Kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja opettajan näkökulma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Yksi hyvä konsti on pitää "kiusaamispäiväkirjaa".
Pistätte tarkasti ylös joka kiusaamisen jälkeen päivämäärän, mihin aikaan tapahtui, keitä oli paikalla. Mitä kiusaaja teki ja mitä sanoi. Mitä sivusta seuraajat tekivät ja sanoivat. Mitä kiusattu teki ja sanoi.
Ovat todella hyvää materiaalia kun asiaa käydään läpi.
Pelkkä vanhempien "No kun sitä kiusataan" ei hirveästi aina vakuuta.
 
Kyllähän se usein niin menee, että myös vanhemmat on usein aika avuttomia kiusaamisen sattuessa oman lapsen kohdalle. Ei tiedetä minne voi ottaa yhteyttä, miten kannattaa toimia yms. Syytetään opettajaa kaikesta, vaikka vastuu tapauksen selvittelystä ja lapsen puolustamisesta on myös lapsen omilla vanhemmilla. Pahinta on, että osa vanhemmista ei halua nähdä koko kiusaamista, koska se ahdistaisi heitä liikaa. Osa taas keskittyy muiden syyttelyyn, vaikka syyttelyn sijaan voisi aktiivisesti hakea apua monilta eri tahoilta. "Minä en voi tälle mitään, olen jo tehnyt kaiken eikä siitä ollut apua. Syy on muissa." on väärä ajattelutapa.
 
[QUOTE="vieras";25169071]Niin kyllähän sillä vanhempien asenteellakin varmasti voidaan ainakin osittain vaikuttaa siihen kiusaamiseen.[/QUOTE]

Ei ehkä niinkään vanhempien asenteella, vaan lasten omalla asenteella! Vanhemmat tietenkin ensin opettavat omat lapsensa tuomitsemaan kiusaamisen. Jos useampi lapsi nousisi kiusaamista vastaan, niin ettekö usko, että se kiusaaminen vähenisi?

Mä olen itse aikanaan puolustanut luokkakaveriani - ja se kiusaaminen loppui, kun mä olin siinä aina puolustamassa. Mä olen itse todella vahvaluontoinen ihminen ja aina ollut "johtajatyyppi". Mun lapseni ovat samanlaisia. Mä uskon, että jos tämäntyyppisiä lapsia/nuoria saataisiin puolustamaan niitä kiusattuja, niin ei sitä kiusaamista olisi tai ainakin se olisi harvinaisempaa. Suurin osa ihmisistä kun on perässähiihtäjiä eli seuraavat vahvempia....
 
Kyllä kun katsoo näitä lapsiperheiden äitien palstojakin ja mamien käytöstä näillä, niin ei enää yhtään ihmetytä mistä lapset kiusaamisen oppii :( Kyllä on syvällä äitien asenteissa se kiusaaminen.
 
Suurin ongelma kiusaamiseen puuttumisessa on siinä että syytä haetaan lähestulkoon aina kiusatusta eikä kiusaajasta. Aletaan pohtiin esim vanhempien ja opettajien kera sitä että kun se matti on niin rauhallinen/rauhaton, villi/ujo jne (milloin mikäkin syynä), kun tosiasiassa kiusaaja pitäisi ottaa puheeksi eikä kiusattu. Pitäisi pohtia mitä kiusaaja tekee väärin, eikä sitä miten kiusatun tulisi käyttäytyä, jotta häntä ei kiusattaisi. Tuo aikuisten käsitys tarttuu lapsiin jo taaperoiässä: lapset oppivat että on oikein arvostella ja kiusoitella jos jonkin käytös tai ulkonäkö poikkeaa siitä, mitä itse määrittelee normaaliksi.

Kiusaamiseen puuttuminen ei ole pelkkä koulun juttu, vaan se on jokaisen aikuisen vastuulla! Aikuisten tulee ilmaista lapsille selkeästi että kiusaaminen on väärin (aina!) ja mikään ei oikeuta siihen. Valitettavasti sen voi opettaa vain puuttumalla itse tilanteisiin. Pieninkiin kiusoittelutilanteisiin pitäisi puuttua sillä, uskokaa tai älkää, lasten maailmassa ei ole "hyvän maun rajoissa" kiusoittelua. Se on meidän aikuisten harhakuvitelma: kun me näemme että pari poikaa hyväntahtoisesti kiusoittelee kolmatta, niin lasten maailmassa se on puhtaasti kiusaamista ja kiusatusta se ei kivalta tunnu. Itsekin muistan ala-asteelta kuinka HELPPOA oli kiusata niitä kiusattuja, kun jokaikinen aikuinen kuittasi "pienen nälvimisen" vain "leikkinä". Uskokaa opettajat ja vanhemmat: se ei ole leikkiä, vaan se juurikin on kiusaamista ja siihen pitää puuttua. Ihan niihin pienimpiinkin kiusotteluihin. Me aikuiset olemme tajuttoman sokeita, sen takia kiusaamista ei saada kuriin.
 

Yhteistyössä