Kertokaa miten tästä pääsee yli? Onko muilla samoja tuntemuksia?

["nyt harmaana"]

eillä lapset olleet todella vähän yökylässä, koska suku asuu kaukana. Olen itsekin levon tarpeessa, koska viimeiset 7v olen elänyt vain lapsilleni. Miehen kanssa ei ole ollut aikaa kahdestaan ollenkaan. Mummo olisi otamassa lapset nyt hiihtoloma viikoksi pohjoiseen 700km päähän. Kuljetukset ym. hoituu. Ensin olin hyvin innoissani. Olisihan tämä mahtava tilaisuus. Kerrankin omaa aikaa ja aikaa miehen kanssa. Eilen iski ahdistu. Mitä jos jotain tapahtuu. Ajavat matkalla kolarin, enkä näe enää lapsiani. Olen itsekkäistä syistä heidät matkaan laittanut ( vaikka itse sinne myös haluavat toki ) päässä pyörii, että minua rangaistaan tästä. Ja tämä ei ole ensimmäinen kerta. Aina pelkään pahinta enkä uskalla sen takia päästää lapsia kenenkään kyytiin olen tulossa jo hulluksi näiden ajatuksian ja ahdistuksen kanssa.

Onko muilla ollut samaa? miten olette päässeet tästä eroon? Mies lohduttaa ja kannustaa, että en voi aina pelätä pahinta.

nyt mietin vaan, että pitäisikö perua lapsilta koko reissu

 

["vieras"]

Ettekö voi itse viedä lapsia? Ei sitten ainakaan tarvis pelätä mummon ajavan kolaria.

En lähtis perumaan jos kerta lapset jo tietävät mummulle pääsevänsä. Kamala pettymys.

 

[Perustollo]

Elä peru reissua. Nuo on ihan normaalit fiilikset jos lapset olleet vähän hoidossa. Hyvin se menee ja kyllä säkin pärjäät =)

 

["vieras"]

Lapsen myötä tullut samanlaisia pelkoja, jopa tulevasta. kun lapsi kasvaa ja alkaa liikkuu esim. kaupungilla.

 

[Big Bang Theory]

ihan samoja pelkoja minullakin.

 

[aikuisten äiti]

Eikä ne pelot valitettavasti lopu, vaikka lapset on aikuisia ja osa asuu jo toisella paikkakunnallakin. Onneksi niitä on enää harvemmin. Pitää vain "puhua itselleen järkeä" ja yrittää rauhoittua.

 

[hei ap]

oletko niin väsynyt että ahdistut siksi? tätä asiaahan voi herkkähermoinen pyöritellä vaikka miten päin... entäs jos lapset jäävät kotiin ja sitten tapahtuu jotain? miten silloin miettisit? raakaa tekstiä nyt minulta, mutta mietin tosiaan että nuo ajatuksesi voivat johtua siitä että olet jotenkin liian tiukoilla. silloin voisi tehdä teille kaikille hyvää viettää loma kuten alunperin olit ajatellut.
voimia sulle ja rauhaa mieleesi....

 

[aaapeee]

[QUOTE="vieras";25636373]Ettekö voi itse viedä lapsia? Ei sitten ainakaan tarvis pelätä mummon ajavan kolaria.

En lähtis perumaan jos kerta lapset jo tietävät mummulle pääsevänsä. Kamala pettymys.[/QUOTE]

Menevät junalla saattajan kanssa, mutta takaisin autolla ja pohjoisessakin ajelevat varmaan 1,5 viikon aikana aika paljon. Pelottaa

 

["vieras"]

Minulla ihan samanlaisia pelkoja, enkä oo millään päässy niistä yli. Pelkään jopa itse ajaa lapset kyydissä..
Jos menevät 30km päähän mummolaan mummin ja ukin kyydissä, niin oon sen koko puolituntisen ihan paniikissa, kunnes tulee viesti että perillä ovat.
Pelkään lapsille sattuvan jotain kamalaa ovatpa missä hyvänsä (kotona, mummilassa tms..). Mä oon jo ihan ahdistunu näistä ajatuksistani..

 

[aaaapeee]

oletko niin väsynyt että ahdistut siksi? tätä asiaahan voi herkkähermoinen pyöritellä vaikka miten päin... entäs jos lapset jäävät kotiin ja sitten tapahtuu jotain? miten silloin miettisit? raakaa tekstiä nyt minulta, mutta mietin tosiaan että nuo ajatuksesi voivat johtua siitä että olet jotenkin liian tiukoilla. silloin voisi tehdä teille kaikille hyvää viettää loma kuten alunperin olit ajatellut.
voimia sulle ja rauhaa mieleesi....

tämä varmasti ihan totta. Eilen miehen kanssa illalla juteltiin pitkään ja itkuhan minulta tuli kun pyörittelin asiaa päässäni. Mies lohdutti, että mietitään vielä rauhassa tiistaihin asti eikä tehdä mitään hätiköityä. Yöllä sitten pyörin ja kaikki kauheudet tuli mieleen.

Olenko tulossa hulluksi?

 

[aaaapeee]

[QUOTE="vieras";25636425]Minulla ihan samanlaisia pelkoja, enkä oo millään päässy niistä yli. Pelkään jopa itse ajaa lapset kyydissä..
Jos menevät 30km päähän mummolaan mummin ja ukin kyydissä, niin oon sen koko puolituntisen ihan paniikissa, kunnes tulee viesti että perillä ovat.
Pelkään lapsille sattuvan jotain kamalaa ovatpa missä hyvänsä (kotona, mummilassa tms..). Mä oon jo ihan ahdistunu näistä ajatuksistani.. [/QUOTE]


Ihan kuin minun kirjoitus. Tätä juuri tarkoitin. Saatan pyöriä puhelin kädessä koko matkan ajan ja katsoa kellosta, että joko kehtaan taas soittaa ja kysyä missä ajavat.

 

[hei ap]

kuulostat väsyneeltä, uupuneelta, ehkä herkältä... saatko riittävästi tukea mieheltäsi tässä, entäs muilta? ystäviltä? tämmöset tunteet ja pelot on kai melko normaaleja, voi kovastikin helpottaa jos saat riittävästi purkaa... jos ne alkaa liikaa ottamaan valtaa, niin sittenhän ne vaikuttaa lastenkin elämään, ehkä sitten tarvetta hakea ulkopuolistakin apua. mutta et sä kuulosta ihmiselttä joka on tulossa hulluksi!

 

[aaaapeee]

kuulostat väsyneeltä, uupuneelta, ehkä herkältä... saatko riittävästi tukea mieheltäsi tässä, entäs muilta? ystäviltä? tämmöset tunteet ja pelot on kai melko normaaleja, voi kovastikin helpottaa jos saat riittävästi purkaa... jos ne alkaa liikaa ottamaan valtaa, niin sittenhän ne vaikuttaa lastenkin elämään, ehkä sitten tarvetta hakea ulkopuolistakin apua. mutta et sä kuulosta ihmiselttä joka on tulossa hulluksi!

varmasti olisi helpompaa jos lapset olisivat säännöllisesti jossakin edes joskus. Olen siis todellakin kiinni lapsissani. Mieheltä saan tukea, mutta hän on ihminen joka ei stressaa turhista asioista etukäteen.

Olen uupunut, sen myönnän.

 

[chrissy]

Mulla oli samanlaiset tuntemukset viime kesänä kun tyttö lähti kummitätinsä luo 1,5vkoksi joista melkein koko ajan olivat mökillä joka on meren rannassa.

Mä stressasin et mitä jos tyttö hukkuu ja kukaan ei huolehdi tai tippuu veneestä tms..

Mä olin jo hilkulla etten peru koko reissua. Mulla on siis menettämisen pelko ja auton alle jäämisen pelko joka juontaa 15v taaksepäin.

Isän kanssa sitten juttelin asiasta ja se sano et ei saa perua et tyttö pettyy kovasti ja kummitäti pettyy ja eikä saa antaa pelolle valtaa. Päästin ja soittelin joka pvä varmaan 3x et kaikki on kunnossa.

Reissu meni hyvin ja nyt pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Vieläki toki sanon aamuisin tytölle kun on yks tien ylitys et katsoo monta kertaa ettei tule autoja.

Älä peru matkaa.

 

[aaaapeee]

Mulla oli samanlaiset tuntemukset viime kesänä kun tyttö lähti kummitätinsä luo 1,5vkoksi joista melkein koko ajan olivat mökillä joka on meren rannassa.

Mä stressasin et mitä jos tyttö hukkuu ja kukaan ei huolehdi tai tippuu veneestä tms..

Mä olin jo hilkulla etten peru koko reissua. Mulla on siis menettämisen pelko ja auton alle jäämisen pelko joka juontaa 15v taaksepäin.

Isän kanssa sitten juttelin asiasta ja se sano et ei saa perua et tyttö pettyy kovasti ja kummitäti pettyy ja eikä saa antaa pelolle valtaa. Päästin ja soittelin joka pvä varmaan 3x et kaikki on kunnossa.

Reissu meni hyvin ja nyt pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Vieläki toki sanon aamuisin tytölle kun on yks tien ylitys et katsoo monta kertaa ettei tule autoja.

Älä peru matkaa.

kiitos! nyt alan ajattelemaan järjellä. Lapset odottavat kovasti reissua! Olisihan se hirveä pettymys heille.

 

[HippuTAR]

mulla on kaikenlaisia pelkoja lapsiin liittyen. Erityisesti pelkäsin silloin kun esikoinen alkoi liikkua ulkona yksin, pelkäsin siis että joku vie likan tai se menee vaikka metsään ja katkoo koipensa eikä kukaan löydä sitä. Pelko nostaa edelleen heti päätään jos likka on vähänkään myöhäs, on siis jo 14v.

Psykiatrin kans joskus puhuin tosta pelosta ja sen mielestä mun pelkääminen on suhteettoman suurta.

Tos on vielä kasvamas 3 pienempää lasta jotka aikanaan on vain päästettävä yksin liikkumaan vaikka mua kuinka pelottais. Mun pelot ei saa estää lapsia elämästä. En myöskään näitä pelkoja lapsille näytä, nehän vaan ahdistuis moisesta.

On mulla joskus muutenkin järjettömiä pelkoja: Tän neljännen odotusaikana pelkäsin hervottomasti että mies kuolee kolarissa, tää pelko perustui siihen ku miehen isä on kuollu kolarissa 3 viikkoa ennen miehen syntymää ja mies oli heidän neljäs lapsi. Tästä pelosta kerroin miehelle mutta eihän se sille mitään voinu, mun oli vaan elettävä sen pelon kans.

En siis tiedä miten noista peloista vois päästä eroon mutta sen tiedän ettei niiden pidä antaa vaikuttaa lasten elämään ja jos ei siihen pysty niin on syytä hakea asiaan ammattiapua. Et sä voi niitä lapsia neljän seinän sisälle sulkea.

 

[isoäiti mölykylästä]

no ihan luonnollisia pelkoja. mutta pelkojen ei saa antaa hallita elämää. jos jotain on sattuakseen, niin se sitten sattuu. ei voi elää neljän seinän sisässä pelkäämässä. anna lasten mennä, ja nauti itse vapaistasi. olet sen ansainnut

 

[chrissy]

kiitos! nyt alan ajattelemaan järjellä. Lapset odottavat kovasti reissua! Olisihan se hirveä pettymys heille.

ja vielä viime vuonna anoppi ja appi olis halunneet tytön viedä ulkomaille viikoks mutta en antanut. Tyttö olis silloin täyttäny 6v. Nyt voin asiaa harkita uudestaan.

ja oltiin viime kesänä laivalla.. Mua ressas koko se aika mitä jos tää uppoo.. Heräsin 4 aikaa yöllä siihen et laiva tärisee ja mun oli pakko nousta ylös ja mennä ulos katsomaan et miks tää tärisee näin kovaa... Huokaus oli syvä kun oltiin maarianhaminassa.

Mun täytyy vaa oppia elämään sen asian kanssa et jokaiselle meille on määritelty aika joka me täälä eletään. Joillaki se aika on lyhyempi. Me ei voida sille mitään eikä voida sitä estää. Mun veljellä sitä elinaikaa oli 9v ja sit oli aika siirtyä eteenpäin.

Yritetään kuitenki lasten antaa elää ja nauttia elämästä vaikka itse kärsitään sisälläpäin. Yritetään kuitenki itsekkin nauttia siitä ajasta joka saadaan viettää miehen kanssa kaksistaan.