Kipeitä supistuksia rv 21+2

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämmästynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hämmästynyt

Vieras
Odotan toista lastani, ja vaikka ensimmäisessä raskaudessa ei ollut yhtään supistusta ennen kuin ambulanssissa matkalla sairaalaan (vedet meni ja lapsi perätilassa), niin tällä kertaa niitä on jo ollut jonkun viikon.

Tänään kävellessäni töistä kotiin esikoista kärryissä pukaten ne alkoivat niin kuin monesti ennenkin, mutta tällä kertaa eivät meinaa mennä ohi. Kotiin tultuani supisteli vielä lähemmäs tunnin aina muutamien minuuttien välein (ei säännöllisesti), ja supparit tuntuivat oikeastaan jo kipeiltä, mukana oli myös menkkamaista jomotusta selän puolella. Ylävatsaa ei supista ollenkaan, vain alhaalta. Kun rauhotuin hetken makuullani ne menivät viimein ohi, mutta kauppareissu (vaikken edes kantanut mitään) sai ne taas alkamaan, tosin ei onneksi yhtä rajuina. Mitä ihmettä tämä nyt oikein on?

Hommaa mutkistaa vielä se että kävin eilen päivystyksessä kun housuihin lorahti iso määrä nestettä, jonka alkuperää en pystynyt sanomaan. Viiden-kuuden tunnin jälkeen tapahtumasta lääkärin tekemä liuskatesti oli negatiivinen, eli emättimestä ei löytynyt lapsivettä, mutta voiko niin pitkän ajan päästä tehtyyn testiin edes luottaa? Edellinen raskaus kun päättyi ennenaikaiseen synnytykseen ja juuri vesien menoon, joten huoli on suuri.

Toisaalta voisiko molemmat kertoa pissatulehtuksesta? Jos eilinen lorahdus oli tosiaan pissaa, niin vain tulehdus voisi selittää sen, olin nimittäin juuri käynyt vessassa, rakon piti olla tyhjä enkä tuntenut pissan tuloa. Ja pissatulehdus kai voisi saada kohdun myös supistelemaan kipeästi?

Kertokaa viisaammat missä vaiheessa pitää olla jo huolestunut? Keskiviikkona on rakenneultra ja torstaina neuvola, mutta pitäisikö olla terkkariin yhteydessä jo huomenna? Kiitos etukäteen!
 
Kannattaa ottaa ihan rauhallisesti. Vältä turhaa ponnistelua kokonaan.

Tilanne kuulostaa aivan täysin samalta kuin odottaessani kakkosta. Menin sairaalaan, koska supistelut olivat kivuliaita ja muistuttivat esikoisen synnytystä, ja minut määrättiin viikon vuodelepoon (ei edes vessalupaa annettu, suihkuluvasta puhumattakaan). Viljelyssä löytyi pissatulehdusta, joten se saattoi olla syy supisteluun, mutta seuraus voi joka tapauksessa olla sama eli synnytyksen käynnistyminen (kohdunkaula oli itseltäni lyhentynyt jo melkein olemattomaksi). Kun esikoinen on myös syntynyt keskosena, niin kannattaa ottaa merkit tosissaan ja levätä. Ota huomenna vaikka yhteys terkkaan ja pyydä lähete pissan viljelykokeeseen, jos sieltä selviäisi syy ja asian voisi hoitaa niinkin helposti kuin antibiooteilla. Omat tulehdukseni ei ole koskaan näkyneet liuskatestissä vaan on vaatineet tuon viljelyn jotta ne on havainnut ja voinut hoitaa pois.

Meillä tuon säikähdyksen (ja antibioottikuurin) jälkeen kuitenkin vauva pysytteli kohdussa 38 viikolle asti, vaikka kortisonipiikitkin ehdittiin varmuuden vuoksi laittaa :)
 
Tulehdukset voitvat aiheuttaa supisteluja. Ota todella rauhallisesti ja vältä ponnisteluja. Onko sinulla lääkitys tulehdukseen, käytkö seurannassa? Sinulla on viikkoja niin vähän, että ehdottomasti pitäisi vauvan olla pitkään vielä kohdussa.

Samaa mieltä kuin edellinen, että toimi! Ja käy säännöllisesti tarkastuksissa. Tuon kanssa ei ole leikkimistä.
 
Kiitos hyvistä neuvoista! Soitin eilen neuvolaan, ja terkka määräsi saman tien kolme päivää sairauslomaa, ei vuodelepoa mutta lepoa kuitenkin. Lääkäriin pääsen huomenna, joka sitten päättää jatkot ja määrää mahdollisesti lisää saikkua. Myös pissanäyte tutkitaan, sillä tulehdusta epäili terveydenhoitajaki syyksi. Mutta ennen kuin tiedetään mistä on kyse, pitää homma ottaa tosiaan vakavasti.

En ehkä itse tajunnu tilannetta, menin eilen aamulla ihan normaalisti töihinkin koska yön ja aamun aikana ei supistellut ollenkaan. Myöskään eilen ei supistellut (levon ja ehkä sen runsaan veden juonninki ansionsa) mutta tänään taas aamun pakolliset aktiviteetit (esikoisen lääkäri ja kauppareissu, tosin mies oli mukana auttamassa molemmissa) sai pari supistusta taas tuntumaan, eli ehkei tässä ihan turhaan lomaa määrätty.

Huomenna sitten selviää onko supistukset saaneet vahinkoa aikaan, vai onko kyse vain tulehduksesta ja sitä kautta ihan hoidettavasta tilanteesta. Jo tänään on onneksi ihan rutiinisti sovittu rakenneultra, joten vauvan tilannetta pääsee näkemään jo siinä.
 
Uskoisin, että tuo "lapsivesitesti" on ihan luotettava pitkänkin ajan jälkeen, koska lapsivesi vaihtuu 3 tunnin välein eli sitä muodostuu koko ajan lisää. Jos kalvot olisivat puhjenneet niin sitä tihkuisi vettä koko ajan, eli varmasti olisi emättimessä sen verran että se voidaan lapsivedeksi todeta.
 
..tuo lapsivesitesti... Itsellä näytti se testi negaa, mutta siitä 3vk ja ultrassa todettiin vedetön kohtu (sikiökalvoon siis tullut reikä) ja lapsi menehtyi. Ihmettelen edelleen, miksei samalla ultrattu kun tehtiin lapsivesitesti! Vaatikaa AINA ultraus, siitähän munkin tilanteessa olisi nähnyt miten asiat on.
 

Yhteistyössä