Kertokaa minkälaisia teidän 1-vuotiaat on??? alan epäillä että meillä jotain pielessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "ritu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="ritu";30831930]Osaako joku sanoa miten toimia tuossa syömishommassa. Annanko jo säännöllisesti oman lautasen ja lusikan eteen ja annan sotkea vaikka käsinkin??[/QUOTE]

tottakai annat syödä itse kun kerran haluaa. Ei hän opi ellei saa opetella. Tahallista astioiden ja ruoan viskelyä ei tule hyväksyä kuitenkaan. Mutta että se sotku mikä tulee syödessä vähenee ajan kanssa.
 
Siis sormiruokaa haluaa ja osaa syödä itse. Mutta jos on vaikka keittoa tms ja isken lautasen eteen, ei sillä ole aikomustakaan syödä itse. Vaan läärää sormilla tai lusikalla keittoa mutta ei se suuhun mitään vie.


Ja toiseen asiaan...esikoisen kanssa syömiset,pottailut yms sujui kyllä mutkattomammin. Tämä huutaa kun hyeena kun yritän potalle. Esikoinen ei muutenkaan ollut näin kitisevää sorttia.
 
Meillä lähdetty kävelemään 10kk-1v2kk iässä.
Pääosin syötetty vielä tuossa vaiheessa.
Puhetta on alkanut kaikilla tulla yhden vuoden paikkeilla.
Jalassa roikkumista ollut kaikilla, viihtyneet sylissä parhaiten.
Tissillä pääasiassa vielä tuossa iässä, ruualla tarjottu maitoa/vettä, ei suuremmin juotu.
Nukkuneet pikkupätkissä, yössä 4-5 imetystä.
Kaikki omalla vauhdilla kehittyneet.
Minusta kuulostaa ihan normi 1-vuotiaalta.
 
[QUOTE="ritu";30832157]Siis sormiruokaa haluaa ja osaa syödä itse. Mutta jos on vaikka keittoa tms ja isken lautasen eteen, ei sillä ole aikomustakaan syödä itse. Vaan läärää sormilla tai lusikalla keittoa mutta ei se suuhun mitään vie.


Ja toiseen asiaan...esikoisen kanssa syömiset,pottailut yms sujui kyllä mutkattomammin. Tämä huutaa kun hyeena kun yritän potalle. Esikoinen ei muutenkaan ollut näin kitisevää sorttia.[/QUOTE]

Laitat keitosta pelkät sattumat, ei lientä niin saa syödä itse sormin. Jos on sosekeittoa tms niin laitat tilkan lapsen lautaselle ja lapselle lusikan ja syötät toisesta kupista samalla. Potalle ei ole mikään kiire jos ei kiinnostusta hällä ole.
 
Mun mielestä potalle ei kannata tyrkyttää, pidä vaikka olkkarissa pottaa tai missä lapsi puuhaileekin ja anna tutustua ja istuskella vaikka vaatteet päällä, lueskelkaa vaikka kirjaa ja sit kun kiinnostus herää ja menee ite istuskeleen ni rupeet ottaan vaippaa ja housuja pois ja joskus se pisu sinne lirahtaa. Näin ainakin meillä tehtiin ja 1,5 v pottailu sujui mutkattomasti ja 2v jäi päivävaipat kokonaan pois että osasi kaupassakin pyytää pissalle. Pottakin saattaa vaikuttaa, meillä oli sellainen vaaleanpunainen jossa oli joku virtahepo/seepra tms kuvia mutta lapsi ei tykännyt istua siinä (oli kai liian iso pienelle pepulle), ikean istuin potasta tykkäsi ja viihtyi siinä hyvin.
 
Se tekee hampaita, tod. näk. useamman kerralla, silloin ne ei syö ja kitisee vaan ja haluaa olla tauotta sylissä. Yöt menee levottomaksi eikä jaksa treenata muitakaan juttuja. Haluaa syödä tuttia kokoajan ja puhukaan ei pääse kehittymään. Kohta nousee lämpö ja sitten parin viikon päästä helpottaa.

Kerro sit olinko oikeassa ;)
 
Meillä on ollut molemmilla just tossa 1 vuoden iässä joku kitinävaihe - varmaan tulee niin paljon uutta (kävely, itse syöminen, pukeminen, pottailu, puhuminen) että menee ns. yli. Todella ärsyttävä vaihe, mutta ei onneksi ikuisesti kestä :D
 
Mitäs jos laitat näin kesän kunniaksi vähemmän lapsellesi päälle. Pääsisi liikkumaan ja ilman hanskoja ottaan tavaroista kii. Ja vaikka vaan sukat tai paljain varpain menoon. Lopetti meidän kitinän kun rajoitukset liikkumiseen ei tullut muualta kuin omista kyvyistä.

Ihan normaali tylsistynyt on. Liikaa läheisyyttä niin kyllästyy siihenkin.
 
Juuh...tosiaan yläkulmahampaat juuri tuli läpi ja nyt näkyy alaalla yhden poskihampaan kohdalla vaalea läntti josta hammas kuultaa...eli siinä menee taas seuraavat pari kk ennen kun se on läpi. On ollut ilmeisesti erityisen hankalaa hänelle tuo hampaiden tulo...
 
Hei, en lukenut koko viestiketjua, mutta haluan huomauttaa, että lapsen kehitys on todella vaihtelevaa yksilöistä riippuen. Tosiaan voi olla tylsistynyt mukula, mutta kävelemisen taantumisesta olisin hieman huolissani. Ei lapsen kehityksen kuuluisi ilman sairauksia ym. taantua mihinkään.

Jos haluat, että lapsi oppii puhumaan enemmän sanoja/aktiivisemmin, suosittelen lukemaan paljon kirjoja ja näyttämään suomenkielisiä piirrettyjä (jos et jo näin tee). Ja puhu lapselle suht selkeään sävyyn osoittamalla eri esineitä leikkiessänne. Kielen kehityskin kuitenkin on kovin yksilöllistä, mutta eipä se puhe ilman virikkeitä tule! :) Tsemppiä!
 
Ihan normaalia 1v elämää!
Ja puheeseen kommentti.
Ei niitä aina edes voi nopeuttaa. Esikoiselle luettiin ja luettiin. Puhui sanoja alle 1v ja 5 sanan laiseita reilu 1,5v. Kuopus on myös kova lukemaan ja kantaa kirjoja luettavaks ja valehtelematta luemme hälle enemmän kuin esikoiselle. Silti kuopus, nyt 1v10kk sanoo lähinnä äiti ja ankka ja muutaman muun sanan. Ymmärtää kyllä kaiken puhutun ja ohjeet. Niin ne muksut on erilaisia :)
 
Ole huoleti ja älä kasaa liikaa odotuksia lapseesi tai elämäänne lapsiperheenä. Kun ei ole vielä kasvattanut yhtään lasta isommaksi, koululaiseksi vähintään (oletan näin sinun kohdallasi), niin helposti on tavallaan malttamaton ja tuntuu, että lapsen kanssa on kamalan hankalaa ja alkaa epäillä lapsen normaaliutta. Samoin oli omankin lapseni kohdalla. Kaikki mahdollinen tökki ensimäiset vuodet. Juurikin tuolloin yksi vuotiaana esimerkiksi lapsi piti käyttää kattavissa tutkimuksissa, jotta varmistettiin, ettei hänelle ole syömättömyyden vuoksi syntynyt puutostiloja. Lapsi siis todellakaan ei meinannut syödä melkein mitään ja ihan super pieniä annoksia. Tämä ei ole kyllä muuttunut miksikään, lapsi on jo koululainen, mutta olen oppinut olemaan stressaamatta asiasta, koska lapsi on terve ja energinen. Samoin oli nukkumaan menon kanssa pitkään, uni ei tullut, piti valvoa iltaisin vieressä, nukkua yölläkin usein vieressä, heräsi pari vuotiaana joka yö kauhukohtauksiin ym. Roikkui jalassa koko ajan, vaati kantamista jatkuvasti, kitisi ja itki. Silloin soitin monesti itkien lääkäriin, että tämä lapsi ei voi olla normaali ja vaadin tutkimuksia, joita en saanut. Nyt vuosien jälkeen, kun mietin tuota aikaa, ymmärrän, että olisin voinut ottaa paljon rennommin ja hyväksyä lapseni sellaisena kuin hän on. Nimittäin tuollainen menee ohi! Vaikka nyt tuntuu mahdottomalta uskoa, niin lapsi kasvaa, oppii uutta ja itsenäistyy. Oppii puhumaan, nukahtamaan yksin jne. Tuo hankala aika vaan on kestettävä, vaikka se rassaakin hermoja ja hyväksyttävä, että elämä pienen lapsen kanssa vaan saattaa olla sellaista. Ja juurikin sen hyväksyminen, että elämä saa tuossa vaiheessa tuntua selviämiseltä päivästä toiseen ja vanhemmat saa kokea tyytymättömyyttä elämäänsä pienen, vaativan lapsen kanssa ja tieto siitä, että se menee ohi lopulta nopeasti kun lapsi kasvaa, auttaa jaksamaan arjessa.
 

Yhteistyössä