Alkuperäinen kirjoittaja minä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jos täysimetystä on ollut 0 päivää, olet siis antanut heti sairaalasta lähtien korviketta. Siinäpä se syy maidontulon hiipumiseen löytyikin! Minullakin on molempien lasten kohdalla maito noussut vasta neljäntenä päivänä synnytyksestä, mutta kumpikaan ei ole saanut tippaakaan korviketta.
Ja taas joku oikein järjen jättiläinen. Minun vauva sai korvikettä sairaalassa muutaman tunnin ikäisenä, sillä vauvan sokeriarvot oli vaarallisen alhaalla ja minulla ei maito vielä noussut.
Ja kun oli kerran oppinut pullolle ei koskaan suostunut tissille. Näin se vain meni.
Olisitko sinä antanut vauvasi saada aivovaurion vai antanut miellummin lisämaitoa?
No minunpa vauvani sokereissa ei ollut mitään vikaa, joten miksi ihmeessä hänelle olisi pitänyt antaa korviketta?? Ja siten pilata onnistunut imetys, kenties... Vauvani ei huutanut 4 päivää, mutta kylläkin oli tiiviisti rinnalla. Yhtenäkin yönä lussutti tissiä 6h putkeen, vaikka sieltä ei niitä ensimaitotippoja enempää tullutkaan. Hoitaja jo kyseli, että jaksanko vielä vai kokeillaanko lisämaitoa. En suostunut, vaan imetin ihan kirjaimellisesti nännit verillä. Seuraavana päivänä maito nousikin voimalla, ihmekös tuo kun vauva oli niin ahkerasti tilaillut maitoa.