A
ahdistunut miniä
Vieras
Onko muilla tällaista... Meillä nimittäin on. Anopilla siis kaks oikeaa miniää ja yks vasta alussa oleva.
Siis kai sekin kohta oikea miniä on.
Mutta näin se siis menee: Vanhin miniä soittelee anopille yhtenään ja anoppi hänelle. Molemmat ovat hirveitä shoppailijoita ja "tyhjästä puhujia". Juoruilee siis kaikkea jne. Tulevat hyvin juttuun. Anoppi vierailee yhtenään vanhimman miniänsä luona ja tuo selvästi esiin välittävänsä hänestä paljon.
Minä keskimmäinen miniä, olen hyvin vaitoinainen ja oikeastaan ujo/arka anopin seurassa. (yleensä en ole sellainen) Anoppi on vähän pomottavalla päällä, jos ollaan samassa paikassa. Hän siis puhuu "minun puolestani" ja jatkaa lauseeni loppuun. Eikä tietenkään niin, miten haluaisin. Koskaan emme soittele toisille, eikä mulla oikeestaan asiaa hälle oiskaan. En missään nimessä juoruile koskaan kenestäkään enkä shoppaile!! Ei kiinnosta. Anopista huomaa, ettei hän minusta välitä. Paitsi yksi asia vie minut hieman vanhemman miniän ylle; olen synnyttänyt anopille ainoan lapsenlapsen. Ainoastaan tämä lapsemme saa joskus anopin tulemaan meille.
Nuorin miniä on ollut suvussa siis vain hetken, mutta tuonut itsensä monin tavoin rohkeasti esille. Hän kehuu yhtenään "hyvää" lauluääntään, piirustus"taitojaan", runoilijan "lahjakkuuttaan", leipomus"taitojaan" ym. Rehellisesti sanottuna olen monta kertaa lahjakkaampi piirtäjä, runoilija ja laulaja, mutta en niitä hehkuta yhtenään. Anoppi tietenkin tykkää "lahjakkaasta" miniästään. Mieheni kotona kukaan ei ole taiteellisesti kovin lahjakas, joten anopista on mukava omistaa lahjakas miniä.
Eli tunnen siis jääväni hieman taka-alalle ja muiden "alle". Mitenhän saisin raivattua itselleni tien anopin lähelle, jotta hän edes joskus kävisi meillä mielellään, ilman että räpsii vain kuvia lapsestamme ja suhtautuu arvioivasti ja alentavasti minuun. Kuulostan varmaan aivan mustasukkaiselta ja sitä kai olenkin. Inhottaa vain tällainen jaottelu; paremmat miniät ja huonompi miniä. Ois kai pitänyt alusta asti olla rohkeampi, juoruilla, kehua itseä jne, jotta olisin saanut suosiota enemmän. Itse asiassa olinkin aluksi rohkeampi ja jopa joskus soitinkin anopilleni, mutta kun lapseni syntyi, tilanne muuttui. Miksihän!? Heti kun lapsemme syntyi, alkoi anoppi etääntymään, minä kangistumaan jne..
Muilla saman suuntaisia kokemuksia?
Mutta näin se siis menee: Vanhin miniä soittelee anopille yhtenään ja anoppi hänelle. Molemmat ovat hirveitä shoppailijoita ja "tyhjästä puhujia". Juoruilee siis kaikkea jne. Tulevat hyvin juttuun. Anoppi vierailee yhtenään vanhimman miniänsä luona ja tuo selvästi esiin välittävänsä hänestä paljon.
Minä keskimmäinen miniä, olen hyvin vaitoinainen ja oikeastaan ujo/arka anopin seurassa. (yleensä en ole sellainen) Anoppi on vähän pomottavalla päällä, jos ollaan samassa paikassa. Hän siis puhuu "minun puolestani" ja jatkaa lauseeni loppuun. Eikä tietenkään niin, miten haluaisin. Koskaan emme soittele toisille, eikä mulla oikeestaan asiaa hälle oiskaan. En missään nimessä juoruile koskaan kenestäkään enkä shoppaile!! Ei kiinnosta. Anopista huomaa, ettei hän minusta välitä. Paitsi yksi asia vie minut hieman vanhemman miniän ylle; olen synnyttänyt anopille ainoan lapsenlapsen. Ainoastaan tämä lapsemme saa joskus anopin tulemaan meille.
Nuorin miniä on ollut suvussa siis vain hetken, mutta tuonut itsensä monin tavoin rohkeasti esille. Hän kehuu yhtenään "hyvää" lauluääntään, piirustus"taitojaan", runoilijan "lahjakkuuttaan", leipomus"taitojaan" ym. Rehellisesti sanottuna olen monta kertaa lahjakkaampi piirtäjä, runoilija ja laulaja, mutta en niitä hehkuta yhtenään. Anoppi tietenkin tykkää "lahjakkaasta" miniästään. Mieheni kotona kukaan ei ole taiteellisesti kovin lahjakas, joten anopista on mukava omistaa lahjakas miniä.
Eli tunnen siis jääväni hieman taka-alalle ja muiden "alle". Mitenhän saisin raivattua itselleni tien anopin lähelle, jotta hän edes joskus kävisi meillä mielellään, ilman että räpsii vain kuvia lapsestamme ja suhtautuu arvioivasti ja alentavasti minuun. Kuulostan varmaan aivan mustasukkaiselta ja sitä kai olenkin. Inhottaa vain tällainen jaottelu; paremmat miniät ja huonompi miniä. Ois kai pitänyt alusta asti olla rohkeampi, juoruilla, kehua itseä jne, jotta olisin saanut suosiota enemmän. Itse asiassa olinkin aluksi rohkeampi ja jopa joskus soitinkin anopilleni, mutta kun lapseni syntyi, tilanne muuttui. Miksihän!? Heti kun lapsemme syntyi, alkoi anoppi etääntymään, minä kangistumaan jne..
Muilla saman suuntaisia kokemuksia?