kkm

[velvet]

Sain muutama viikko sitten tietää, että raskauteni oli mennyt kesken viikoilla 11+2. Rakenneultrassa totesivat että "ei ole sykettä, ei verenkiertoa". Siellä kuvaruudulla näkyi pieni eloton ihmisalku...En olisi koskaan arvannut, että tämä tuntuu näin pahalta.

Alkujärkytyksen jälkeen havahduin myös siihen, että eihän tämä ole sitten vielä tässä (vaikka sellainen olo jäi ultran jälkeen). Todellisuuteen kolahtaa, että nyt on edessä vielä kohdun tyhjennys, sillä "ei siellä kohdussa kannatta pitää mitään, mikä ei sinne kuulu" sanoi kätilö ultrassa, jossa todettiin sikiön menehtyneen. Olin pitkään kiukkuinen tuosta ja monista muistakin "ei se ollut vielä vauva" kommenteista, minulle se oli!

Vielä on edessä verikokeita yms. Sitten tuo fyysinen puoli alkaakin olla jo hoidettuna. Henkinen viekin sitten oman aikansa, mutta päätin, etten kiiruhda ja yritä haudata asiaa, vaan käyn sen läpi ja olen juuri niin kauan surullinen tai mitä vaan kun siltä tuntuu. Tämä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Olen kiukkuinen, surullinen, toivoton ja lohduton. Jostain kuitenkin pilkahtaa pikkuruinen toivokin aina välillä, Yritän takertua siihen. Kyllä me toivottavasti saamme vielä toisenkin pikkuisen, haluan uskoa niin vaikka pelottaakin.

Olisi kiva jutella kohtalontovereiden kanssa, te kun tiedätte missä mennään.

 

[Whisky Peat]

Minulla ei ole sama tilanne, koska kyseessä oli tuulimuna. Mutta yhtä kaikki, ultraan mentiin vauvaa katsomaan ja loppu olikin samaa tarinaa sinun kanssasi, paitsi ettei ruudulla näkynyt MITÄÄN. Vauvaa ei ollut, vain pieni tuskin huomaamaton alku, mutta haaveissamme se oli meidän vauvamme. Muoks. ultraan mennessä viikkoja oli "muka" 11+5.

Tänään olin kaavinnassa, voinkin kopsata juttuni tännekin, moneen paikkaan sen jo olen laittanutkin... Hyvää vointia sinulle :heart:

Heipsan... Aamulla menin leikkausosastolle klo 7.30, ja nukkumaija saapui unettamaan minua klo 8.15. Mukavia olivat hoitajat ja lääkärit, kaikki naisia ja siksi kai niin empaattisia. Operaation tekevä lääkäri sanoi kirjoittavansa saikkua koko loppuviikon, kun ylilääkäri eilen (mies, joskin mukava sellainen) myönsi tämän ja "vielä" huomisen päivän. Tämähän olisi lomaviikkoni, joten mukavaa että saan tämän edes pelastettua syksymmäksi.

Seuraavaksi hyppäsin sängyssä yläpystyä ja tuijotin kelloa, 9.00!!! Ajatuksena "voi paska, oon nukkunut pommiin!". Sitten tajusin, etten olekaan kotona, vaan operaatio on jo takana päin ja heräämössä oltiin. Monet kuulema luulevat olevansa kotona, ja säikähtävät kun vieras ihminen=hoitaja kiiruhtaa lähelle

Operaatio oli mennyt hyvin, kohdunsuu oli ollut tiukka ja "saaliina" oli normaalia raskausmateriaalia. Vuotoa tuli heräämössä aina kylkeä kääntäessä ja yskiessä, muutoin suht vähällä olen selvinnyt. Kahvin jälkeen pääsi eka itku, se vaan tuli kun tajusin että tässä sitä ollaan... Surullisena siitä, että vauvahaaveet tällä erää lorisevat housuun, ja toisaalta onnellisena siitä, että olin selvinnyt ja herännyt.

Sen verran pitivät minua siellä, että näkivät kipujen olevan hallinnassa ja mamman suunnilleen tolkuissaan. Toisen kerran itku pääsi, kun lääkäri tuli käymään operaatiota kanssani läpi ja suunnittelemaan jatkoa. Sanoi tämän olleen huonoa tuuria, mitä useampi raskaus, niin todennäköisyys huonolle tuurille kasvaa. Ihan loogista. Sanonkin, että mietin jo aiemmin, että kaksi raskautta on mennyt loistavasti, niin voiko kolmas mennä samoin. Tätä hänkin juuri tarkoitti. Raskautumista saadaan yrittää uudelleen yksien kuukautisten jälkeen. 80% seuraavista raskauksista päätyy kuulema elävän vauvan syntymään tällaisen tilanteen jälkeen. Tiedä sitten.

Nyt ollaan siis kotona, kahvia keitellään ja istuskellaan vaan. Pahoittelen sekavaa sepustusta, mutta pikkaisen oon vielä laillisessa pilvessä

Luulen, että jään eloon, ja seuraavia menkkoja odotellessa ajattelin tilailla ovis- ja raskaustestejä iiiiiiiiiiiiiison kasan. Periksi ei perkele anneta!!!! (sori)

Aurinkoa päiväänne :heart:

WP 0+0, mutta ei kauan (hope so)

 

[velvet]

Voimia ja jaksamista sinullekin!:hug: Kyllä se siitä sitten lähtee pikku hiljaa taas elämä menemään eteenpäin. Täytyy vaan jaksaa vaikka aina ei jaksaisikaan. Onneksi kotona on lapsonen ja ihana mies :heart: joiden avulla jaksaa miettiä elämän iloisia asioita.

Tämä oli kyllä varsinainen herätys siihen, ettei mitään kannata pitää itsestään selvyytenä. Vaikka harvemmin on itsellä tapana olettaa, että kaikki asiat elämässä menevät vain hyvin. Mutta silti. Täytyy nyt kanssa toivoa, että ensi kerralla asiat menevät paremmin. Ihanaa, että jaksat olla positiivinen, uskon, että sekin auttaa parantumisessa Eikä pidä lannistua vaikka huomenna itkettäisi, sitten itketään. Täytyy nyt vaan jaksaa katsoa eteenpäin.
Voimia ja jaksamista kaikille asian kanssa painiville :heart:

 

[Vaavimasu]

Täällä oli vuosi sitten just sama.. Eka neuvola oli 8+3 ja siellä kaikki ok ja sydän löi.
Sitten nt ultra 11+5 ja siellä sanoivat että sydänääniä ei löysy eikä näy ja verivirtauksia ei ole ja sikiö vastasi vkoja 9+3. Lääkkeellinen tyhjennys pari pv siitä.. Siellä antoivat kohdunsuuta pehmittävän ja avaavan lääkkeen ja sitten parin pv päästä siellä antoivat käynnistyslääkkeet. noin tunti laiton jälkeen alkio tuli ulos..

Nyt kävin tänään ekassa neuvolassa jota pelkäsin kuollakseni ja sama tulos.. Ei sykettä eikä mitään eloa.. Pienet varpaat siellä vain näkyi kelluvan ja pieni pötkötti rauhassa.. Nyt olis ollut 9+2 ja sikiö vastasi paria päivää pienempää... eli juuri kuollut.. Huomenna sitten oulaisiin ja vissiin lääkkeellinen tyhjennys taas edessä.-....

Enää en tiedä uskallanko alkaa edes yrittämään!
Tuntuu että turhaako olen kärsinyt 5vkoa pahoista oloista ja älyttömistä väsyistä jne jne..
Miksi taas meiltä viedän pienen pieni alku samalla karulla tavalla? Olisin kestänyt paremmin keskenmenon joka olis alkanut itsestään ja tullut vaan pois.. Mutta että tällä julmalla tavalla... Onko minussa jotain vikaa kun en enää pysty kantamaan lasta mahassani loppuun asti, vaan pienen elämä loppuuniin aikaisin???
Jos vain selviäisi jotain mikä on, niin olisi helpotus...

 

[Whisky Peat]

Voi sinua Vaavimasu :hug: Kaksi kertaa tuntuu jo julmalta. Toivottavasti asiaasi tutkitaan, ja löydetään jokin syy. Eräällä tuttavallani oli useampia keskenmenoja, ja syyksi selvisi lopulta istukkatukokset tms, jotka saatiin kuriin sillä että hän alkoi syödä joka päivä disperiniä tai jotain vastaavaa, mikä ohentaa verta. Hän on sen jälkeen saanut kaksi tervettä lasta. Mutta turhaan sai kärsiä ensin

Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja pidä puolesi, että saat hoitoa ja tutkimuksia! Halaus!

WP

 

[velvet]

Olen pahoillani vaavimasu. Tuntuu pahalta puolestasi, keskenmeno tuntuu niin vääryydeltä ja kun tietoa syistä ei tiedetä jää vielä kamalampi olo.

Raivostuttaa muutenkin, että miksi ei voitaisi heti tutkia mikä km:n syy oli. Vaikka jäisi yhteen, niin kyllä sen syyn silti haluaa tietää. Rasittavaa nyt sitten miettiä, että jos näin käy kolmesti niin sitten tutkitaan. Aika julmaa ja todennäköiseti tässäkin on takana raha, kun ei vaan "pystytä" tutkimaan.
Uskon, että nykyaikana saataisiin varmasti aika tarkastikin selville km:n syyt jos niitä ryhdyttäisiin todenteolla tutkimaan. Mutta ei, annetaan vaan minimaalinen läpyskä asiasta, jossa on ympäripyöreitä ehdotelmia siitä mitä mahdollisesti tapahtui (loput tiedon rippeet saatkin sitten itse etsiä netistä, eikä sieltäkään paljoa löydy). Sitten taputetaan olalle ja samalla todetaan, että tämä on todella yleistä. Joo, kiitos, tuo helpottaakin oloani ihan h******sti!

Anteeksi purkaukseni, joskus vaan ärsyttää, tiedätte varmaan...
Voimahaleja :heart::hug: Onneksi sentään löytyy vertaistukea =)

 

[Scala]

Jaksamisia teille, jotka olette vasta keskenmenon kokeneet.:hug:

Itsellä on takana kolme peräkkäistä keskenmenoa reilun vuoden aikana. Niistä viimeisin oli viime kesänä. Sen jälkeen neljäs raskaus onnistui, ja nyt meillä on 4kk ikäinen tyttö.

velvet Ymmärrän harmistuksesi, mutta tuo tutkiminen heti ensimmäisen km:n jälkeen on todennäköisesti mahdotonta. Suurin osa keskenmenoista johtuu kromosomipoikkeamista, niin julmalta kuin se kuulostaakin, se on sitä luonnon omaa karsintaa. Kun tuo alkio/sikiö keskenmenoissa suurella todennäköisyydellä menee pönttöön, niin ei ole mitään tutkimista.

Keskenmenojen syyn etsiminen aloitetaan siksi vasta kolmannen km:n jälkeen, koska silloin syy on tod.näk. jossain muualla kuin alkion/sikiön kromosomeissa. Hyytymistekijät ja hormonaaliset häiriöt, kohdun rakennepoikkeamat jne.

Minä en noihin tutkimuksiin kolmannen km:n jälkeen lähtenyt, koska minulla oli jo 5 elävää lasta, mutta myöskin kohtukuolema rv 40+1. Silloin minulta oli jo tutkittu nuo hormonit ja hyytymistekijät. Lääkäri vain sanoi, että monta raskautta niin se voi olla vain huonoa tuuria, ja kun ikääkin minulla oli jo 38v tuolloin. Neljänteen yritykseen aloitin sitten foolihappotablettien syönnin työterveyshoitajan suosituksesta. Foolihapon puutteella on yhteys alkuraskauden keskenmenoihin, aiheuttaa kehtiyshäiriön sikiön selkäydinkanavaan tjsp.

Toivon teille kovasti voimia käydä nämä raskaat kokemukset läpi,

Scala

 

[nepula]

Pahoitteluni teille keskenmenon kokeneet! Itselläni oli keskenmeno reilu vuosi sitten heinäkuussa, samalla tavoin todettiin ultrassa, että sykettä ei enää ollut ja vauva oli kuollut. Itselläni vei monta kuukautta toipua asiasta henkisesti ja kävin jopa psykologin juttusilla. Onnekseni raskauduin uudestaan yksien kuukautisten jälkeen ja nyt sylissä hymyilee 2kk ikäinen tyttö Hän on kolmas ja näillä näkymin viimeinen lapsemme.

Toivon kovasti jaksamisia teille asian suhteen, itseäni auttoi kun täällä 2+:lla kirjoittelin ja luin muiden kokemuksia, samoin puhuin ystävilleni paljon. Vain aika auttaa ja sitä tarvitaan paljon, enää itseäni ei sureta, mutta kyllä sitä varmaan loppuelämänsä muistaa sen tunteen, kun menetyksestä kuuli. Sitä surun määrää ei voi ymmärtää ellei itse ole vastaavaa kokenut. Haleja!

 

[NelliKaramelli]

Heip! Sain km.n kesäkuussa. Ultrassa 10+0 menin sinne kun tuli muutama veritippa. Ajattelin että varuiks meen kattoo että kaikki hyvin vaikka ajattelin että tuskin mitään hälyttävää kun vasta 7+3 sydänäänet kuului ja kaikki oli hyvin. No eipä sitten ollutkaan.. ei löytynyt mitään elonmerkkejä. Sain tyhjennyslääkkeet kotiin parin päivän päästä ja se oli elämäni kamalin kokemus :'( sattui niin paljon ettei mikään ennen. 7 tuntia supisteli ja oli tosi huono olo ja itketti mutta sattui niin paljon ettei voinut edes itkeä. Sitten kun kaikki oli tullut pois niin helpotti. Ajattelin silloin että en enää ikinä tee sitä ilman "palkintoa" (vauvaa) no joo eihän se ole omassa päätöksessä ikävä kyllä. Kun tein plussa testin nyt 25.7 olin onneni huipulla, niin toissapäivään saakka muutama tippa tuli taas.... pääsen lääkäriin vasta torstaina. Pelottaa niin paljon että se tapahtuu taas :'( miten sen kestää?

 

[velvet]

Voimia sinulle NelliKaramelli ja toivottavasti kaikki oli hyvin. Olen itsekin miettinyt kovin, että uskaltaako sitä lähteä kokeilemaan uudelleen. Oli tuo kuitenkin henkisesti kovin raskas kokemus, että en sitä kyllä toivoisi kenellekään, saati, että se pitäisi kokea useamman kerran.

Scala: Otan osaa menetyksiisi ja toivon voimia sinulle. Raskaita asioita nämä ovat, eivätkä unohdu varmaan koskaan, vaikka olo helpottuisi ajan myötä

Olen kyllä tietoinen kaikesta mitä kirjoitit...mutta, harmittaa se silti ja oikeastaan tarkoitinkin sitä, että syyt saataisiin varmaan selville mikäli niitä vähän tarkemmin selviteltäisiin/otettaisiin asiaksi selvittää. Mutta, mahdotontahan se on, kun usein se aineisto tuonne pönttöön hulahtaa... Ja on varmaan muitakin syitä miksi
ei tutkimuksiin ryhdytä aikaisemmin.

Lääkkeellisestä tyhjennyksestä piti vielä kirjoittaa.
Tyhjennys meni omalla kohdalla lääkkeillä onnistuneesti enkä joutunut kaavintaan. Esilääkityksen sain kotiin ja loput tyhjennyslääkkeet annettiin sairaalassa muutaman päivän päästä. Kävelin koko päivän pitkin huonetta, en tiedä olisiko siitäkin sitten ollut hyötyä. Suurinosa raskausmateriaalista tuli ulos sinä 6 tunnin sairaalassa olon aikana. Kotona tuli vielä jotain noin viikon päästä tyhjennyksestä. Vuotoa oli reilut 2 viikkoa. Kipuja oli tyhjennyspäivänä melko paljon, mutta hammasta purren ja kipulääkkeillä niistä selvittiin. Kävin hiljattain verikokeessa ja raskaushormoonit olivat hyvin laskeneet, joten odotellaan nyt sitten ne yhdet kuukatiset. Pelottaa kyllä tässä vaiheessa pelkkä ajatuskin, että omalla kohdalla on nyt ehkä ihan hyväkin odottaa hetki. Saan ajatukset ja itseni koottua.