Toggle sidebar

Kertokaa positiivisia juttuja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tirlittan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
T

Tirlittan

Jäsen
23.07.2004
134
0
16
Eli kertokaa te, joilla nyt vihdoinkin lapsi, mutta takanapäin epätoivoisia yrityksiä vähintään vuoden, että mitä kaikkia vaiheita kävitte läpi? Tunsitteko kylmän hien pukkaavan aika ajoin, että entä jos lasta ei koskaan kuulukkaan? Ja kuinka pitkälle menitte hoidoissa ja löytyikö syytä "lapsettomuuteen"? Tulitteko lopulta luomusti raskaaksi?
Täällä saa niin paljon lukea niitä ikäviä kokemuksia, kun kuitenkin luulen, että aika moni meistä tuskastuneista kuitenkin jossain vaiheessa raskautuu. Tsemppiä siis tarvitaan ja uskoa! Kertokaa!
 
No, mulla ensimmäisen lapsen kohdalla kävi niin, että ekan miehen kanssa jätettiin ehkäisy pois. kun ei kuulunut ajan mittaan, tutkittiin minua paljon. Löytyi vaikea pco, sitten sitä hoidettiin laserileikkauksella. Söin clomifeenia maksimiannoksella kuukausia, mitään ei tapahtunut. Lopulta luovuttiin toivosta (LUOJAN KIITOS, en tajua miksi olisin sen ukon kanssa lapsia halunnut, joku mielenhäiriö). Tapasin uuden miehen, jonka kanssa aika alusta asti oltiin ilman ehkäisyä koska tiesin että en ole raskautuvaa sorttia. Kolmen vuoden päästä alkoi oireet olla omituisia, ja kas kummaa kun plussasin, viikkoja takana n 8-9. Eli 7,5v siitä kun ehkäisystä luovuin, niin olin raskaana ja sille miehelle, joka oikeasti kelpasi lapseni isäksi, eli sille oikealle. Tuloksena äitienpäivänä 05 syntynyt ihana pellavapäinen tyttö.

Kun esikko oli n 5kk, meissä heräsi halu saada pikkukakkonen kaveriksi. Ehkäisy jäi pois, ja sitä myöten myös kuukautiseni. Viimein ravasin taas lääkärissä, ja pco oli taas tosi pahana. Kaiken pahan lisäksi mulla diagnosoitiin myös endometrioosi. Aloitin jälleen clomit, mutta lääkäri oli vähän skeptinen niiden riittävyydestä. Eikä mitään sitten tapahtunutkaan, clomit eivät väräyttäneet mitään minun sisälläni, söin niitä 3kk. Lopulta tulin siihen tulokseen, että niitä en enää syö. Surin ja murehdin kun mies ei halunnut injektiohoitoihin tms rankempiin hoitoihin.

Viimeisen clomipillerin jälkeen ei sitten menkkoja taas kuulunut ja olin aivan hiilenä, taasko sitä temppuillaan. Surin, että eipä raskauskaan ala kun menkat loistavat poissaolollaan. Päätin hakea loput terolutit jotta menkat edes tulisivat, mutta mies ehdotti että tee varuiksi testi kuitenkin. Pissasin sitten tikulle ja jätin sen vessaan, vilkaisematta sinne päinkään. Unohdin tikun veskiin, n tunnin päästä muistin ja sanoin miehelle heittäväni sen roskikseen. Mutta sepä oli positiivinen! Lopulta tein vielä kaksi testiä ja kävin alkuraskauden ultrassa, ja uskottava se oli! Eli pikkukakkonen on tulossa, vaikka menkatkin jäivät puuttumaan clomien jälkeen!!! Lääkäri sanoi että kummallista että vuotoa ei tullut ja silti ovuloin, mutta että joskus näin käy! Eli täällä sitten odotetaan jälleen pientä ihmeen poikasta, tänään ekassa neuvolassa käyti teki asiasta jotenkin konkreettisempaa. Viikkoja takana ruhtinaalliset 10+0 :heart:

Tässä aika positiivista tarinaa jo :D
 
Ihana kuulla tällaisia! Kiitos paljon ja lisää saa kertoa! Eli sinnikyyttä vaaditaan eikä saa menettää toivoa. Vaikka millä lääkkeillä ja tutkimuksilla, kyllä se oma lapsi siis monen kohdalla on totta ennenpitkää!
 
Meillä miehen kanssa oli takana puolisentoista vuotta lapsettomuutta kunnes päästiin hoitoihin. Mut tutkittiin eka ja verikokeilla todettiin etten ovuloi..aloitin terot ja clomit..yhdellä clomilla ei ollu vaikutusta ja annos nostettiin jo seuraavaan kiertoon kahteen tabuun päivässä. kävin seurantaultrissa missä tuon kahden annos sitten näkyi tuottaneen kaksi hienon kokoista munista. lääkäri toivotti onnea yritykseen ja määräsi lugesteronit clomien tueksi. tästä toisesta clomikierrosta sitten raskauduin, nyt rv 6+2, eli ihan alussa mennään vasta :)

On vaan niin uskomatonta että niin kauan ehti jo murehtia ja olla varma etten ikinä saa lasta ja sitten kahden pillerin avulla toive toteutui :) se on pienestä kiinni..olisin vaan toivonut että olisin päässy jo aikaisemmin hoitoihin mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan :)

Tsemppiä kaikille yritykseen!!..minullekin hoettiin sata kertaa että kyllä se vielä jonain päivänä tärppää ja se jos mikä ärsytti niiin paljon koska ite olin varma etten ikinä sais nyyttiä. Todellisuudessa kuitenkin lähes jokainen saa lopulta sen oman vaavin, hoitoja on niin paljon ja ne kehittyy jatkuvasti. ja se voi olla tosi pienestäkin kiinni :)

älkää menettäkö toivoanne :hug: :heart:
 
Lapsettomuutta takana 2,2 vuotta kun toivottu plussa viimein tuli!

Mut tutkittiin jo vuosi sitten, kun halusin selvittää kaiken valmiiksi ja mies oli nihkeänä simppanäytteen antoon. SSGssä löytyi sitten viime elokuussa endometriooma munasarjoista ja siitä suoraan leikkausjonoon. Kysta poistettiin 2/06 laparoskopiassa. Mieskin oli hämmentynyt ja pehmennyt mun sairastelusta joten saatiin näyte otettua (näyte ok). Clomit sain toukokuussa ja inssikin tehtiin kesäkuussa. Kesällä olin yhden kierron ilman clomeja kun aiheuttavat mulle mielialaheittelyitä ja kuumia aaltoja, mutta sitten ajattelin syödä vielä yhden kierron niitä. Kolmas clomikierto jonka jälkeen oli tarkoitus siirtyä pistoksiin, tuotti sitten elämäni ensimmäisen plussan!! B)
Nyt menossa rv15+2 ja kaikki hyvin.

Älkää milloinkaan luovuttako vaikka elämä potkii päähän! Minäkin olin jo henkisesti valmistautumassa siihen että kaksin täällä jatketaan eloa, kun kerta vauvaa ei saada aikaiseksi.
 
Reilun viiden vuoden lapsettomuuden jälkeen olin aivan rikki. Ja missään ei pitänyt olla vikaa. Endometrioosia tosin laparoskopiassa havaittiin, silloin minulla poistettiin kysta jonka takia clomikuurit vähän siirtyivätkin. Clomifenit ja yhdet toiset pillerit kokeiltiin, ei apua. Viime maaliskussa eka ivf, jonka seurauksena sain hyperstimulaation. yllätys yllätys, tuoresiirto ei onnistunut. niin monta toivottomuuden kuukautta takana, epätoivoa ja osaksi raivoa. Mietin monesti, miksi meille ei onnea suoda. Kuukausi kuukauden jälkeen joutui pettymään; vaikka siihen turtui, se satutti silti joka kerta.
Nyt, syyskuussa, pääsimme vihdoin pakastealkion siirtoon. Ja syyskuun lopussa en voinut uskoa silmiäni; elämäni ensimmäinen plussa. Nyt toivon hartaasti että salamatkustaja pysyy kyydissä loppuun asti.
Hurjasti voimia kaikille lapsettomuudesta kärsiville. Sydäntäni särkee puolestanne. :hug:
 
meillä jätettiin ehkäisy pois viime vuosituhannen puolella eli -98, siitä sitten alkoi joka kuukautinen odotus, et josko nyt olis.. sitä kesti 2 vuotta ja viimein pääsin tutkimuksiin yksityisen lähetteellä.

Olin jo eri lääkärin määräämänä syönyt clomi kuurin, ja kuinkas ollakkaan lopulta tutkimuksissa selviää, että en ovuloi edes niillä ja lisäksi löytyi endoa, sitä onneksi vain vähäsen ja kaikki saatiin poistettua leikkauksessa. Silloin oli jo vuosi 2001 lopussaan.

Lopulta minut oli tutkittu läpikotaisin ja alkoi painostus, et pitäisi tutkia mies myöskin. Sepä, sitten olikin vaikea homma. Mieheni oli sitä mieltä, et lapsia tulee, sitten ihan noin vaan. Tein n. 2 vuotta töitä ja hänen hyvien ystävien vaimot suurena apuna puhumassa järkeä, et ymmärrä nyt, et kaikki ei vain saa luomuna lapsiaan. No lopulta sitten ymmärsi ja suostui tutkimuksiin lähtemään.

Lähete saatiin vuonna 2004 ja tutkimukset vei aikaa julkisilla hieman yli vuoden ja samalla olimme jonossa hoitoihin.
Lopulta saimme tulokset, minulla monirakkulaiset munasarjat, siitä johtuu ettei ole ovulaatioita ja miehen sperma oli 100% steriili. MUTTA siitiöitä löytyi kuitenkin punkteeraamalla lisäkiveksestä ja niitä oli ihan normaali määrä ja ne oli ihan normaaleja.

Sitä ilon päivää, siis se oli ihana tunne, kun kuultiin meillä olevan mahdollisuus saada lopultakin lapsi ja ennusteet kohdallamme olivat todella hyvät.

Ekaan lääkehoitokiertoon pääsimme heinäkuussa 2005, munarakkuloiden keräys oli elokuulla ja silloin samalla, sitten ne hedelmöitettiin mikroinjektio menetelmällä, minulle tuore siirettiin 4pv:n päästä yksi alkio kohtuun, mutta se sitten ei vielä tärpännyt. Tulihan siinäkin itku, mutta onneksi olen aina ollut optimistinen luonne ja siitäkin selvisin työkavereiden suurelle tuella ja isolla suklaakakun palalla.

Seuraava siirto oli, sitten pas eli pakastetualkion siirto lokakuulla kaksien menkkojen jälkeen. Kohtuun laitettiin taas vain yksi alkio ja odotus alkoi. Oli muuten pitkät kaks viikkoa. Viimein soitto tuli ja se oli +

=) , samalla sain kuulla, ettei viimeinen alkio ollut jatkanut jakaantumistaan :'( , mutta onneksi olin raskaana. Olisin halunnut huutaan metrossa koko vaunulliselle, et hei mä oon RASKAANA, ettekö muka huomaa.

2006 kesäkuussa saimme ihanan pienen pojan, sydän meinaa pakahtua, kun häntä katselen ja ihmettelen, vieläkin. Aluksi saatoin yölläkin vain tuijottaa pientä ihmettämme.

Tässä teille kaikille Anna-Mari Kaskisen runo


Taivaan Isä,anna
ilo suunnaton
niille, joiden syli
tänään tyhjä on.

Jokaiselle ohjaa
lapsi oikea.
Sinulla on monta
vielä tallessa.

Sinä tiedät, kuka
kaipaa kotia.
Vanhemmat ja lapset
yhteen johdata.

En nyt alkanut kertoon miltä vuosien varrella on tuntunut, sen te kaikki kyllä tiedätte muutenkin.

Toivon todella teille kaikille omia pieniä, ihania, taivaan muruja.
Olkaa kärsivällisiä, älkääkä menettäkö toivoa, sitähän on aina oltava!! :hug: :hug:
 
Hei kaikki. Ajattelin kertoa myös meidän tarinan.
Vuonna -95 menimme kihloihin ja samalla päätimme hääpäivän seuraavalle kesälle. Myös lapsi oli tervetullut, emmekä käyttäneet enää sitten ehkäisyä. Häät olivat ja menivät, mutta raskaaksi en tullut pitkiin aikoihin.
-97 menimme lääkäriin ja tutkimuksia tehtiin. Kummastakaan ei löytynyt mitään vikaa. Lääkäri sanoi meille, että tehdään neljä inseminaatiota ja niiden jälkeen jos ei toivottua tulosta saada niillä aikaan on ivf:n vuoro.
No, neljä inseminaatiota tehtiin ja joka kerran jouduimme pettymään. Siirryttiin siis ivf:ään.
Tapaninpäivänä -98 aloitin nenäsumutekuurin ja tammikuussa -99 aloitin kaksi viikkoa kestävän pistoshoidon. 23.1 munasolut punkteerattiin ja 25.1 "istutettiin" alkoi kohtuuni. Alkoi kahden viikon piina ja vihdoin 8.2 menin verikokeisiin, joiden tulos oli positiivinen. Olin siis ihanasti raskaana. Kaikki meni loppuun asti hyvin ja nyt meillä on reipas ekaluokkalainen poika.
Silloin, kun poika oli noin vuoden ikäinen mietimme mieheni kanssa, että jaksammeko uudelleen lähteä siihen rumbaan, että saisimme toisenkin lapsen. Mutta päätimme, että jos emme "normaalisti" lapsia saa tämä poika on meidän ainokainen. Mutta "ihme" tapahtui ja pojan ollessa 1v2kk aloin odottamaan kuopustamme ja meille syntyi vielä ihana luomutyttö, joka on nyt näpsäkkä 5-vuotias neiti.
Ei pidä luovuttaa, niin kuin minä meinasin jossain vaiheessa tehdä, mutta onneksi mieheni sai puhuttua minut jatkamaan ja tuloksethan meillä on aivan ihanat.
Tsemmpiä kaikille, kyllä varmasti se odotus ja "kärsimys" jotenkin vielä palkitaan. :heart:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.10.2006 klo 11:52 Tirlittan kirjoitti:
Eli kertokaa te, joilla nyt vihdoinkin lapsi, mutta takanapäin epätoivoisia yrityksiä vähintään vuoden, että mitä kaikkia vaiheita kävitte läpi? Tunsitteko kylmän hien pukkaavan aika ajoin, että entä jos lasta ei koskaan kuulukkaan? Ja kuinka pitkälle menitte hoidoissa ja löytyikö syytä "lapsettomuuteen"? Tulitteko lopulta luomusti raskaaksi?
Täällä saa niin paljon lukea niitä ikäviä kokemuksia, kun kuitenkin luulen, että aika moni meistä tuskastuneista kuitenkin jossain vaiheessa raskautuu. Tsemppiä siis tarvitaan ja uskoa! Kertokaa!
Click to expand...

Heipsan!

Meillä oli syynä lapsettomuuteen minun endometrioosini, joka on leikattu, tosin vaivoja ja uusia leikkauksia suunniteltiin. Halusimme kuitenkin ensi sijaisesti yrittää lasta, joten jätin leikkauksen, ja otin kivut.
Kerran meille vain tehtiin inseminaatio. Muutaman kerran on tehty ivf.
Yritystä, ja epätoivoa meillä oli takana Melkein neljä vuotta.
Nyt kaikien pettymysten tuskien, murheiden ja kovien kipujen. Olimme jo alkaneet luopumaan toivosta omasta lapsestamme.
Loppujen lopuksi saamme oman lapsen ennen vuoden vaihdetta.
meillä oli käynyt ihme ja piti saada identtiset kaksoset, joista menetimme toisen. Olisin mielelläni halunnut pitää molemmat. Aika parantaa haavat.

Tsemppiä ja jaksamisia teille kaikille.

 
Ihania tarinoita! Kyllä näiden avulla taas jaksaa puurtaa! Kiitos mamma-72, mahtavasta tarinasta! Sekä niin ihanasta runosta, johon täytyy vain uskoa! Ónnea teille kaikille, sekä erityisen paljon toivoa lähetän meille kaikille täällä palstailijoille! :hug:
 
Mulla pco ja yritystä oli takana 3 vuotta enne kuin tärppäsi.
Nyt poika 1v9kk ja päiväkodin kevätjuhlassa kyyneleet valuivat. Ajatuksissa pyöri että mitä jos oisin jääny kaikesta tällaisesta paitsi. Lapset lauloivat ja leikkivät.
Silloin oikein vasta tajusin, että minkä aarteen me ollaan saatu.
Tää ei nyt varmaan ollu oikeanlainen tarina mutta mut tää saa onnen kyyneliin nytkin. :D :heart:

Nyt haaveena toinen mutta sillä asenteella mennään että täytyy olla ikionnellinen ainokaisestakin. Poika myös varmasti tuntee olevansa haluttu lapsi :heart:

"Synnyit tähden lennosta.
Horsman kukasta hennosta.
Taivaan sateen kaaresta.
Isän ja äidin haaveesta"
 
Meidän tarina: naimisiin kesällä 2005 ja olimme jo aikaisemmin päättäneet että häiden jälkeen jätetään ehkäisy pois. Näin tehtiin mutta menkkoja ei vaan kuulunut. Menin yksityiselle gynelle lokakuussa 2005 ja todettiin pco. sain Terolut-lääkityksen sekä Glucophage lääkityksen insuliiniresistenssiä varten sekä clomit. Mitään ei tapahtunut. söin Clomeja 6kiertoa jonka jälkeen pidettiin kesä taukoa koska kaikki alkoi käydä jo tossa vaiheessa rankaksi. syksyllä 2006 lisätutkimuksia ja miehen simpat todettiin hyviksi. Päätettiin inseminaatio hoitojen aloittamisesta. Vaihdettiin clomit Menopur pistoksiin jotka eivät kypsyttäneet munasolujani ollenkaan. kokeiltiin myös puregonia ja tulos sama. Lääkäri antoi lopulta clomit uudestaan koska niillä olin kotitestien perusteella ovuloinut ja näiden avulla tehtiin eka inssi tänä keväänä. Tulos nega. Seuraava inssi oli tarkoitus tehdä toukokuun lopussa mutta klinikan labrahoitajan ollessa pois inssiin ei päästy. Follien kasvua seurailtiin ja sain lisäksi pregnyl pistoksen ovuloinnin varmistamiseksi ja ohjeet harrastaa kotihommia kovasti. Tämän hommailun ansioista mahassa kasvaa (toivottavasti) pieni maha-asukki tai kaksi koska mulla kypsy kaksi follia ja molemmat puhkesivat. Nyt rv 6+3 ja torstaina eka ultra jolloin tiedetään sitten enemmän.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa