keskenmenon jälkeiset tunteet

[surullinen]

Onko jollakulla muulla ollut samoja tunteita kuin minulla, että ei ehkä haluakkaan toista lasta, vaikka ennen keskenmenoa halusin ja kovasti ja kuumeilin pitkään vauvaa. Hämmentävää.
Tuntuu että haluan keskittyä esikoiseen ja osaksi myös harmittaa ettei meille nyt tulekkaan kahta lasta alle 2v ikäerolla.
Kuitenkin tekee pahaa, enkä voi lukea keskusteluja odotuksesta, plussaamisesta yms. Tuntuu niin epäreilulta että meille kävi näin ja kaverini, joka ei tunnu jaksavan yhtäkään lastaan tuli yllärinä raskaaksi ja kaikki on mennyt hyvin. Olen iloinen hänen puolestaan, enkä toivo mitään pahaa, mutta miksi juuri meille kävi näin.
Haluan niin kovasti toisen lapsen, mutta toisaalta alkanut pelottaa uusi keskenmeno ja oma jaksaminen.

Millaisia tunteita teillä on ollut km:n jälkeen ja mihin päädyitte?
Kuinka kauan meni että tärppäsi ja vauva sai alkunsa? Menikö kaikki lopulta hyvin ja oliko alkuraskaus pelonsekaista odotusta meneekö kaikki kuitenkaan hyvin?

Olen kiitollinen jokaiselle joka jaksaa vastata, sillä tuntuu että en kestä ja todella ahdistavalta..

 

[Vieras]

Ei kannata ajatella, että miksi juuri minulle kävi näin, koska se sattuu todella monelle.
Kyllä mä jännitän tässä kokoajan nyt vk 11 täynnä.
Edelleinen raskaus päättyi keskenmenoon ja kaavintaan, minkä jälkeen yrittämisessä meni lähes vuosi.

 

[manna-]

mulla oli hiljattain keskenmeno ja on ollut tosi vaikeaa sen kanssa.
Välillä tuntuu siltä että voin paremmin ja sitten taas alkaa itkettämään iltaisin, ja jos näen raskaana olevan naisen tulee heti kyyneleet silmiin.

En olisi osannut kuvitella että keskenmeno voisi tuntua näin vaikealta, ylensä kun tuntuu että ihmiset on heti yrittämässä toista perään niin pian kuin vuoto loppuu. Mulla tuntuu kyllä kestävän niin kauan tää suruvaihe siitä lapsesta jonka menetimme, että en vain voi noin vaan ajatella uudestaan raskautumista, vaikka haluankin toisen lapsen.

Meillä myöskin kävi niin että ikäerosta tulee isompi kuin mitä halusin. Olen aina toivonut pientä ikäeroa ja jos ei olisi mennyt kesken olisi ollut kuukautta vajaa 2v lasten välillä. Nyt jos raskautuisin uudestaan seuraava syntyisi ensi vuoden puolella, ja ikäero olisi muutenkin jo kaksi ja puoli vuotta (ja vuosissa siis 3) ei sekään mikään tosi iso ole, mutta MINUN kohdalla iso pettymys. (tiedän että täällä jotkut on heti sanomassa että ootpas pinnallinen jne jne, mutta puhunkin siitä miltä minusta tuntuu, ei tunteet ole aina rationaalisia ja niitä ei usein voi toinen ymmärtää)

tiedätkö onko sulla anemiaa? Mulla tuli aika paha anemia ja oon ollut aika masentunut keskenmenon jälkeen. ei ihan hyvä tilanne uudelle raskaudelle.

Antaisin ajan kulua ja tärkeintä on antaa itsensä työstää menetystä ja uskoisin että vielä jonain päivänä olemme valmiita toiseen raskauteen, vaikka nämä haavat eivät ikinä katoa.

 

[ap]

manna- Mun kohdalla on myös erittäin iso pettymys se, että ikäeroa ei tullut toivomaani 1v8kk-1v10kk, kuulostaa tosiaan pikkumaiselta, mutta siltä minusta tuntuu.
Millä viikolla sulla oli km? Mulla oli meneillään seitsemäs rv.

Tuntuu myös pahalta nähdä raskaana olevia ja tänään nään myös kaverini joka on raskaana ja saa lapset toviomallani ikäerolla. Luulin aikaisemmin olevani raskaana mutta kierto olikin pidempi 43/28, eli en ollutkaan. Kaverini oli kuitenkin tullut samaan aikaan raskaaksi.
Nyt vihdoinkin kun tein positiivisen testin, meni raskaus kesken.

Haluaisin alottaa yrityksen uudestaan heti, voi mennä pitkäänkin ennen kuin tärppää, mutta silti olo on jotenkin alakuloinen ja jokin sanoo ettei vielä.
Esikoinen sai alkunsa tokasta yritys kierrosta ja keskenmennyt ekasta. Nyt olen kuitenkin varautunut vuodenkin odotukseen.

 

[ap]

Niin ja ei tietoa onko anemiaa.

 

[manna-]

ehdin kirjatua ulos, mutta avstaan vielä.
Mulla samanlainen olo tuosta siis että haluaisin lapsen pian, mutta myöskin sellainen olo että en ole vielä valmis vastaanottamaan uutta lasta. Mulla alkoi just menkat ja olin tavallaan ihan tyytyväinen etten ollut raskaana (vaikka en jostain syystä ollut halunnut sitä estääkään) koska se olisi jotenkin ollut tässä vaiheessa tosi iso shokki, en olisi varmasti osannut olla onnellinen. Nyt luulen että odotan ihan pari kuukautta niin ettei edes yritetä raskautua.

Mulla oli km viikolla 8+0 tai 7+5 (kierto ei ihan tarkka)

asiasta ei lopulta pysty puhumaan oikein kenenkään knassa joka ei ole itse kokenut samaa, ainakin itse olen huomannut että läheiset eivät ymmärrä eikä myöskään kysele siitä miten voin. Asian oletetaan kai jo menneen ohi enkä ole saanut minkäänlaista tukea. Onneksi on ollut pari ihmistä jotka ovat kokeneet saman, joille on voinut puhua tunteista ilman että on pitänyt puolustella tätä kipua!

Jos haluat voit vielä laittaa yv:tä.