Terveisiä hormoonaaliselta hullulta. Olo on viime päivinä ollut sellainen, että kaikessa on jotain vikaa ja vähintäänkin olen kamalan ruma ja turvonnut. Mies parka saa kuunnella valitusta kuinka ei huomioi minua tarpeeksi ja on aina menossa. Vaikka oikeasti kyllä on kyse maailman huomaavaisimmasta miehestä.
Eilen onneksi aloitin uuden työprojektin, joka työllistää mut aika kauniisti äitiyslomalle jäämiseen asti, joten ehkä tässä saa sitten jotain muuta ajateltavaa kuin hermoilun.
Huomenna on eka lääkärineuvola. Vähän stressaa virtsanäyte, että noinkohan on sokerit noussut, mutta saas nähdä. Paino ei ole hievahtanut mihinkään suuntaan, mikä on ihan hyvä. Vatsakin toimii ehkä vähän paremmin taas. Pahoinvointi alkoi helpottaa tuossa pari viikkoa sitten, mutta tilalla onkin nyt ihan selvä mielenosoitus mahassa jos ruoka-aika pääsee venymään.
Kunpa kuulisi huomenna sydänäänet! Seuraava (ja kai viimeinen?) ultra on vasta tammikuun lopulla.
Meillä kovasti ollaan odottavinaan poikaa (mies on asiasta vakuuttunut), mutta itse katselen kaupassa koko ajan mekkoja. Vahingossa sitä huomaa miettivänsä, että meillä on ensi vuoden jouluna maailman suloisin tonttu.
Maanantaina olin käymässä Itäkeskuksen Hennesillä ja petyin äitisyvaatevalikoimaan tosi pahasti. Yhdet housut ostin vähän kuin pakosta. Vaatekaapin sisältö on päässyt aika soveltavaan käyttöön nyt. Tänään kävin KappAhlissa ja ihmettelin, että eikö siellä ennen ollut äitiysvaatteita ja nyt ei näy missään mitään? Kai omalla kohdalla käy sitten kuitenkin nyt niin, että ostan xl-maalistoista tosi reiluja säkkejä kun en ole kovin pieni lähtökohtaisestikaan. Harmittaa vaan paljon kun on suuri vaatteiden ystävä ja nyt kaikki mitä löytää on vaan sellaista mikä saa tuntemaan olon tosi epäviehättäväksi.
Voikaahan hyvin,
tuokio ja pikkukaveri 12+2