Kiinteät ja vauvan ummetus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Liinu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

"Liinu"

Vieras
Aloitin runsaan 4 kk ikäselle kuopuksellemme kiinteät ruoat pari viikkoa sitten. Ensin syötiin viikon ajan löysää kesäkurpitsasosetta kerran päivässä lisäten annoskokoa vähitellen n. 0,5 dl:aan. Toisella viikolla mukaan tuli bataatti, jonka määrää kesäkurpitsan seassa lisäsin vähitellen. Koska ruoka maistuu lapselle todella hyvin, olen muutaman päivän antanut tuon 0,5 dl:n annoksen kahdesti päivässä.

Tuon muutaman päivän vauvan vatsa on kuitenkin ollut toimimatta. Lapsi ei tunnu siitä (vielä) kärsivän, vaikka ilmavaivoja onkin. Eivät kuitenkaan vaikuta kivuliaalta, vaan hymy huulilla pöristelee ilmat pois mahasta. Muutos aiempaan 3-6 kakkaa / päivä -tilanteeseen on kuitenkin niin hurja, että olen vähän huolissani.

Onko muilla vastaavaa kokemusta kiinteiden aloittamisesta? Olisikohan syytä vähän vähentää kiinteitä hetkeksi aikaa vai onko tämä ihan normaali ja harmiton ilmiö? Itse en ainakaan muista, että esikoisella olisi yhtä dramaattista muutosta tapahtunut kiinteiden aloituksen yhteydessä.
 
Ihan normaali ilmiö. Tietenkin kakka muutta olomuotoaan kun ravitsemus uuttuu oleellisesti. Jos ei lapsi siitä kärsi niin ole onnellinen kun kakkakerrat väheni.

Sitten jos kakka menee tosiaan kovalle, niin vauva huutaa kakatessaan kuin syötävä, ja kakkaa tulee pieninä papanoina sata kertaa päivässä tai ei ollenkaan. Mut siihen auttaa kun lisäät öljyä vähän ruokaan.
 
Ap, anna vauvalle luumusosetta aterian jälkeen. Auttaa tosi hyvin ja pitää kakan tarpeeksi löysänä. Meillä vauvan kakka meni soseiden aloituksen jälkeen niin kovaksi että lopulta sitä tehtiin kauhean kipuitkun ja huudon kanssa.

Jos vauvasi juo tuttipullosta, voit myös lisätä maitoon apteekista saatavaa mallasuutetta. Toimii. :)
 
Meillä kävi vähän samalla lailla, tosin vauva jo 6,5 kk. Maitokakan loputtua tuli tosi pitkä väli, eikä vauva saanut kakattua. Neuvolan suosituksesta ostin mallasuutetta ja annoin sitä lusikalla (pullossa sanotaan, että vauvalle pitää sekoittaa nesteeseen, mutta kysyin apteekista ja sai antaa sellaisenaankin vaikka sitten syötön yhteydessä, niin onnistui meillä paremmin, kun vauva ei syö pullosta). Meni viisi päivää, ennen kuin kakka sillä löyseni niin, että vauva sai sen itse kakattua. Sitä ennen kolme kertaa kakkasi hirveän huudon kera, kun ensin avustin hieman pumpulipuikon päällä. Sanoisin, että puutu tilanteeseen ajoissa, varsinkin, jos tuntuu, että vauva ei saa kakattua, ettei tilanne mene hirveän pahaksi.
 

Yhteistyössä