P
paskamaku
Vieras
mitä teksisitte, jos olette vieneet tarjoilut päiväkotiin lapsen syntymäpäiväjuhlia varten (jotka oikeesti ovat vasta parin viikon päästä, mutta haluamme juhlia niitä jo nyt kun pk:n hoitajat lomilla sekä oma lapsemme silloin kun oikeesti olisi), mutta lapsi kertoo että herkut syötiin mutta juhlia ei vietetty eikä korttiakaan edes saanut. Kerroin vielä et toin nyt herkut ja syyn miksi juuri nyt ne toimme.
Itse pk:ssa töissä olevana voin sanoa että meidän ryhmässä olisimme juhlat juhlineet ja kortinkin väsään sinä aikana kun lapset on pihalla, eli ei mikään ongelma pitäisi olla mielestäni. Huomenna aioin asiasta sanoa, mutta vahinko jo tapahtunut kun herkut tarjoiltu ja juhlat jääneet väliin.