Kipuilu kaavinnan jälkeen?

Kärppänä heinälatoon

Tunnettu jäsen
27.04.2007
14 912
42
48
Kysyn nyt täältä ihan avoimesti kaikilta, että onko teillä ollu minkälaista kipua kaavinnan jälkeen?

Mulla tehtiin torstaina ja perjantai oli tosi hyvä päivä, vuotokin oli melkein suurimman osan päivää poissa. Ei torstainakaan juur mitään tuntunut paitsi et mahaa oli selkeesti runnottu... Lauantai-iltana iski ekan kerran kohtuullisen kova menkkakipu, joka meni panadolilla ja buranalla. Muuten koko lauantaina ei sattunu enkä ottanu päivällä mitään särkylääkettä.

Sunnuntain ja lauantain välisenä yönä heräsin taas kipuun ja kävin ottamassa buranan, joka auttoi. Kipu oli poissa sunnuntai iltaan asti. Eilen illalla siis taas alkoi (tai no melkein puolen yön aikaan), mutta en ensin löytänyt enää buranaa mistään, niin otin kaksi panadolia. Eihän ne auttaneet. Parin tunnin päästä könysin sängystä ylös ja käänsin kaikki paikat. Jostain se burana oli löydyttävä ja löysinkin sitten levyn, jossa oli vielä kaksi jäljellä. Toisen otin ja se helpotti hiukka. Koko yön oli kuitenkin selkäkipua, vatsakipuakin, mut enemmän selkä.

Tänä aamuna kävin varulta tarkistuttamassa tulehdusarvot. Vuodot on ollu ihan ok, vähän menny ja tullu, mutta normaaleissa määrissä ja kirkasta, ei haisevaa eikä mitään isompia klönttejä (pahimpien kipujen aikaan sellaisia minimaalisen pieniä hyytymiä ). Tarkistettiin crp ja pieni verenkuva eikä niissä ainakaan näkyny mitään.

Mutta selkää (ja vähän vatsaa) koskee edelleen, vaikka viimeisimmän buranan nappasin pari tuntia sitten. Ei paha kipu, kyllä tämän kanssa elää voi ja tämmöistä on ollu vähän mennen tullen koko raskauden ajan. Mut kivutonkaan en ole...

Mutta onko teillä ollu? Siis eihän mulla voi siellä olla sitä tulehdusta tms. taustalla, kun ei noissa verikokeissa näkyny mitään? Vuoto on tällä hetkellä taas lakkaamaan päin (aika niukalla), mutta tätä sahausta ees taas tämä on ollu koko ajan.. Huolestuttaa tietty. Päivystävälle gynelle soitin yöllä kivuissani, mut se oli sitä mieltä, et tämä varmaan on ok. ...vaikee vaan saada tuota huolestumista pois päältä...
 
Pahoittelut keskenmenostasi :hug:

En osaa sanoa mikä on normaalia kipuilua kaavinnan jälkeen, itse selvisin kivuitta.
Kaavinta tehtiin maaliskuun 4.päivä ja kaavinnan aikaisesta/jälkeisestä todella runsaasta huolimatta kipuja ei juuri ollut. Ainoastaan silloin jos liian nopeasti esim. lähti liikkeelle tai vaihtoi asentoa.

Mutta nämä on varmasti yksilöllisiä juttuja, eikä toisen kivuttomuus tarkoita automaattisesti sitä, että toisen olisi syytä huolestua.
Mutta hyvä, että olet soittanut ja kysynyt asiasta. Käy kuitenkin ihmeessä vielä tarkistuttamassa jolleivat kivut lopu, saat ainakin itsellesi mielenrauhan vaikkei hätää sinänsä olisikaan. Jos itseä vaivaa, niin kannattaa mielestäni hankkia varmuus asiasta.

Toivottavasti kaikki on lopulta hyvin.

-Meritähti-
 
Minulle tehtiin kaavinta 19 joulukuuta 2007. Aamusta en heti ollut kipee, mutt sit , jos lähdin johonkin tulin kipeeks. Autossa istuminen kipeetä ja jos vähänkin painavaa kannoin tuli vähän veri hyytymiä. Juoksin vähän väliä gynellä . Olin sairaslomalla ja napsin panacodia. Lääkärit meinas vaan ett oon panacod riippuvainen. Loppujen lopuks tekivät kaavinnan vasta elokuun 22 päivä uudestaan ja sieltä löytyi keskenmenosta jäänteitä... En vielä tänä päivänäkään ymmärrä miten ne lääkärit oli niin tyhmiä ettei ymmärtäneet, vai tekivätkö tahalleen vain kiusaa.
 
Mulla oli kaavinnan jälkeen kovia kipuja, kosketusarkana koko maha. Tulehdusarvot olivat alle 8 ja ultrassa ei näkynyt kuin vähän nestettä kohdussa. Sain kuitenkin antibiottikuurin koska epäili tulehdusta. Kuumetta oli hieman. Kuurin jälkeen kipuja ei enää ollut joten ilmeisesti kuitenkin oli joku tulehdus vaikka veriarvot ei sitä näyttänyt.
 
Kävin tänään siis gynellä. Kaiken pitäisi olla ok. Kohdussa näkyi jotain, mutta gynen mukaan sen kuuluukin olla siellä... Siis, että kohdun ei kuulukaan olla ihan tyhjä. Ei aristanut painellessa ja tietty sillä hetkellä ei tullut vuotoakaan (sanoin sille kyllä, et tähänkin asti se tulee ja menee.. Heti kotiin päästyä se taas tuli =) ). Sain vahvempaa särkylääkettä. Ei kuumetta ja maanantaina tulehdusarvotkin oli ok.

No en tiedä. Tänään tuli pari isompaa limakalvoklönttiä ja pari minihyytymäklönttiä. Sitä ennen kivut kovat ja nyt jo paljon helpompi. Oli miten oli, toivottavasti tulis nyt itsestään ulos... Teki kyllä mieli soittaa sille gynelle ja kysyä, että mites, kun tämä, jota tuolla kohdussa ei enää ole, on on nyt tulossa ulos, onkos normaalia? :xmas: ..en soittanut.

Jälkitarkastus neljän viikon päästä. Toivottavasti silloin viimeistään on kohtu TYHJÄ. :p
 
Päivitän tätä ketjua, jos joku lukee.. =)

Tänään ei ole tullut YHTÄÄN vuotoa. :o Kipujakaan ei ole ollut. Jotain tuntemuksia joo, mut en osaa sanoa kivuiksi enää noiden edellisten jälkeen...

Liekö sitten se, joka eilen tuli ulos, oli se, mitä siellä gynen mukaan ei enää ollut, mutta joka kuitenkin oli ja olis aiheuttanut ne kivut ja vuodon jatkumisen.

Nyt siis tasan viikko kaavinnasta. Viime torstaina tehtiin.

En valita, jos näin jatkuu. Jos vihdoin pääsis eteenpäin... B)

Vaikka silti suositan tuota kaavintaa ennemmin kuin lääkkeellistä. Mulla niillä lääkkeillä ei ainakaan esilääkkeenä ollu mitään tehoa, tämä toimenpide meni tosi kivuttomasti ja ilmeisesti, jos mitään ei olis jäänyt, kipuja ei olis ilmaantunut jälkikäteenkään (pari päivää itsekin menin tosi kivuttomasti ennen kuin alkoi). :)
 

Yhteistyössä