Viime syksynä eräs läheiseni koki keskenmenon ja nyt hän odottaa uutta vauvaa. Viikkoja ei vielä montaa ole ja hän onkin vielä melko skeptinen sen suhteen, että tuleeko vauva syliin saakka tälläkään kertaa, vaikka tämä raskaus on sujunut täysin vuodottomana, toisin kuin se edellinen.
Eilen juttelimme niitä-näitä tulevasta ja sanoin jotain siihen tyyliin, että "ajatella, ei mene kuin jokunen hassu viikko ja mulla on taas vauva kainalossa"...tähän kaveri vastasi "älä kuule vielä juhli, ei sitä vielä voi tietää, että saatko vauvaa vai et".
Purskahdin nauruun ja huomautin häntä hänen sangen positiivisesta ajattelumaailmastaan, sillä mulla alkaa olemaan viikkoja jo niin paljon, että jos vauva nyt syntyy, on kai todennäköisempää että hän jää henkiin, kuin että ei jäisi.
Toki mitä tahansa voi sattua ja vauva voi vaikka menehtyä kohtuun, mutta en oikein osaa semmoista vaihtoehtoa kovinkaan todennäköisenä pitää. On se tosiaan mahdollista, muttei todennäköistä, joten mitä sitä sitten päivästä toiseen pelkäämään?
Kaverikin kyllä nauraa-räkätti, kun tajusi oman lotkautuksensa ja sen, että mulla alkaa kuitenkin niitä viikkoja jo aika monta takana olemaan...mutta jäin tuosta nyt kuitenkin sitä pohtimaan, että mahtaakohan hän oman raskautensa kohdalla miettiä ihan sinne hamaan loppuun saakka sitä vaihtoehtoa (ja pitämään sitä siis ihan varteenotettavana vaihtoehtona), ettei hän saa lasta syliin saakka?
En ole itse keskenmenoja kokenut, joten asia on mulle aivan tuiki tuntematon. Siksi kyselen teidän muiden, keskenmenon kokeneiden ajatuksia seuraavan raskauden kohdalla.
Eilen juttelimme niitä-näitä tulevasta ja sanoin jotain siihen tyyliin, että "ajatella, ei mene kuin jokunen hassu viikko ja mulla on taas vauva kainalossa"...tähän kaveri vastasi "älä kuule vielä juhli, ei sitä vielä voi tietää, että saatko vauvaa vai et".
Purskahdin nauruun ja huomautin häntä hänen sangen positiivisesta ajattelumaailmastaan, sillä mulla alkaa olemaan viikkoja jo niin paljon, että jos vauva nyt syntyy, on kai todennäköisempää että hän jää henkiin, kuin että ei jäisi.
Toki mitä tahansa voi sattua ja vauva voi vaikka menehtyä kohtuun, mutta en oikein osaa semmoista vaihtoehtoa kovinkaan todennäköisenä pitää. On se tosiaan mahdollista, muttei todennäköistä, joten mitä sitä sitten päivästä toiseen pelkäämään?
Kaverikin kyllä nauraa-räkätti, kun tajusi oman lotkautuksensa ja sen, että mulla alkaa kuitenkin niitä viikkoja jo aika monta takana olemaan...mutta jäin tuosta nyt kuitenkin sitä pohtimaan, että mahtaakohan hän oman raskautensa kohdalla miettiä ihan sinne hamaan loppuun saakka sitä vaihtoehtoa (ja pitämään sitä siis ihan varteenotettavana vaihtoehtona), ettei hän saa lasta syliin saakka?
En ole itse keskenmenoja kokenut, joten asia on mulle aivan tuiki tuntematon. Siksi kyselen teidän muiden, keskenmenon kokeneiden ajatuksia seuraavan raskauden kohdalla.
/
