kitinään

[elina]

Nimimerkille kitinä: ""Minä ainakin jaksan tämän ns. vauva-ajan kanniskella ja sylitellä ihan vaikka joka kitinästä... "" Ei ole välttämättä kyse jaksamisesta, viitsimisestä, tai siitä että joku haluaisi alkaa ns. kasvattaa vauvaansa jo parin kuukauden iässä itsenäiseksi. Mutta ei edes puolta vuotta voi olla syömättä, tekemättä kotitöitä, huomioimatta joskus muita perheenjäseniä jne.
MM: ""Omasta mielestäni kitinän vastaamista on mikä tahansa reagointi, jolla kitinän saa loppumaan ja vauvan tyytyväiseksi."" Aina ei lasta pysty saamaan tyytyväiseksi vaikka tekisi mitä. Meillä on ainakin sellaisia kitinäpäiviä, kun päikkärit on nukuttu huonosti tms. että koko ajan on pientä kränää vaikka kuinka juttelisi ja kannettaisiin, seuraavana päivänä ehkä sama muksu on pelkkää hymyä.
Meillä on ehkä vaan niin erilaiset lapset, ei välttämättä erilaiset periaatteet...

 

[MM]

Juu, on niitä kitinäpäiviä täälläkin, eikä kitinöitä aina todellakaan saada loppumaan. Mitä haluan sanoa on se, että ainakin itse pyrin niihin reagoimaan, kyllähän vauva sen hoivaksi aistii vaikkei aina autakaan...

 

[nuppu]

Kun on useampia pieniä kotona ei joka kitinään voi millään vastata, isommistkin lapsista on huolehdittava, vessassa käytävä ja kaikkien syötävä. Eiköhän esim metrin päässä keittiössä oleva vauva, kitiseväkin ole turvassa. Tuota menoa palaa vain loppuun jos yrittää olla superäiti, tai saa jännetuppitulehduksen vauvan kantamisesta .

 

[Kantoliina]

Kommentoisin sen verran tätä ketjua, että pitempijaksoiseen kitinään ehkä auttaa liinailu. Sillä tavalla saa itse kotitöitä tehtyä ja vaavikin viihtyy, varsinkin jos hän on 3-4-kuinen ja siitä ylöspäin ja saa seurata maailmaa katse menosuuntaan.

Itselläni on 4 kk ja liinailen kotiaskareiden lomassa jonkinverran. Aiemmin vauva pärjäsi lattialla pitempiäkin jaksoja itsekseen jumppamatolla lelukaaren alla. Nyttemmin hän on oppinut kierähtämään selältä vatsalle, muttei osaa vielä siitä takaisin. Hän siis jää nokilleen ellei häntä kokoajan vahdi ja auta selälle takaisin. Jos mun on mentävä hetkeksi ulos tai tehdä kotiaskareita, laitan hänet huggaan (hug-a-bub) ja eikun menoksi. Tiedän toki, ettei silloin parane paljon olla paikoillaan, en esim. voi syödä vauva liinassa tms. Silloin otan hänet keittiöön peitolle, annan helistimen kädelle ja seuraan hänen kieriskelyään. Onneksi vauva ei ole kauhea kitisijä eli viihtyy myös itsekseen. Sitteri on tosiaan kahlitseva eikä meidänkään typykkä siinä pitkään jaksa istua.

Mutta liinaa suosittelen siis tiettyihin hommiin... Näillä keleillä se on mahtava myös ulkona. Eikä selkä- ym. vaivoja tule!!!

 

[ap]

Kiitos vastauksista.

Selventääkseni alkuperäistä kysymystäni, niin kyllä tarkoitin kitinään vastaamisella sitä, että teen niin kuin tiedän vauvan haluavan, eli otan syliin jne. Toki vastaan aina vauvalle, juttelen ja höpötttelen että odota rakas pieni hetki, äiti tekee nyt leivän tms... tai että äiti tulee ihan kohta. Enemmänkin mietin juuri sitä, että pitääkö aina ""rientää paikalle"" jos olen esim. poissa vauvan näköetäisyydeltä ja kuitenkin puhun vauvalle.

Oma vauvani siis todellakin viihtyy melkeinpä vain ja ainoastaan sylissä tai kantoliinassa, silloinkin mieluiten liikkeessä. Ja liikummekin todella paljon, mutta joitain hetkiä päivästä on yksinkertaisesti yritettävä tehdä jotain muutakin kuin toimia vauvan tahdon mukaan...""ongelmani"" ei ehkä niinkään ole se, ettenkö jaksaisi, kyllä jaksan, vaikka välillä raskasta onkin, vauvani on kuitenkin ihana vauhtimimmi...vaan se, että ""pitäisikö"" vauvan oppia myös sulautumaan perheen arkeen niin että muut perheenjäsenet eivät tee kaikkea vauvan ehdoilla. Onko joku lukenut Lapsikirjaa?

 

[Juu]

Lapsikirjaa olen lukenut ja siitä, kuten muistakin vastaavista kirjoista, kannattaa poimia ne ajatukset, jotka tuntuvat hyviltä. Itseäni kirjassa ärsyttää hieman ""romaaniniomainen"" kerronta ja turhanpitkä jaarittelu/lässyttely. Toisaalta kirjan yksityiskohdassa piilee myös kirjan herkullisuus ja erilaisuus moniin asiakirjoihin verrattuna.

Ilman muuta kannattaa vastata vauvan ääntelyyn, mutta heti paikalle ""ryntääminen"" , varsinkin kun vauvalla ei ole todellista hätää (ja sen varmasti olet jo ääntelystä oppinut tunnistamaan), saattaa tehdä karhunpalveluksen: Ensinnäkin vauva pelästyy ja todella ajattelee, että ""nyt on tosi hätä kun äitikin säntäsi heti tähän"", toiseksi totutat hänet siihen, että jokaisesta pienestäkin äänestä äiti tulee heti ja kolmanneksi tulet itse ihan hermoheikoksi ja stressaantuneeksi kun säntäilet edes takaisin jatkuvasti.

Vauva kaipaa rauhaa ympärilleen ja voit omalla rauhallisuudellasi myös rauhoittaa ja ""kasvattaa"" vauvaasi. Vauvan on hyvä oppia olemaan välillä yksinkin, keskittyä leluihinsa ym, se vahvistaa hänen orastavaa itsetuntoaan.

Ja ilman muuta vauva tulee sulattaa teidän perheeseen tietysti vauvan perustarpeita kunnioittaen. Kun sillä periaatteella lähtee liikkeelle, ei varmasti myöhemminkään tule suuria kriisejä.

 

[kitinä]

En tarkoittanut, ettei päivän aikana voi käydä vessassa tai syödä kun pitää vain vastailla vauvan kitinään.... Totta kai pitää pystyä tekemään myös muita hommia kuin kanniskella kitisevää vauvaa. Jos vauvani kitisisi koko ajan, antaisin hänen varmasti kitsitä yksinään ne ajat, jolloin puuhailen muuta (syön, käyn vessassa jne..)

Onneksi vauvani viihtyy myös yksikseen, jolloin voin tehdä muuta. Tsemppiä kaikille kitisijöiden äideille...

 

[kurttu]

Sen verran kommentoin, vaikkei kokemusta suuritarpeisesta vauvasta olekkaan, että kyllä meidän 5kk selvästi kitisee tylsyyttä välillä. Koskaan ei oikeastaan itke, joskus käskee ja joskus kitisee ja kun syliin ottaa niin nauru pääsee. Eiköhän ne vauvat tässäkin asiassa ole yksilöllisiä ja luulen, että äiti itse huomaa vauvastaan koska on hätä ja koska ei..