakaan). Mieheni väitti kunnioittavansa äitiäni,,,silloin..myöhemmin hän kutsui äitiäni huoraksi aina kun hän suuttui ja raivosi kotona ja minua huoran tyttäreksi.

Muutin vihdoinkin Italiaan, Napolin lähelle, loppuvuodesta 2008...vain puoli vuotta seurustelumme jälkeen. Mieheni perhe otti minut avosylin vastaan vaikka ovatkin hyvin sisäänpäin lämpiäviä ihmisiä. Heti saavuttuani Italiaan mieheni alkoi puhua avioliitosta ja kosi minua. Suostuin. Olin niin huumaantunut kaikesta. Sokea. Kunpa en olisi ollut

Häät järjestettiin vuonna 2009 hotellikauden avajaisten jälkeen maaliskuun ensimmäinen päivä, mies kutsui tapahtumaan myös hotelli vieraitakin sillä häät järjestettiin hotellilla. Häämatkalle päätimme lähteä vasta kun sesonki olisi siltä vuodelta ohi.

Jatkuu kohta, tästäkin tulossa niin pitkä...ahistaa vaan niin älyttömästi että on pakko purkaa tää kaikki ulos

 

["mmmm"]

Häissä minua tanssitti mieheni lisäksi monet perheenjäsenet ja suvunjäsenet, sitten tapahtui että hotellissamme oli vieraana eräs erittäin komea usalaisturisti joka kohteliaasti pyysi mieheltäni lupaa saada tanssia kanssani. Mies kyllä tähän suostui mutta näin jotain hänen katseessaan joka sai olon jotenkin levottomaksi mutta ajattelin naivisti kuinka pieni mustasukkaisuus on vain seksikästä. Voi hirvitys kuinka väärässä ihminen voi olla. Kun se olisikin ollut pientä. Olin toisaalta valmis kieltäytymään mutta mieheni sanoi väkinäisen hymyn takaa että ''go go and have fun'' ja usalaisturistiin kääntyen ''my friend have fun but remember that she is mine and my only''. Olin IMARRELTU...kuinka naurettavaa näin jälkeenpäin.

Häiden jälkeen menimme kotiimme, mies kantoi minut kynnyksen yli hänen perheensä hurratessa takana. Nauroimme ja suutelimme ja kaikki oli niinkuin jossan sadussa. Kunnes ovi sulkeutui ja olimme kotona kahden kesken. En huomannut muutosta heti miehessä sillä olin selkä häneen päin. Yhtä äkkiä kuulin selkäni takaa kuinka mieheni kysyi hiljaa, pidinkö siitä illasta. Vastasin iloisena ja ONNELLISENA kuinka tämä oli elämäni ihanin päivä. Johon mieheni sanoi että sopi ollakin koska hänen perheensä maksoi kaiken. Käännyin katsomaan häntä jotenkin hämmentyneenä ja silloin näin sen jäätävän katseen hänen silmissään minkä valitettavasti näin lukemattomia kertoja sen jälkeenkin. exalläni on muuten kaikenlisäksi jäänsiniset silmät, eikä suinkaan tummanruskeat. Sinä iltana en vielä saanut selkääni mutta hääyöstä jäi muuten pahamieli, sillä mieheni otti minut puoli väkisin ja meni sen jälkeen nukkumaan SOHVALLE yöksi.

Sain välimme kuntoon seuraavana päivänä koska lupasin etten mene hotellille ennenkuin kyseinen tanssittajani oli lähtenyt sieltä seurueineen pois. Hääyön pettymyksen jälkeen meillä meni itseasiassa hyvin. Päivät meni italiaa opetellen, italiaisruokia laittaen (tai opetellen laittamaan ja syön vielä nykyäänkin italialaista ruokaa eniten) sekä tietysti perheeseen tutustuen. Rakastin mieheni äitiä. hän oli vanha ja tyypillinen italialaismummeli esiliinoineen ja suurine elekielineen. Ihana ihminen, yksi suurimmista syistä myöhemmin että säilyin perhe helvettini keskellä elossa.

 

["mmmm"]

hmm lukeekohan tätä viestiketjua edes kukaan? Saa tänne kommentoidakin tai kysyä

Elämä narsistisen ihmisen kanssa on todella ahdistavaa jo ennenkuin uhri itse edes ymmärtää mistä ongelmat johtuvat...vaikka aloin jo muutamaa kuukautta myöhemmin tajuamaan että miehessäni jotain sellaista mikä sai minut ahdistuneeksi. Hän saattoi tulla töistä kotiin ja kaikki piti olla kellon mukaan, ruoka pöydässä, täsmällisen lämpöistä tai hän ei syönyt sitä vaan lähti hotellille sanaakaan sanomatta syömään ja jätti minut kotiin nolostuneena. Ruoan piti olla myös olla oikein maustettua jne jne. Oli toki muitakin sääntöjä jotka minun piti opetella jos halusin pitää hänet onnellisena. Esim. käsipyyhkeiden piti olla tietyssä väri ja koko järjestyksessä sekä tasaisena rivinä seinällä. Kenkien ja takkien piti olla tietyllä tavalla naulakossa ja sen alla. Päiväpeitto sängullä vain tietyllä tavalla laitettuna koska sillä tavalla se näytti ainoastaan suoralta. Lattiat piti pestä kolme kertaa viikossa ja imuroida piti välipäivinä. Eteinen piti pestä 5 kertaa viikossa. Kylpyhuoneen wc istuin pestä joka päivä ja amme myös, tavallaan sen kyllä ymmärsin.

Kaikki nämä tiukat säännöt saivat minut kapinoimaan ja testailin miestäni, valehtelemalla hänelle että olin pessyt tai imuroinut kun hän tuli töistä kotiin. En tosin tehnyt tätä usein sillä en halunnut että hänellä on pahamieli takiani. 4 kuukautta avioliittoa elettyäni aloin voimaan pahoin. Sain tietää olevani raskaana ja mies oli niin onnellinen, mutta jostain syystä itseäni ahdisti. Olin nimittäin alkanut ahdistumaan enemmän ja enemmän mieheni säännöistä ja mustasukkaisuuksista sekä hänen tavastaan puhua ystävilleen minusta käyttäen sanaa ''she is mine, my little bitch'' Muille hän toki kutsui minua vaimoksi.

Olin viidennellä kuulla raskaana kun KOMPASTUIN ulos mennessä ja kaaduin suoraan vatsalleni ulko ovemme eteen. Kauhuissani soitin miehelle ja hän tuli kotiin ja vei minut äkkiä sairaalaan tarkistukseen. Kaikki meni muuten matkalla hyvin mutta miestä ei kiinnostanut kuinka voin vaan hän hoki :''i can promise you if you loose My baby you will regret that''. Olin kauhuissani monestakin syystä. Ensinnäkin vauva meidän, ei yksinomaan hänen ja myös minuun koski. Minut otettiin sairaalaan seurantaan ja niinhän siinä kävi että lapsi syntyi kesken samana iltana. istukka oli irronnut kaatumisen seurauksena. Olin kauhuissani, en pelkästään lapsen menetyksen takia vaan mieheni reaktiosta. Mieheni lähti kotiin, ja jätti minut sairaalaan yöksi. En saanut halausta, enkä lohdutusta en mitään muuta kuin kylmän katseen ja sellaisen ilkeän hymyn saattelemana hän sanoi että hakee minut aamulla. Siitä se perhe helvetti sitten alkoikin.

 

[m48]

-tsiisus....ootko nyt okei? pääsitkö eroon tuosta ?

 

[n34]

Mä luen. Kauhistuttavaa juttua, paljon tuttua omaankin elämään.

 

[vieraaat]

Luin

 

[älä jätä päivätyötäsi]

En ole novellituulella, en jaksanut lukea.

 

["mmmm"]

Kun seuraavana päivänä menin kotiin, mieheni kertoi että nyt sitten alkaakin uusi aika avioliitossamme ja syy siihen kuulema löytyy omista toimistani. Kysyin mistä toimistani, ajattelin tyhmänä ja särkylääkkeistä väsyneenä että hän oli saanut jotenkin selville etten aina siivonnutkaan kotia vaikka niin olin väittänyt mutta en osannut varautua siihen mitä hän suustaan päästi ulos. Olin kuulema MURHANNUT hänen syntymättömän lapsen.
Hän kertoi halveksivansa minua ja syyttävänsä minua tästä asiasta loppuelämäni ajan ellen jotenkin korvaa tätä asiaa hänelle. Lääkäri oli kertonut miehelleni ettei uuden lapsen yrityksen saamiseen ole mitään estoja mutta olisi kuulema hyvä odottaa yksi kuukautiskierto.

Mieheni tuli kimppuuni samana iltana ja raiskasi minut kaikin mahdollisin tavoin. Mieheni kertoi että saan luvan antaa hänelle lapsen jos haluan avioliittomme onnistuvan. En ollut henkisesti oma itseni sen yön jälkeen. Seuraavana aamuna mieheni lähti töihin mutta soitti lounasaikaan tavalliseen tapaansa tulevansa puolen tunnin kuluttua kotiin ja kertoi tuovansa pizzaa tullessaan ''Rest and dont worry all is okey'' mutta kaikki ei ollut okey, sillä olin kauhuissani. Pelkäsin miestäni ja suorastaan vapisin ja tunsin ahdistuksen vatsassa aina kun kuulin ulko-oven avautuvan sen yön jälkeen.

mies tuli kotiin ja oli todella lempeä ja kertoi että selviämme tästä vielä. Hänellä oli mukanaan kimppu punaisia ruusuja sekä suklaarasia. Väänsin kasvoilleni kiitollisen tekohymyn jota käytin sen jälkeen aina hänen aikanaan jos asiat oli ok.

Aikanaan säännöt ja väkivalta lisääntyi. Hän sanoi aina anteeksi ja selitti käytöstään stressillä ja sillä kuinka häntä väsytti aina tulla kotiin ja huomata etten ollut tehnyt asioita niinkuin hän oli antanut ohjeet.Emme koskaan päässeet häämatkallemme eikä se kyllä kaiken jälkeen enää minua kiinnostanutkaan. Ensimmäinen vuosi avioliittoa takana ja mietin päivittäin Suomeen muuttamista. Yritin päästä edes lomalle kotiin, mutta mies ei suostunut siihen. Kai hän ymmärsi että lähtisin. Sensijaan hän maksoi äitini lomamatkan luoksemme ja vahti minua ja äitini ilmeitä kuin haukka selvästi huolestuneena että kertoisin äidilleni jotain. En kertonut, en uskaltanut ja suoraansanottuna hävetti.

äitini oli luonamme sillä kertaa viikon ja sen viikon ajan mies oli kuin enkeli. Pahoinpitely ja manipulointi sekä henkinen väkivalta jatkui heti hänen lähdettyä. Asuin Italiassa vuoteen 2013 saakka kunnes pääsin oikeasti pakoon. Siinä vaiheessa perheeni Suomessa tiesi jo kaiken kaikesta.

Lähdin Suomesta aikanaan iloisena ja onnellisena ihmisenä, takaisin tulin rikkinäisenä, osittain kuurona (oikea korva vammautui sen seurauksena että exä hakkasi päätäni pöydän reunaan), 3 kylkiluuta rikkinäisinä ja murtuneina. Henkisesti täysin raiskattuna, en luota edelleenkään vieraisiin miehiin. Näen painajaisia jatkuvasti siitä että joku kuristaa minua...tai juoksen pakoon jne...

Kuinka tästä kaikesta voi selvitä? Miten luottaa??

 

[kuuntelija]

minä luen, kerro vaan kaikki.

 

[kuuntelija]

voi rakas. :-( Tunnen niin suurta myötätuntoa sinua kohtaan, sisar. Sinä nouset vielä. Itken sun puolesta ja tunnen sun surun.

 

["mmmm"]

Muuten olen ok, uskallan jo lähteä ulos ja olla kontaktissa ihmisten kanssa mutta en luota edelleenkään miehiin aloittaakseni suhdetta. Pelkkä ajatus kauhistuttaa. Paniikkihäiriö mulle jäi ja se juuri muistutti olemassa olollaan tänä aamuna.

Mies on yrittänyt pitää yhteyttä, mutta luotan siihen että kun en suostu minkäänlaiseen kontaktiin hän kyllästyy tai löytää uuden uhrin (ikävä juttu sille toiselle) ellei ole jo löytänyt. Mitään julkista sotaahan hän ei uskalla aloittaa kanssani ettei mene maine mutta kyllä tietysti perheet tietävät erostamme, olishan se outoa jolleivat tietäisi. En usko miehen suvun tosin tietävän miksi erosimme. Mies kertoi heille että ikävöin takaisin kotiin joten hän päästi minut ja näinhän asiat eivät toki menneet. Joillekin yhteisille ystäville hän oli kertonut että erosi minusta koska petin häntä hah. Toisten ihmisten annoin uskoa mitä tahtoivat mutta läheisimmille ystävilleni kerroin totuuden.

 

[kuuntelija]

[QUOTE="mmmm";30656716]Muuten olen ok, uskallan jo lähteä ulos ja olla kontaktissa ihmisten kanssa mutta en luota edelleenkään miehiin aloittaakseni suhdetta. Pelkkä ajatus kauhistuttaa. Paniikkihäiriö mulle jäi ja se juuri muistutti olemassa olollaan tänä aamuna.

Mies on yrittänyt pitää yhteyttä, mutta luotan siihen että kun en suostu minkäänlaiseen kontaktiin hän kyllästyy tai löytää uuden uhrin (ikävä juttu sille toiselle) ellei ole jo löytänyt. Mitään julkista sotaahan hän ei uskalla aloittaa kanssani ettei mene maine mutta kyllä tietysti perheet tietävät erostamme, olishan se outoa jolleivat tietäisi. En usko miehen suvun tosin tietävän miksi erosimme. Mies kertoi heille että ikävöin takaisin kotiin joten hän päästi minut ja näinhän asiat eivät toki menneet. Joillekin yhteisille ystäville hän oli kertonut että erosi minusta koska petin häntä hah. Toisten ihmisten annoin uskoa mitä tahtoivat mutta läheisimmille ystävilleni kerroin totuuden.[/QUOTE]

mitä tapahtuisi jos kertoisit miehen perheelle. totuuden?

 

["mmmm"]

mitä tapahtuisi jos kertoisit miehen perheelle. totuuden?

Hui kamala en uskalla edes kokeilla. Luulen etteivät uskoisi, ainakaan muu suku ei uskoisi. Hän saattaa huonoina ''head time'' päivinä olla myös siskoilleen todella hankala mutta ei koskaan väkivaltainen, halveksiva ja pisteliäs kyllä. Äidilleen hän ei ole ikinä näyttänyt pimeää puoltaan.

 

[m48]

hei "mmm"

luin tarinasi, hyvä että pääsit turvaan. Ottaahan se varmasti aikansa että tuollaisesta toipuu.

Sinuna harkitsisin kuitenkin paria juttua. Muuta osoitteesi ja muut tiedot salaisiksi. Samoin pidä e-mail osoitteet ja muu identiteettisi salassa. ihan varmuuden vuoksi.

Ilmoittanut koskaan Italian viranomaisille pahoinpitelyistä?

 

["mmmm"]

Jotenkin helpotti kun sai purkaa tämän ulos, paljon olisi vielä asioita muistoissa mutta ei riitä aika eikä kyky käsitellä niitä täällä nyt. Ehkä myöhemmin lisää kun tarve vaatii.

 

["mmmm"]

hei "mmm"

luin tarinasi, hyvä että pääsit turvaan. Ottaahan se varmasti aikansa että tuollaisesta toipuu.

Sinuna harkitsisin kuitenkin paria juttua. Muuta osoitteesi ja muut tiedot salaisiksi. Samoin pidä e-mail osoitteet ja muu identiteettisi salassa. ihan varmuuden vuoksi.

Ilmoittanut koskaan Italian viranomaisille pahoinpitelyistä?

Olen joitain tietoja salannutkin jo, mutta jotain kumman kautta mies oli saanut mm. emailini tietoonsa sekä ystävien kautta facebookkini (jonka suljin heti).

Kerran ja vaih yhden kerran yritin soittaa poliisille asuessani siellä mutta sain siitä sellaisen selkäsaunan etten toiste uskaltanut edes harkita. Nykyään yritän elää päivän kerrallaan sillä pelkään edelleen häntä yli kaiken. Joten en ole uskaltanut ottaa vielä sitä askelta, että ilmoittaisin sinne paikallisille viranomaisille. Miehelläni on siellä todella hyvä maine ja hänen perhe on erittäin arvostettuja, joten tällaisen asian julkituleminen siellä toisi myös vaaran minulle täällä, tätä pelkään eniten. En uskalla vielä lähteä luottamaan viranomaisten apuun tässäkään asiassa. Terapiassa olen käynyt ja yrittänyt koota ihmiseksi itseäni jälleen. Siihen riittää sentään voimat.

 

["ompus"]

Sinulla ja ex-miehelläsi ei ilmeisesti kuitenkaan ole yhteisiä lapsia?

 

["mmmm"]

[QUOTE="ompus";30656840]Sinulla ja ex-miehelläsi ei ilmeisesti kuitenkaan ole yhteisiä lapsia?[/QUOTE]


Ei ole, en tullut raskaaksi onneksi enää tai jos tulin sain km:n tietämättäni.

 

[justjoo]

aivan käsittämätöntä että tuollasia ihmisiä kuin exäsi on olemassa

 

[Sisaresi]

voi rakas. :-( Tunnen niin suurta myötätuntoa sinua kohtaan, sisar. Sinä nouset vielä. Itken sun puolesta ja tunnen sun surun.

Voi herttinen pikkusen överiä, sisar.

 

[vierasss]

Voi herttinen pikkusen överiä, sisar.

no jos se on apn sisar???

 

[justjoo]

UP

 

[9mmm]

luen luen

 

[vierasss]

auts, ootko ap ajatellut kirjoittaa kirjaa?? Kannattais.

 

[tiedän]

Hei ap.
Mulla on samantapainen kohtalo kuin sullakin, tosin mun tapauksessa mies oli ihan supisuomalainen ja meille tuli yhteisiä lapsia. Mutta muuten, tiedän millaisessa helvetissä olet elänyt.

Mutta kyllä se selviät, mäkin selvisin. Itse kävin kriisi- ja traumaterapiassa keskustelemassa reilun vuoden, ja siitä oli todella suuri apu. Ainakin ennen siihen pääsi ihan ilmaiseksi kriisikeskusten kautta, jos oli kokenut jotain traumaattista. Vaihdoin myös kaikki tietoni salaisiksi, osoitteita ja puhelinnumeroita myöden. Luin kirjoja narsismista ja muita oma-apuoppaita, nekin auttoivat eteenpäin. Joskus netissä oli myös narsistien uhrien tuki-foorumi, sinne kirjoittaminen ja vertaistuen saaminen olivat myös avuksi. En tosin tiedä onko tuota paikkaa enää olemassa. Anna ajan kulua, ole armollinen itsellesi. Älä sekaannu yhteenkään mieheen, ennenkuin olet ehjä, sillä rikkinäisenä houkuttelet puoleesi vain eksäsi kaltaisia.

Mutta sä selviät kyllä. Pienin askelin, vähän kerrallaan, päivä päivältä. Voimia ja halaus!