Toggle sidebar

Kiukkuketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kukka77
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Anteeksi muuten että tungen tähän ketjkuun tämän asian kanssa, täältä vaan tuntuu löytyvän asialliseen keskusteluun kykeneviä ja kiukuntunteetkin ovat sallittuja.

Itse siis täällä pohdin näitä asioita kun vauvakuume nostaa taas päätään ja yksi lapsi on jo (hoidoilla). Kiukuttaa kun lapsettomuudesta ja niihin liittyvistä (negatiivisistakin) ajatuksista ei koskaan tunnut pääsevän eroon, sitä kai kuuluu tähän kastiin koko ikänsä.
 
Hyvä ketju! Minäkin voin allekirjoittaa lähes kaikki esillä olleet kiukun aiheet.

Meillä on nyt reilu vuosi yritystä takana. Minua ahdistaa aivan älyttömästi se, että lapsettomuudesta on jossain vaiheessa pakko kertoa sukulaisille, koska uteluja aivan varmasti tulee tai ne lisääntyy vaan. Olen kertonut yrityksestämme ainoastaan siskolleni. En haluaisi kertoa muille sukulaisille, mutta tuntuu, että ympäripyöreät vastaukset eivät riitä vuodesta toiseen.

Kiukuttaa se, että ollaan jo ainakin 4 vuotta saatu kuulla uteluja, että "millonkas teille?". Varsinkin oma äitini on lähes joka ikinen kerta, kun ollaan nähty, jaksanut vihjailla asiasta. Nuo utelut on tuntunut jo silloin tosi pahalta, kun olin opiskelija, eikä vauva ollut omissa haaveissa. Nyt jo pelkkä ajatus uteluista itkettää, kun vauvaa oikeasti haluaa, eikä sitä kuulukaan :'( En tiedä, miten tulen kestämään sukujuhlat, joissa on lapsia, koska aivan varmasti puhe kääntyy meidän lisääntymiseen. Miehen vanhemmat ja muutkaan sukulaiset eivät ole vielä kyselleet aiheesta. Pahin *ittuilija onkin just oma äitini. En haluaisi kertoa lapsettomuudesta äidille, koska sieltä on ihan turha odottaa minkäänlaista empatiaa...

Asiasta vielä ahdistavamman tekee se, että veljen tyttöystävä ja eräs kaverini on raskaana. En tiedä miten kestän veljen vauvan ristiäiset keväällä. Tai muutenkaan sen vauvan näkemistä, jos sitä tyrkytetään syliin... :(

Inhottaa myös kuunnella äidin lässytystä ja hehkutusta muiden raskauksista ja tuntea katkeruutta ja surua. Tällä hetkellä tuntuu, että joko räjähdän ja vastaan todella pahasti uteluihin tai alan itkeä, jos asiasta tiedustellaan :'( Onko teistä kukaan purskahtanut itkuun, jos joku on udellut?

Kiukuttaa oma katkeruus! Kunpa siitä voisi päästä jotenkin eroon!
 
hm78: Anna itsellesi reilusti lupa surra ja kiukutella. Itke jos itkettää, eipähän kysy toista kertaa kun itkut tirautat. Mä sanoin suoraan että ei saada normaalisti lapsia. Monikaan ei sitten enää kysellyt lisää tms.
 
HM78: Muistan hyvin, kun mentiin naimisiin 2003 ja oltiin oltu siinä vaiheessa yhdessä 5vuotta. Vauvaa alettiin toivomaan myös silloin 2002-2003 aikoihin. Ekat hoidot alettiin 2004. Häitten jälkeen alkoi se kauhea kyselyjen tulva ja jo silloin ahdisti, kun ei kertalaakista tullutkaan raskaaksi, kun ympäristö tuntui asettavan asialle kauheat paineet. Kun hoidot sitten alkoivat kerroin niistä töissä ja ihan läheisillemme, kun en jaksanut aina vastailla kyselyihin. Paljon helpompi on minun elää, kun ei tarvi ihan joka paikasta pelätä noita uteluita.
Joskus edelleen joku kysyy asiasta ja usein vielä sellaisessa tilanteessa, että en ole siien kovin hyvin varautunut. Ainakin kerran olen purskahtanut itkuun ja kerran meinannut saada kauheat härdellit niin, että nieleskelin pitkän aikaa, että en sanonut mitään mitä katuisin jälkeen päin. Vars. ihan alkuvaiheessa, kun se todellisuus iski päin naamaa oli kovaa aikaa ja näin näiden hoitojen epäonnistumisen jälkeen. Varsinkin kun on enää se yksi mahdollisuus. Taas saa alkaa lähes koko prosessin tavallaan alusta. Että ei tule äidiksi.
Ja työpaikalla porukkaa sikiää, kun kanitarhassa.
Tänään tulee 45min ohjelmassa narkkarien vauvoista mitlä kärsii kovista vieroitusoireista. Sekin on niin vääri, että tuollaiset niitä lapsia sit saa...
Bartsu
 
Ihana ketju! Kyllä kiukuttaa ja niin paljon, että ei kohta mitään rajaa löydy. Kiukuttaa, kun kaikki muut saavat lapsia vain sormia napsauttamalla tai tulevat "vahingossa" raskaaksi. Kiukuttaa, kun biologisesta äitiydestä tehdään jotain niin suurta ja ihmeellisyyttä ja ylevää, että kaikki muu kalpenee sen rinnalla. Kiukuttaa, kun meidän pitää kantaa rahamme yksityisklinikalle ja muut saavt tuhlata mihin haluavat. Kiukuttaa, kun kukaan ei voi luvata, että kaikesta tästä olisi edes mitään hyötyä. Kiukuttaa, kun tietää, että voi mennä sekä rahat että terveys ja silti syli jää tyhjäksi. Kiukuttaa, kun aina kaikki muut emmekä me koskaan. Kiukuttaa, kun meitä pidetään itsekkäinä ja omahyväisinä, kun meillä ei vielä 8 avioliittovuoden jälkeen ole yhtään lasta ja ikää kohta 30, on autot, talot ja työpaikat. Ja ihmettelijöitä riittää. Kiukuttaa, kun kerron olevani kiireinen, niin käsketään tehdä lapsi niin jo loppuu kuulemma tällaiset turhat hössötykset - kuten ura! Kiukuttaa, kun naapurusto on täynnä lapsiperheitä ja saamme irvailua siitä, että emme uskalla ite tehdä lasta vaan aina vaan hoitelemme sisareni lasta. Kiukuttaa, kun ulkopuolisten kommentteja kuunnellessa joutuu vakuuttumaan siitä, että tyhmyys tuntuu olevan ehtymätön luonnonvara!
 
Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja lohdutuksesta!!

Rusina-Pähkinä: olet oikeassa, että tällä hetkellä tunnen kauheaa epätoivoa ja epätietoisuutta, mutta samalla toivoa siitä, että meille se vauva vielä suotaisiin. Ja todellakin tuntuu, että pää hajoaa!! Olen miehellenikin sanonut, että utelut tuntuvat siksi niin inhottavilta, koska tämän asian käsittely on itselläkin ihan kesken. Me ei olla vielä lähdetty tutkimuksiin, eikä tiedetä halutaankokaan.
Ollaan puhuttu asiasta paljon miehen kanssa. Hän on ainakin tähän mennessä ottanut asian rennosti ja vastaillut uteluihin, että "katellaan" tms. Mies ei hirveästi välitä siitä, mitä ihmiset juoruaa, vaan pitää noita uteluja ja kommentteja ihmisten tyhmyytenä ja moukkamaisuutena, eikä pahoita niistä niin paljon mieltä kuin minä. Kunpa mäkin pystyisin suhtautumaan niihin samalla tavalla!
Toisaalta haluaisin, kuten monet teistä, sanoa suoraan, että vauvaa on yritetty. Toisaalta taas kiukuttaa ajatus siitä, että sitten udellaan, mistä se johtuu ja mennäänkö hoitoihin. Tai sanotaan miten meidän pitää tehdä. Veljen vauva on saanut alkunsa hoitojen avulla ja minua pelottaa, että meillekin ehdotetaan hoitoja välittämättä siitä, mitä me itse halutaan. Kun osaisi sanoa niin napakasti, että kyselyt loppuisi siihen paikkaan.

Bardolino, kiitti vinkistä, täytyykin katsoa tuo 45 min, vaikka tiedän, että kiukku vaan lisääntyy... :/
 
Tänään on paha päivä. En usko mihinkään ja kaikki kiukuttaa. Kiukuttaa se, kun olen niin vanha, että pitäis ympäristön mukaan ymmärtää, että lapsentekoaika meni jo. Että vika on mussa ja nimenomaan iässä eikä sitä vaan voi/kannata tehdä mitään. Ainakaan mitään ei tunnu tapahtuvan tuolla julkisella puolella. Odotetaan vähän aikaa, niin kaikki on lopullisesti myöhästä. Ja niin sitä taas säästettiin julkisia varoja.

Onhan se hienoa, ku kaikki elämä sujuu suunnitelmien mukaan ja lapsetki tehdään ennen kolmeakymmentä. Mutta kun kaikilla ei mene, ei vaikka kuinka yrittäis tehä suunnitelmia ja elää niitten mukaan. Kiukuttaa, kun aina on yrittäny tehä niin kuin on oikein ja nyt tuntuu, että on huijattu. Kiltteydellä voi heittää vesilintua!
 
Just niin Saara! Tuo mitä kirjoitit kiltteydestä ja suunnitelmien mukaan elämisestä kolahti: Olen leikkinyt lapsena äitiä, opetellut kertotaulun, käynyt kouluni ja valmistunut ajallaan, maksanut veroja jo monta vuotta, pessyt hampaat aamuin illoin, käynyt lenkillä ja syönyt terveellisesti, kansainvälistynyt opiskeluvuosina, rakentanut talon mieheni kanssa, auttanut äitiä ja isää sekä aloitellut lapsenteon jo tosiaan ennen kolmeakymmentä, kuten asiantuntijat suosittelevat. Ja missä on maailman palkka?!! Neljän vuoden lapsettomuudessa, kahdessa keskenmenossa, clomifeenin pilaamassa limakalvossa, hukkaan heitetyissä rahoissa, tylyissä hoitohenkilöissä, kärsineessä parisuhteessa, tallotussa naiseudessa ja kierrosta toiseen elämisessä.

Ihanaa kiukutella.
 
Muo kiukuttaa joulu. :/ Taas yksi lapseton joulu tulossa, pienen perheeni kera. Ei ole ketään pikkuista ihan lähipiirissä kelle valmistella ihanaa joulua. Joululahjojakin sain ostaa vain yhden, kummitytölleni. Muo kiukuttaa etten vieläkään saa viettää edes sitä mun ensimmäistä ihanaa joulua kokonaisen perheen kera... :'(
 
Taalla tulee juuri negannut kiukuttelemaan. Kiukuttaa etta pakastin on tyhja ja joutuu piikin varteen ensi kerralla. Kiukuttaa etta just kaikki muut saa lapsia, pallomahoja pyorii kasapain. Ma inhoon pallomahoja, varsinkin sellaisia putkahdusraskauksia, hups tulin raskaaksi. Kiukuttaa vaan etta vastausta ei saa, miksi miksi miksi. Onkohan tama joku hieno piilokamerajuttu ja meita huijataan. Kiukuttaa jo valmiiksi etta jos joskus toivottavasti maailmassa saa yhden lapsen se toinen on varmaan kiven takana. Elamani haave oli nelja. se siita haaveesta. Joo, ja taallakin on ennen kolmekymppista aloitettu yritys, minkas sille voin jos en 25na tavannut miesta ja alkanut silloin lasten tekoon. Jos oisin 25 tehnyt lapsia, olisin yksinhuoltaja nyt ja isa olis idiootti. Kiukuttaa kun olemme ns. selittamattomia tapauksia ja tuntuu etta just selittamattomat jaa ilman lapsia. Kiukuttaa etta mitaan toivoa ei saa mistaan, ei mitaan takuuta rahoilleen. Kaiken maailman lisahoidot ja tutkimukset ollaan otettu vastaan. Kiukuttaa kaikki. Kiukuttaa jotkut kaverit jotka valittaa jostain pienesta turhanpaivaisesta. Onneksi ne joskus ymmartaa sitten omien huoltensa pienuuden kun keskustellaan meidan lapsettomuudesta. Kiukuttaa kun tuttu sanoo etta tarvii vahan treenausta 6kg vauvan kantelemiseen, kun on niin painava. Ois ees vauva. Mika he$%^&#n luonnon paatos taa on etta mina ja mies ei pitas lisaantya, olen varmaan liian likinakoinen ja luonnon herra katsoo etta ei kande antaa noiden tehda vauvoja, ne lapsethan tarvii ihan kauheen paksut rillit! Voi jeesus sentaan mua ottaa paahan. Kiukuttaa kun kiukuttelen miehelle. Kiukuttaa etta taa asia on ehka yksi elaman suurimmista asioista, ja onkin. Mistaan en oo muusta ikina haaveillut kuin paljosta maarasta lapsia ja ihanasta miehesta.

Hahahaaa, hyva etta sain taas purkaa kiukkuani, ehka taa loppupaiva ja seuraavat hoidottomat kuukaudet menee positiivisella asenteella.
 
Tässä uusi kiukuttelija tulossa kehiin! Olenkin jo pitkään miettinyt, että eikö tosiaan ole sellaista paikkaa, jossa sais sanoa mitä todella ajattelee. Minua rupesi kiukuttamaan suomi24:n lapsettomuuspalstan keskustelut. Voi piru, mitä soopaa! Siellä muutaman Clomifenin ottaneet viitsivät vielä puhua lapsettomuuden ikeestä, kun seuraavassa kierrossa hehkuttavat jo plussaa. Minua kiukuttaa, kun huomenna olisi tuoresiirron jälkeinen testipäivä, mutta ei tarvii testata, kun vuoto alkoi jo. Kolme viikkoa oli maha taas kipeenä, rahat meni ja taaskaan ei saanut vastineeksi mitään muuta, kuin surullisen mielen...ja kokemusta. Tällaista kokemusta en kylläkään toivonut. Uskoin alunperin luonnon hoitavan hommansa ja pitkitimme hoitoihin menoa. Nyt kiukuttaa sekin, sillä ikää alkaa olla ja mahdollisuudet vaan huononevat. Ei voi todellakaan sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois. Vaihtaisin aika montakin päivää, jos voisin. Naisena oleminen alkaa tuntua minusta vitsiltä. Olen osa konemaista hoitorumbaa; piikkejä, humautuksia, punktioita ja jatkuvaa tuskallista odotusta. Nivusiini on varmaan kasvanut jo lisäjouset, jotka laukaisevat jalkani levälleen automaattisesti, kun takapuolen alla tuntuu tutkimuspöydän reuna. Minua kiukuttaa ihmisten jatkuva valitus, mitä pienimmistä asioista. Ja eniten varmaan kiukuttaa se, että itseäni kiukuttaa. Miten peruspositiivisesta ihmisestä on tullut tällainen ruikuttaja? Auttaiskohan jos rupeis kunnolla riehumaan ja lopettais kilttinä olemisen. Suututtaa myös sellaiset kommentit, että pitäis vaan hyväksyä lapsettomuus yhtenä osana omaa identiteettiä, voi helevetti. Mix pitäis hyväksyä, mie en ainakaan hyväksy! Pitäis aina vaan ymmärtää ja ymmärtää...nyt rupee ymmärrys loppumaan. Mutta onneksi löysin tämän huippu hyvän ketjun! Tää pelasti miun päivän. :wave:
 
Arvon naiset, tama kaikki keskustelu alla tapahtui eilen yhden tunnin mittaisen lounastunnin aikana. Eiko kandeiskin antaa mun kaverille kekseliaisyysmitali, harva pystyy tollaseen suoritukseen....

Olin ajatellut yhdelle mun kaverille kertoa lapsettomuudestamme joskus, se kun aina tyhmasti kyselee lounastunnilla etta no, mites teidan lapsisuunnittelu. Teki aina mieli sanoa etta suunnittelu on kylla valmis ja oikein hyva plan, toteutuksessa on hieman mutkia matkassa.

Eilen se tytto sitten kysyi multa lunchilla, siis tyopaikan ruokalassa, etta sahan et meinaa laittaa lapsiasi paivakotiin kovin aikaisin, etta meinaat olla pitkaan kotona lastesi kanssa. (Ei oo hajuakaan oonko ikina sanonut tollasta.) Taas tuli kauhea paniikki, haarukka tippu tarjottimelle ja aloin itkeen. Sain sille ankytettya etta meille ei ehka koskaan tule lapsia. No, se tajus sitten ja alkoi antaa mulle niita tosi hyvia vinkkeja. Siis ma kuulin nama kaikki seruaavat sen lunchin aikana.... Ei sita omassa surussa sitten edes pysty antamaan takaisin, kuuntelee vain kuin joku idiotti kun toinen luennoi.

- Kehotti menemaan laakariin - ma sanoin etta me ollaan oltu hoidoissa ja nelja yritysta takana - se sanoi etta ai niin vahan aikaa, onhan teilla aikaa (JEE JEE)
- Sanoi sitten etta han tietaa hyvan klinikan mihin voitte menna - miten se voi tietaa hyvan klinikan???
- Sitten se sanoi etta meille pitas tehda kaikki hormoonitestit - ne on tehty ekana paivana ihan kaikki maailman hormoonitestit kun klinikalle sisaan astuttiin
- Ai, teilla ei oo loytynyt mitaan syyta, etta tottakaihan sa sit tuut raskaaksi, varmaan ihan luomusti - no, jos en oo niin monessa kierrossa tullut raskaaksi luomusti enka niilla keinosiemennyksilla enka koeputkihedelmoityksilla, oma usko on kylla luomuraskauteen nollassa (ainahan ihmeita tapahtuu mutta silti haloo)
- Tehan voitte ottaa koiran lohduksi - joo voidaan ja otetaankin mutta ei se nyt kylla sita lasta siltikaan korvaa
- Tehan voitte adoptoida - niin varmasti. Yksi prosessi kerrallaan, eika se adoptiokaan ole kaupan hyllylta vauvan valintaa, ja sita ei kai ihmiset tajua
- Tehan voitte tehda niita hoitoja vaikka kuinka monta - kaikella on rajansa
- Sa voit lainata mun lasta - jooopajoopajoo
- Ai niin ja moni tulee raskaaksi kun ei stressaa - ei edes kommenttia
- Teidan kannattais lahtea lomalle niin saisitte relattua- kylla on jo niin montaa lomalasta yritetty etta taitaapa olla vain itsensa huijausta
- Tiedatko etta mulla ei oikeasti ole yhtaan omaa aikaa ja ei ehdi yhden lapsen aitina sillai rentoutumaan - sanoin etta vaihtaisin kaiken unettomiin oihin

Ma en siis sanonut sille mitaan takas muutakuin etta vaihtaisin kaikki unettomiin oihin. Kuuntelin vaan ja nyyhkytin. Kaveri yritti siis oikeasti auttaa ja lohduttaa mutta mita kekseliaisyyden maaraa!!! Jos ei niinkuin yksi typera klisee riita niin tama laukoo kymmenen maailman parasta lapsettomuuden lohduttajaa.

Mihin taa maailma on menossa jos ei yksi henkilo sen vertaa voi kuunnella ja ottaa asiasta selvaa tai kysya etta tajuis ees ekana miettia asian vakavuuden ja sitten kenties varovasti neuvoa. Ei, ladataan vaan kaikki hyvat neuvot tiskiin kerralla!

Haluaako joku tata mun kaveria terapeutiksi???
 
Tässä onkin pino juuri tämän hetkiseen tarpeeseen. :ashamed: Eli kiitos pinon pystyttäjälle jo kättelyssä! Kirjoitin tuolla loka-marras ivf-pinossa, mutta en halua kaataa sinne pahaa oloa. Mutta ei minusta juuri nyt ole oikein tukijaksikaan - itsekäs minä :headwall:. Negasin tänään verikokeessa ivf:n jälkeen. Sekin meni niinkö kaikki mun kohdalla tapaa mennä: labranhoitaja oli viimeisillään raskaana :o. Vertailun vuoksi kerron, että sain viime kuussa keskenmenon ja jouduin sairaalan päivystykseen. Mies lykki pyörätuolilla siihen osoitteeseen, mikä oli neuvonnasta annettu. Kappas vain, osoite oli väärä, ja jouduin suoraan synnytysosastolle. Vastaan käveli hoitsu vauva sylissä. Ja vielä seuraavana aamuna olikin sitten sukulaisen vauvan ristiäiset. Ei kai tarvitse erikseen mainita, että ottaa päähän...! Mitä vielä pitää kestää, että olisi vauvan ansainnut?!!!!

KukkaUskomaton tarina siitä, mitä auttamishalu ja ymmärtämättömyys yhdessä saavatkaan aikaan. Vai että koiran lohduksi :o . Onhan tuota adoptiota meillekin ehdotettu. Koen senkin loukkaavana. Ei kiinnosta pätkääkään, adoptiohan on aivan toinen juttu! Ääääh...

Nyt olisi hyvät neuvot kullan kalliit. Kuinka tästä selviää? Kuinka jaksaa jatkaa eteenpäin? Kun mikään ei huvita, elämänhalukin valuu alas maahan. :'( Kaikkialla miehen sukulaisten keskellä on ulkopuolinen olo. Se että miehellä on ex-liitostaan aikuinen lapsi, lisää ulkopuolisuuden tunnetta. Exä käyttäytyy kuin kuningatar, minä saan pysyä hiljaa nurkassa, kun ei ole lastakaan. Sillä oikeudella, että tällä exällä on lapsi mieheni kanssa, hän saa soitella meille, pomottaa, käskyttää ja lässyttää omiaan. Oksennan kohta. Siis pointti tässä on se, että en ole exän kanssa tasa-arvoinen miehen sukulaisten silmissä koska ei ole lasta. Toisarvoisuuden tunne on konkreettinen.

Saara10 Mäkään en ole enää mikään teini, joten yksipä rouva totesi kuin kohtalotoverille, että onneksi ollaan niin vanhoja, ettei vauvaa enää tuu! Siis viitaten siihen, että ei ole enää troubles. Hän oli mua vaivaiset 20 vuotta vanhempi, mutta souwat?! vanha mikä vanha!

Kiitos tästä ketjusta, tämä helpotti hieman!
 
MInua kiukuttaa (ei vaan vit**aa) oma katkeruuteni raskaana olevia kavereita kohtaa. Tänään kävin pitkän tauon jälkeen tapamaassa raskaana olevaa ( la helmik.) ystävää. Ja voi tsiisus..mulla oli varmaan koko visiitin ajan sellainen jähmettynyt kestovirne naamalla :ashamed: ja tosi luontevasti ihailin äitiyspakkausta... päätin, että on parempi pitää vähän etäisyyttä kun tuli todella ikävä ja katkera olo, vaikka olin monta päivää valmistellut itseäni tähän...
Miksi mä en voi olla ilonen heidän puolestaan?? esikoista odottavat, nuori aviopari, vauveli on kuin piste i:n päälle heidän tilanteessa. Mä hel**n katkera ämmä :kieh:

Niin ja miksi kolmella ystävällä/tuttavalla on tuolloin helmikuussa la? Mä oikein ryven itsesäälissä kun ajattelen sitä alkukesän hetkeä kun he ovat tehneet plussatestejään, kuinka ihanan kutkuttavan jännittävä hetki se onkaan ollut. Omasta ainoasta plussasta on aikaa jo 4 vuotta.

Ja miksi en saanut sanottua, että ollaan lapsettomuushoidoissa? Olisi hetkeksi vaimennut kysymykset sisarusten hankkimisesta...

Ja eniten ahdistaa, että mitä minä sanon kun tämä ainokainen, nyt 3½v. alkaa kysymään miksi hänellä ei ole siskoa tai veljeä????? :'(
 
Nyt on sellainen olo että on pakko päästä avautumaan, eli täältä tulee:

- Mua kiukuttaa se että tuntuu kun eläisi jossain sumussa ja että elää vaan kierrosta toiseen. Kaikki muu elämässä tuntuu olevan jotenkin sivuseikka.
- Mua kiukuttaa se että jatkuvasti joka puolella lähelläni ihmiset raskautuvat ja saavat lapsia ja me emme.
- Mua harmittaa se että ne tutttava pariskunnat joilla on lapsia tekevät asioita yhdessä ja meitä ei enää kutsuta mukaan.
- Mua harmittaa se että kun joku kysyy mitä mulle kuuluu niin en voi kertoa totuutta.
- Mua ärsyttää ne kaikki ihmiset jotka tenttaa että miksi meillä ei ole lapsia kun ollaan sen ja sen ikäisiä ja on asunto ja työpaikat ja ollaan oltu niin ja niin kauan naimisissa. Kuin idiootteja ne voi olla, jos ne eivät osaa laskea näitä asioita yhteen.
- Mua ärsyttää se että osa mun työpäivästä tuppaa menemään siihen että tutkin netistä tietoja lapsettomuudesta. Ikään kuin sieltä löytyisi tieto koska meille tulee lapsia.
- Mua ärsyttää se että joutuu huolehtimaan raha-asioista, koska hoidot on niin pirun kalliita.
- Mua ärsyttää kaikki ihmetarinat, että joku on koittanut lasta 10 vuotta ja sitten tulikin yhtäkkiä raskaaksi kun lopetti ajattelemasta asiaa. Joo, voihan niin toki käydä, ja voihan lotossakin voittaa, mutta.
- Mua inhottaa itkeä salaa vessassa kun joku laukoo kommenttejaan lapsettomuudesta
- Mua ärsyttää se että tämä on nyt kolmas joulu kun olen odottanut että meidän lisääntyminen olisi ollut hyvällä mallilla. Ja kun ollaan vuoro vuosina jouluaatto eri paikoissa, niin aina pohdin missä se meidän vauva tulee viettämään ensimmäisen joulunsa.

Huh. Helpotti taas vähän :)
 
Kukka77 ja muut, jotka listasitte noita loukkaavia ja tyhjänpäiväisiä neuvoja sekä lohdutuksia, joita ihmiset latelevat: Täytyisi varmaan laatia joku lista, jonka voisi viskata keskustelukumppanille evästyksellä "Jos sulla on jotain muuta sanottavaa, kuin jokin näistä asioista, niin ole hyvä!"
Lapsettomuus on ainakin opettanut sen, että lohduttaminen tuntuu lähes aina samalta kuin toisen surun ohittaminen. On niin vähän ihmisiä, jotka pystyvät kuuntelemaan rauhallisesti, keskeyttämättä ja mitään lisäämättä sekä asia väkisin positiiviseksi vääntämättä.

Veenan osuvissa listauksissa mua hymyilytti tuo netin selaaminen ikään kuin sieltä googlettamalla tosiaan jostain ilmestyisi tieto siitä, koska se lapsi tulee. Olen siis harrastanut samaa itse. Samoin olen googletellut loputtoman monta kertaa "alkuraskauden oireet" jne., vaikka osaa ne ulkoa, mutta ihan kuin pakkomielteen omaisesti hakeudun näillä oirelistoille agai and again... turhaan.
 
Tämä taitaa olla sopiva paikka minullekkin. Minä voisin kyllä allekirjoittaa lähes kaikki teidän kommentit.
Minua ärsyttää kun en tiedä olisinko vihainen, surullinen, masentunut vai mitä tekisin. Ehkä olen niitä kaikkia. Päivät menee sumussa ja kalenteria tuijottaen, hoitoja suunnitellen ja aina miettien, että jos nyt tärppäis niin sillon ja sillon voisi jäädä äitiyslomalle ja plaap plaap. Kuvitelkaa samat ajatukset monta vuotta. Suunnittelen alanvaihtoa ja uudelleenkoulutusta, mutta eihän siinä nyt ole mitään järkeä ole, lähteä vakituisesta työpaikasta kun toiveena on päästä joskus mammalomallekkin. Toiveeksi taitaa jäädäkkin.

Aina vanhempien luona käydessä äiti ei mistään muusta puhukkaan kuin veljeni ihanista lapsista. Minua ei todellakaan kiinnosta. Olisi ihan kiva jos se joskus kuuntelisi minuakin eikä aina puhuis vaan toisten lapsista. Ehkä minun pitäs kertoa sille, miten pahalta minusta tuntuu.

Olisi ihanaa kun ei tarvitsisi aika ravata hoidoissa ja tuntea itseään ihan vialliseksi. Kun ei ole mitään vikaa ja kuitenkin ei ole mitään muuta kuin vikaa.

Olo on kuin hormoonihörhöllä. monta vuotta elämästä on mennyt näitten hormonilääkitysten ja aikataulujen varjossa, tuloksena heikentynyt itsetunto, lisäkiloja ja masentunut mieli,

Ehkä tämä oli oikea paikka kirjoittaa. Ajatukset sinkoilee päässä ja tästä kaikesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. voi huokaus
 
Hei Pohtijatar! Luin sinun textisi ja ajattelin vastata. Älä unohda ajatustasi vaihtaa alaa tai lähteä uudelleen koulutukseen. Se on hyvä ajatus. Olen itse kokenut samanlaisia ajatuksia ja tunteita, koska päivittäin jouduin jollain tapaa kohtaamaan oman lapsettomuuteni toimiessani kätilönä synnytyssalissa. Päätös alanvaihdosta ei tullut hetkessä, mutta nyt kun olen opiskelemassa uuteen ammattiin, minulla on selvästi helpompi olo. Pidä ajatus ja uuden ammatin mahdollisuus mielessä. Jokainen muutos, jonka voit tehdä, on sinun omaksi parhaaksesi. :wave:
 
Veena Meillä on ihan sama tilanne tuttavapariskuntien kanssa joilla on lapsia. Lapsiperheet tapaavat keskenään, eikä meitä lapsettomia enää edes pyydetä mukaan. :( Tämä asia ei oikeastaan kiukuta, vaan tekee minut äärettömän surulliseksi. :'( Tuntuu että ystäväpiirissä on paljon ihmisiä joihin olen menettänyt yhteyden pelkästään tämän lapsettomuuden vuoksi. Olisi se joskus ihan mukavaa saada kutsu näihin lapsiperheidenkin tapaamisiin. Ei minua haittaa vaikka olisi menoa ja vilskettä ympärillä. Tämä ulkopuolisuuden tunne sitävastoin kalvaa pahasti...

pohtijatar Minua ärsyttää myös tämä hormoonihörhö-olo... :kieh: Voi miten antaisinkaan pois vaihtelevat mielialat, alakuloisuudeen ja lisäkilot. Mutta kun ei energia enää riitä laihduttamiseen, niinpä syön ja paisun entisestään... Ja kiukuttelen läheisille, itken salaa työpaikalla ja ärsyynnyn kaikista mahdollisista asioista. Antaisin mielelläni pois nämä kaikki sivuvaikutukset!
 
Osiris: Harmittaa tosiaan. Meilläkin oli kaksi sellaista tuttavapariskuntaa joiden kanssa tehtiin kaikkea yhdessä. Nyt he tekevät asioita edelleen yhdessä, mutta meitä ei pyydetä enää mukaan. Ja he eivät siis tiedä meidän tilanteestamme. Se vaan pistää miettimään että millainen tulevaisuus meille on tulossa sitten kun kaikilla muillakin on lapsia, paitsi meillä. Jäädäänkö me ulkopuolelle monessakin tapauksessa...!

Kukka: Ihan järkyttävä tuo sun keskustelusi työkaverisi kanssa. :headwall: Ei oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa :D
 
Iso kiitos teille kaikille kirjoittaneille :flower:

En osaa katkeruuttani ja suruani sanoiksi tällä hetkellä pukea, mutta täysin allekirjoitan lähes kaikkien teidän tuntemuksenne...

Tarinoitanne ja tilityksiänne lukiessani voin tuntea hetken olevani normaali, enkä yksin ajatuksieni ja ongelmieni kanssa. :hug: jokaiselle upealle naiselle tässä ketjussa!
 
Lisänä listaan keskustelukumppanille annettavaksi:
- Ei muiden raskaudet/lapset ole sulta pois
- Naapurin Liisalla ja Kallellakin meni kymmenen vuotta ja sitten ne sai luomusti kuutoset
- Aattele, te voitte mennä ja tulla niinku tykkäätte ja saatte nukkuu pitkään
- Lapsiin menee ihan hirveesti rahaa
 
Mulle on pari oikeaa ystävää sanonut lapsettomuuteen parhaat lohdutussanat: En voi tietää miltä susta tuntuu, mutta yritän ja olen tukenasi ja kuuntelen. Tämä tietysti sopii muihinkin kriiseihin mitä ei itse ole kokenut ja pitää toiselle ilmaista välittämisensä. Ja näillä molemmilla mun kavereilla on lapsia ja ovat saaneet ne heti kun ovat halunneet. Musta on niin hienoa, kun heti sanovat että eivät voi ymmärtää sitä tuskaa, mutta yrittävät.
Bartsu

 

Similar threads

K
Kestatteko hoitoja, neuloja, verikokeita, letkuja? Enta miehesi?
Viestiä
8
Luettu
527
Lapsen saaminen
Hunajabubu
H
H
Apua paakaunkiseudulla synnyttajat
Viestiä
3
Luettu
1K
Lapsen saaminen
habibati
H
E
Lääkärintarkastus
Viestiä
4
Luettu
572
Lapsen saaminen
""Hysteerinen""
H
H
Ulkomailla asustelevat ohoi!
Viestiä
7
Luettu
585
Lapsen saaminen
MariD
M
M
Syke & mini-minialkio
Viestiä
6
Luettu
4K
Lapsen saaminen
-Tuiku-
T

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa