Kiusatun lapsen äidin kirjoitus.

[vieras]

Ystävänpäivän lähestyessä..

Tavallinen tiistai päivä, ulko-ovi kolahtaa, pieni ekaluokkalainen saapuu koulusta kotiin.

Tulee luokseni koulusta saamansa lappu kädessä, jossa kerrotaan olleen kiusaamista luokassa . Pojan olkapäät painuu ja katse on surullinen. Tiedän ja pelkään kuulevani, sitä kaikkien vanhempien pelkäämää, lasta kiusataan. Lapsi ihmettelee ääneen "äiti onkohan niillä toisilla jokin murhe itsellään kun ne minua kiusaavat, enhän ole heille tehnyt mitään , miksi ne eivät voisi leikkiä minunkin kanssani äiti ?".

Minulle nousee kyyneleet silmään ja halaan poikaa, kerron ettei hänessä ole vikaa vaan asialle pitää tehdä jotain,että pojat tajuavat itsekkin miten kiva luokkakaveri heillä onkaan ja kuinka kurjaa heistä olisi jäädä leikeistä pois. En tiedä miten olisin, sydäntä puristaa ja surullista nähdä pienen ihmisen olevan pää painuksissa ja murheissaan. Hän koittaa peittää kyyneliään , mutta lopulta ne alkavat virtaamaan pitkin hänen pientä poskeaan.

Pidämme toisiamme ja puhumme kuinka reipas poika oli kun kertoi asian ja että aina, oli asia mikä tahansa hän voi sen meille vanhemmille kertoa.

Eikö me vanhemmat voida koittaa saada jo aivan pienestä pitäen lapsille aivan normaaliksi käytökseksi kasvatettua , että ketään ei jätetä yksin vaan pidetään hauskaa yhdessä. Toki välillä nahistaan ja kihistään, mutta jos jatkuvasti joku jää leikeistä pois, tahallisesti ,niin mitä se tekee sen pienen sydämeen, hurjasti pahaa mieltä.

Ja jos huomaamme kiusaamista, oli se sitten koulumatkalla tai missä tahansa , siihen puututtaisiin, vaikka lapset eivät omia olisikaan. Asiasta sanottaisiin ja mentäisiin väliin, ettei kiusattu jäisi yksin tilanteeseen ja aikuiset kävelisivät vain hartioita nostellen ohi.

Me , vanhemmat, mammat ja papat ja sedät ja tädit, me, olemme ne, kenestä lapsemme ottavat mallia ja voimme todella auttaa tässä, yhdessä.

Toivon sydämestäni, että asiaan puututaan ympäri maailmaa, eikä suljeta silmiämme tältä vakavalta ongelmalta.

Sinä voit auttaa.

Tommi Läntisen sanoihin lopetan ja toivottavasti saan teidät ajattelemaan ja jakamaan ajatuksia ja ottamaan puheeksi tämän perheen kesken. Kiitos.

"Voi kuinka koskee
Kelle sen kertoisin
Syvälle sydämeen sattuu

Sattuu, pienet hartiat kun alas painuu
Koskee, paha lääkettä on siihen löytää
Kiusaajat saapuvat, näytös voi alkaa
Koskee, kun sivusta vain sitä katson

Yksin taas välitunnilla hän seisoo
Niin yksin, pois leikeistä toisten
Pikku zorrot, pikku prinsessat
Kohta aikuisiksi kasvavat
Ne kostaa, et sydäntä voi niiltä ostaa. "

 

[vieras]

mä ainakin lupaan että jos joskus mun poikani kiusaa tai kuulen kiusaamista, niin puutun omalta osaltani siitä. ja jos joskus tulevaisuudessa (poika 2) otan todesta jos joku sanoisi poikani olevan kiusaaja. koska sekin taitaa olla ongelma että vanhemmat sanoo ettei minun martti ainakaan kiusaa jne.

 

[vieras]

Voimia! Toivottavasti tilanne ei ole vielä niin paha ettei puuttumalla saada muutosta aikaan.

Minua kiusattiin koulussa ja tilanne loppui kuin seinään kun minut siirrettiin toiseen kouluun. Älkää vanhemmat pitäkö tätä huonona vaihtoehtona! Mun elämä muuttui täysin ja uudessa koulussa sain ystäviä nopeasti. Kiusaamista ei enää koskaan esiintynyt. Mun kouluaika olisi mennyt ihan penkin alle, jos olisin joutunut jäämään edelliseen kouluuni. Uuteen kouluun siirtyminen pelotti, koska olin jo kiusaamisen takia hyvin arka, mutta nopeasti sinne lopulta sopeuduin.

 

[xx]

Minä olen myös kaikille pojilleni puhunut, ettei ikinä saa ketään kiusata. Toivottavasti he uskovat eivätkä joudu itsekkään kiusatuksi..

 

[vieras]

Mitä olette mieltä, kuulostaa varmaan tyhmältä..mutta jos tulostaisin näitä ja jos kysyisin opettajalta voisiko näitä antaa luokan lasten vanhemmille?

ap

 

[Saraldo]

Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi. Tämä on asia, jota pelkään että omalle lapselleni joskus tapahtuisi. Miten sitä pystyy vakuuttamaan lapselle, että hän on ihan yhtä arvokas ja tärkeä kuin kaikki muutkin? Ja että kiusaajilla on itsellään jostain niin paha olla, että purkavat sitä toisiin.

Ja tosiaan... vastuu on meidän aikuisten. Vanhempien, isovanhempien, opettajien, hoitajien... kaikkien! Aikuisen pitää uskaltaa puuttua asiaan! Poikasi on rohkea, kun on ottanut asian puheeksi. Teillä on selvästi hyvä ja luottavainen suhde. Pahinta on, jos lapsi ei uskalla kertoa kiusaamisesta kellekään. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä koulussa. Parasta varmaan olisi, jos pääsisit keskustelemaan koululle niin, että mukana olis myös kiusaajien vanhempia. Joskus törpöistäkin vanhemmista voi tulla ihan kunnollisia, kun saavat vähän satikutia. Tosin eihän se kiusaaminen aina johdu siitä, että kotona on asiat huonosti.

Voimia sinulle ja pojallesi :hug:

 

[vieras]

Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi. Tämä on asia, jota pelkään että omalle lapselleni joskus tapahtuisi. Miten sitä pystyy vakuuttamaan lapselle, että hän on ihan yhtä arvokas ja tärkeä kuin kaikki muutkin? Ja että kiusaajilla on itsellään jostain niin paha olla, että purkavat sitä toisiin.

Ja tosiaan... vastuu on meidän aikuisten. Vanhempien, isovanhempien, opettajien, hoitajien... kaikkien! Aikuisen pitää uskaltaa puuttua asiaan! Poikasi on rohkea, kun on ottanut asian puheeksi. Teillä on selvästi hyvä ja luottavainen suhde. Pahinta on, jos lapsi ei uskalla kertoa kiusaamisesta kellekään. Toivottavasti saatte asiat selvitettyä koulussa. Parasta varmaan olisi, jos pääsisit keskustelemaan koululle niin, että mukana olis myös kiusaajien vanhempia. Joskus törpöistäkin vanhemmista voi tulla ihan kunnollisia, kun saavat vähän satikutia. Tosin eihän se kiusaaminen aina johdu siitä, että kotona on asiat huonosti.

Voimia sinulle ja pojallesi :hug:

Kiitos kauniista sanoistasi :heart:

ap

 

[Saraldo]

Mitä olette mieltä, kuulostaa varmaan tyhmältä..mutta jos tulostaisin näitä ja jos kysyisin opettajalta voisiko näitä antaa luokan lasten vanhemmille?

ap

Kuulostaa ihan hyvältä! Ainakin minun lupani saat .

 

[mama]

Muistetteko oman ekan luokkanne? Minä muistan ja muistan myös, että jo eka luokalla esiintyy kiusaamista. Minua ei kiusattu, mutta muistan ne ihmiset, jotenkin poloisia, joihin kiusaajat kävivät käsiksi petoeläimen tavoin. Jotenkin tuntuu, että jos olet heikko niin sinut raadellaan. Kiusaajan on pakko kiusata, jotta häntä ei kiusattaisi.

 

[No]

Mitä olette mieltä, kuulostaa varmaan tyhmältä..mutta jos tulostaisin näitä ja jos kysyisin opettajalta voisiko näitä antaa luokan lasten vanhemmille?

ap

Pitäisin hiukan omituisena. Joko otat puheeksi vanhempainillassa tai pyydät että opettaja puhuu.

En ehkä laittaisi kiusatun pojan luokkalaisille kotiin tiedoksi sitä kuinka pieni poika itkee äidille kotona. Anteeksi jos olen raadollinen, mutta tästä ei välttämättä ole pelkästään positiivisa seurauksia, jos vanhemmat kovistelevat muita poikia että "miksi olette itkettäneet Villeä, Villen äiti pisti lapun kotiin ja kertoi että Ville oli itkenyt kotona".

 

[vieras]

Kertokaa mielipiteenne, kiitos!

ap

 

[Saraldo]

Mä muistan ekaluokkani oikein hyvin. Mä olin ihan tavallinen ja tavallisen näköinen tyttö, eikä mua kiusattu. Mutta meidän luokalla oli yksi poika, jolla oli silmälasit ja aika pyöreä ruumiinrakenne. Häntä kiusattiin. Oli romanityttö, joka oli myös pyöreä. Kiusattiin. Oli poika, joka osallistui elämänkatsomustietotunneille. Kiusattiin. Oli poika, joka oli jäänyt ekalla luokalla luokalleen (juu, silloin jäätiin jo ekalla). Kiusattiin. Eli mikä tahansa valtavirrasta poikkeava asia riitti siihen, että häntä kiusattiin. Ja kuinka ollakaan, niin yhdestä heistä tuli myöhemmin kiusaaja .

Voisimmeko opettaa lapsillemme sen, että meitä on erilaisia ja se on ihan ok? Voisimmeko sanoa, että ketään ei kiusata ja että jos siihen ryhdyt, niin siitä tulee seuraamuksia? Toisaalta tällaista kiusaamista tapahtuu niin paljon myös aikuisten keskuudessa, että ennen kuin saamme lapsemme ymmärtämään asian, meidän pitäisi itsekin ymmärtää se.

 

[vieras]

up

 

[Gluteus maximus]

minun kohdalla kusaaminen loppui vasta kun muutettiin Itä-suomesta Länsi-suomeen. Kiusatusta tytöstä tulikin kaikkien kaveri, sain paljon ystäviä ja keskiarvo nousu 7 lähemmäs 9. Minulle muutto oli elämäni kannalta parasta mitä vanhempani tekivät!

 

[koulukiusattu,harmaana.]

Minä en aio katsoa vierestä,jos lastani kiusataan joskus. Olen itse ollut koulukiusattu 2-9 luokkaan asti,ja se oli tuskaa. Kellekkään en kertonut,ja aina jaksoin tunnollisesti koulussä käydä. Ja olen satavarma,että opettajanikin tiesi kiusaamisesta. Ja jos se ei tiennyt niin luokallamme ollut henkilökohtanen avustaja on takuulla nähnyt ja kuullut... eikä kukaan kuitenkaan puuttunut asiaan?! Ja olen vasta 20-vuotiaana päässyt elämässäni eteenpäin ja pystynyt unohtaa kaiken. Toki edelleen vaikea luottaa ihmisiin,ja en avaudu kellekkään jota en tunne 100%.

 

[Joo]

Minä en aio katsoa vierestä,jos lastani kiusataan joskus. Olen itse ollut koulukiusattu 2-9 luokkaan asti,ja se oli tuskaa. Kellekkään en kertonut,ja aina jaksoin tunnollisesti koulussä käydä. Ja olen satavarma,että opettajanikin tiesi kiusaamisesta. Ja jos se ei tiennyt niin luokallamme ollut henkilökohtanen avustaja on takuulla nähnyt ja kuullut... eikä kukaan kuitenkaan puuttunut asiaan?! Ja olen vasta 20-vuotiaana päässyt elämässäni eteenpäin ja pystynyt unohtaa kaiken. Toki edelleen vaikea luottaa ihmisiin,ja en avaudu kellekkään jota en tunne 100%.

Varmaankin syytät vanhempiasi kun eivät tehneet mitään, vaan katsoivat vierestä?

Jos et, miksi itse pidät omia toimenpiteitäsi ratkaisevina?

Ja kyllä, olin itsekin kiusattu.

 

[Tipu]

Olen lapsille yrittänyt välittää viestiä että kiusaaminen on raukkamaista. Vanhempien asenteet vaikuttavat näissä asioissa paljon enemmän kuin myönnetään. "Voima-ajatuksia" molemmille.

 

[KUISKATEN kerron sen]

Oli tosi koskettava teksti.

*hali pojallesi ja sinulle*

Kysy pojan opelta josko hän juttelisi vaikka rehtorin kanssa että voisi monistaa tuon jokaiselle koulun oppilaalle kotiin viemisiksi.

 

[mi]

Mua kiusattiin ekaluokalla, kun olin lihava. Pääkiusaaja oli hoikka urheileva poika. Ensin kerroin opettajalle ja hän puhui oppilaiden vanhemmille, mistä seurasi vain kovempaa kiusaamista. Kun tuli talvi ja kiusaaminen jatkui isäni neuvoi minua istumaan pääkiusaajan päälle ja antamaan kunnon lumipesut. Viikon keräsin rohkeutta ja sitten eräällä kotimatkalla jysähdin koko painollani kiusaajani päälle ja tungin lunta tämän takista sisään niin että kiusaajani itki. Sitten juoksin kotiin niin kovaa kuin pääsin. Sen jälkeen minua ei kukaan enää kiusannut. Toivoisin että ajat olisivat muuttuneet, mutta yleensä lapsen oma hyökkäys on paras pelastus.

 

[koulukiusattu,harmaana]

Minä en aio katsoa vierestä,jos lastani kiusataan joskus. Olen itse ollut koulukiusattu 2-9 luokkaan asti,ja se oli tuskaa. Kellekkään en kertonut,ja aina jaksoin tunnollisesti koulussä käydä. Ja olen satavarma,että opettajanikin tiesi kiusaamisesta. Ja jos se ei tiennyt niin luokallamme ollut henkilökohtanen avustaja on takuulla nähnyt ja kuullut... eikä kukaan kuitenkaan puuttunut asiaan?! Ja olen vasta 20-vuotiaana päässyt elämässäni eteenpäin ja pystynyt unohtaa kaiken. Toki edelleen vaikea luottaa ihmisiin,ja en avaudu kellekkään jota en tunne 100%.

Varmaankin syytät vanhempiasi kun eivät tehneet mitään, vaan katsoivat vierestä?

Jos et, miksi itse pidät omia toimenpiteitäsi ratkaisevina?

Ja kyllä, olin itsekin kiusattu.

Ei,en syytä vanhempiani. Ne eivät tienneet asiasta mitään. Kuten sanoin,en kertonut kellekkään. Joten niitä turha syyttää...

Ja en ymmärrä tokaa kysymystäsi? mitä tarkoitat?

 

[vieras]

Siis pitää puuttua, jos näkee jotakin kiusattavan. Itse ajan päivittäin ala-asteen ohi , kun vien lasta hoitoon ja muutaman kerran oon pysäyttäny auton, kun oon nähny tuuppimista ja veivannu ikkunan auki ja kysynyt, että onko kaikki kunnossa. Yleensä pojat on rauhaantunut ja vastannu että on ja sit tilanne ohi. jos ei nyt kiusaamista täysin kitke pois, niin ainaski tekee sen vaikeemmaks. Kumma vaan kun opettajia ei yhtään näy missään, mutta tilanteet on kyllä olleet ihan koulun ulkopuolella.

 

[Keittiönoita]

Hyvä kirjoitus :flower: Ja ihan oikeasti... jos joku täysin ulkopuolinen puuttuu kiusamaisasiaan, sillä on joskus jopa suurempi vaikutus kuin sillä, että kiusatun vanhemmat ja opettajat puuttuvat. Vieras aikuinen on aina vieras aikuinen ja siitä ei vieraasta aikuisesta ei se "mulle et mahda mitään" -lapsikaan ei etukäteen tiedä, minkä aamulääkkeensä unohtaneen kaistapään kanssa osuukaan kohdakkain.

Sinulle ap...niin surullista - ja joskus aika lohdutontakin - se omaan lapseen kohdistunut kiusaaminen voi ollakaan, siitä lapsesta voi kuitenkin kasvaa oikeudenmukainen ja muita puolustava teini. Jonain päivänä se ekaluokkalainen kun on kuudesluokkalainen ja jo sen fyysistä olemusta kunnioittaa koulun neljäsluokkalaiset ja sitä pienemmät. Ja se kiusattu voi kulkea yläasteella ollessaan koulumatkat sen sillä hetkellä kiusatun kanssa. Joskus riittää, että se entinen kiusattu täysin hiljaa kääntyy katsomaan perässä tulevaa kiusaajajoukkoa ja se joukko katoaa kuin taivaan nielemänä kukin omaan suuntaansa.

Kiusaamisen suohon voi upota, mutta siitä voi myös nousta entistä vahvempana.

 

[itsetunnossa avain onneen]

Paras keino estää kiusaamista on kasvattaa lapsia rakastaen, opastaen ja kehuen. Ihmisellä, jolla on terve itsetunto, ei ole mitään tarvetta lytätä muita! Rakasta, rakasta, rakasta ja lapsestasi kasvaa kuin itsestään hyvätapainen

 

[vieras]

Paras keino estää kiusaamista on kasvattaa lapsia rakastaen, opastaen ja kehuen. Ihmisellä, jolla on terve itsetunto, ei ole mitään tarvetta lytätä muita! Rakasta, rakasta, rakasta ja lapsestasi kasvaa kuin itsestään hyvätapainen

Ainakin useimmiten.

 

[Ymmärrän tunteesi]

Kun lapseni vaihtoi koulua, alkoi kiusaaminen. Sitä jatkui, puhuin opettajille (3-4 lk), mutta asia aina jotenkin siivutettiin. 5 lk alkoi ja eräänä päivänä lapseni soitti töihin ja itki. Sydäntä riipaisi ja aattelin; ei taas! Siitä paikasta soitin opettajalle/rehtorille ja siitä alkoi pyörät pyöriä. Kiusaajien nimet tulivat esiin, saivat huomautuksen ja tieto meni kotiin. Muut lopettivat, mutta yksi jatkoi. Kun taas tuli ilmi, että hän oli lastani kiusannut, päätin asialle tehdä jotain. Lapseni kylläkin sanoi; kyllä kestän tämän puoli vuotta, mitä koulua on jäljellä. Johon vastasin; ei tarvi kestää enään yhtään. Siitä paikasta menimme kiusaajan kotiin, selvitimme asiat, kerroin kiusaajan äidille, miten asiat ovat. Samalla kysyin kiusaajalta, minkä takia hän kiusaa lastani, mikä häntä ärsyttää. Tunti siinä meni, asia käytiin läpi perinpohjin, mutta kannatti, koska se loppui siihen! Asiaan on itse uskallettava puuttua, koska koulu ei pysty siihen. Ymmärrän äidin tuskan ja kivun, mutta se ei lopu, jollet tee asialle jotain.