Koira lapsiperheessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja koiraa hankkimassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

koiraa hankkimassa

Vieras
Tuli tuossa toista palstaa lukiessani mieleen että monellako täällä on koira lapsiperheessä? Olemme suunnitelleet koiran hankkimista, mutta heti kun asia tulee jossain puheeksi saamme kuulla miten koiraa ei voi ottaa lapsiperheeseen (meillä on 1 lapsi).

Olisi kiva tietää minkärotuisia koiria teillä on ja voi ehdotella myös rotuja jotka sopivat ensimmäiseksi koiraksi (vanhemmilla on kyllä ollut koiria, mutta suunnitelmissa ensimmäinen ihan oma).
 
meillä on saksanpaimen koira narttu. Maailman ihanin perheenjäsen. Lapsi rakas. tietää olevansa lapsen "alapuolella" arvojärjestyksessä. Ei ikimaailmassa satuttaisi ketään perheestämme. Suojelee muttei ylihysteerisesti. Aivan ihana tapaus kaikenkaikkiaan! Myös lapsen käskyjä tottelee. istu, anna tassu tms..
 
En näe yhtäkään syytä miksi koiria ja lapsia ei voi olla huushollissa samaan aikaan.

Väitän, että 99% koirista sopii lapsiperheen ensimmäiseksi koiraksi. Tähän tosin vaikuttaa vahvasti perheen panostus ennen kun koira tulee taloon. Eli jos perhe on hankkinut tietotaitoa KUNNOLLA, niin perhe saattaa loistavasti pärjätä vaativammankin rodun kanssa.

On ihan äärimmäisen vaikeaa lähteä suosittelemaan kenellekään koiraa, jos tietona on vain se, että kyseessä on lapsiperhe. Mun ehdotukseni on siinä kohtaa: mikä koira tahansa. El vähän enemmän tarvitaan tietoa siitä että minkälaisen koiran haluatte. Koko, turkin työläisyys/helppohoitoisuus, kotikoiran, harrastuskoiran (jos, niin mikä laji), rauhallisen, energisen, pitkiä lenkkejä tarvitsevan, pitkistä lenkeistä pitävä, lyhyemmilläkin lenkeillä pärjäävä, tuleeko sisäkoiraksi vai ulkokoiraksi, saako/pitääkö metsästää, vahtia tms. jne. jen.

Eli lähde ensin pohtimaan mitä te haluatte. Ja kun tiedät sen, niin siitä sitten rotua etsimään. Se koko ja turkki rajoittaa jo paljon.
 
Keskikokoinen koira olisi hakusessa, sellainen jolle riittäisi normaalit pissareissut + yksi pidempi lenkki leikkien ym. lisäksi, sisäkoira... Suomenlapinkoirasta olisin kiinnostunut mutta kuinkahan paljon se vaatii liikuntaa?
 
meillä kolme koiraa ja hoito-sekä omia lapsia liuta. mitään ongelmia ei ole ollut. ja luonnollisestihan koirat ja lapset eivät ole yhdessä ilman valvontaa ja säännöt muutenkin kohdillaan
 
Meillä ollut mun lapsuudessani koira.
Tänään otettiin tähän lapsiperheeseen koira- saksanseisoja metsäkoiraksi ja ihan yhtä lailla lemmikiksi.

En näe syytä olal pitämättä koiraa lapsiperheessä(kään) kunhan koiran koulutus on oikealla tolalla ja tietää mitä sen kanssa tekee. Eikä koske ainoastaan lapsiperhettä, vaan ihan kaikkia jotka koiran ottavat.

Lööppeihin muuten pääsee se murto-osa koirista, joiden kanssa on ongelmia.
Yhtä sellaista tapausta vastaan on todella monta koiraa joiden kanssa ei ongelmia ole eikä tule.
 
parhaillaan ollu 5 koiraa.

nyt on vain 3, ehkä keväällä tullee lisäys :D nyt on 3 jämptiä hirvikoirina. kevväilä tullee hkä kk saksanseisoja lintu koiraksi perhekoiraksi muuten. ( tätä rotua en suosittele ellei mettästä)
 
Täältä löytyy 8kk ikäinen tyttö,ja kolme koiraa. 2x kääpiöpinserin ja chihuahuan sekoitusta, ja 1x toyterrierin ja chihuahuan sekoitus.

Koirat tulevat hyvin toimeen vauvan kanssa,mutta siis hetkeksikään en heitä jätä keskenään,koska koirat ovat aina koiria. Valvovan silmän alla saavat touhuta,mutta muuten koirilla on oma alua eristettynä portein. Odotan innolla,miten koirat ottavat sen,kun tyttö lähtee liikkumaan kunnolla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree;23492665:
Meillä ollut mun lapsuudessani koira.
Tänään otettiin tähän lapsiperheeseen koira- saksanseisoja metsäkoiraksi ja ihan yhtä lailla lemmikiksi.

En näe syytä olal pitämättä koiraa lapsiperheessä(kään) kunhan koiran koulutus on oikealla tolalla ja tietää mitä sen kanssa tekee. Eikä koske ainoastaan lapsiperhettä, vaan ihan kaikkia jotka koiran ottavat.

Lööppeihin muuten pääsee se murto-osa koirista, joiden kanssa on ongelmia.
Yhtä sellaista tapausta vastaan on todella monta koiraa joiden kanssa ei ongelmia ole eikä tule.

Ihan pakko alleviivata! Olen niin samaa mieltä.
 
Yhteistyössä