Yksinhuoltajista puhutaan puhekielessä yleisesti ja esim. Kela luokittelee yksinhuoltajaksi (vaikkapa lapsilisien yh-korotuksen suhteen) äidin, joka asuu lastensa kanssa ilman miestä. Äidillä voi silti olla lasten isän kanssa yhteishuoltajuus lapsista, joka tarkoittaa sitä että esim. passin hakemisessa tarvitaan molempien allekirjoitus. Tapaamisten suhteen huoltajuusmuodolla ei ole merkitystä.
Totaali-yksinhuoltajalla tarkoitetaan yleensä äitiä, jonka lapsella ei ole papereissa muita vanhempia kuin äiti eli isä ei ole kuviossa mukana edes passeja allekirjoittamassa, eikä tapaa lasta. Tosin totaali-yksinhuoltajaksi voidaan myös sanoa äitiä, jonka lapsella on virallisesti isä mutta joka ei tapaa lastaan.