Koira tekee tarpeensa sisälle, vieläkin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja piski
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Koko ajan kirjoitat vaan lisää ja lisää asioista, joita et ole maininnut aloitusviestissäsi. Ihankuin keksisit uusia juttuja, joilla puolustelet itseäsi. Muussa tapauksessa olen hämmentynyt siitä, että et esim näin oleellista asiaa ole aiemmin maininnut.

tarkoitatko että mies metsästää? Kirjoitin aika alussa mikä koira on; palveluskoiran ja metsäkoiran sekoitus. Pitääkö heti olettaa, että otetaan kyseinen koira pelkästään lellikoiraksi? Ja eka viesti oli jo nyt niin pitkä, että ei siihen millään voi kaikkea kirjoittaa.
 
joo ja minä koitan vastata kaikille, mutta sinulle en edes vaivaudu :D

Tais osua ja upota. Ei kukaan ota muuten metsästyskoiraksi jotain palveluskoiramixiä, ei ainakaan kukaan täyspäinen. Että hiukan selittelyn makua tuossakin..

Minä veikkaan että olet persaukinen joka on saanut halvan koiran ja kun osoittauukin hiukan vaativammaksi niin taidot loppuu. Eipä siihen ole muutakuin koira oikeaan kotiin tai vihtavuoren serti. Yhtäkaikki armeliaampaa kuin kituminen kodinhoitohuoneessa.
 
Ymmärrän, että tämä voi olla tunteita kuohuttava aihe, kun kyseessä on eläin, jota selvästi kaltoinkohdellaan ymmärtämättömyyttä? Koittakaa ihmiset ymmärtää, ettei tässä ole kyse koiran kidutuksesta vaan sen koulutuksesta. En minä sitä oikeasti halua tappaa tai laittaa uuteen kotiinkaan. Kai senkin ymmärrätte?
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi että ärsyttää;27665723:
Tais osua ja upota. Ei kukaan ota muuten metsästyskoiraksi jotain palveluskoiramixiä, ei ainakaan kukaan täyspäinen. Että hiukan selittelyn makua tuossakin..

Minä veikkaan että olet persaukinen joka on saanut halvan koiran ja kun osoittauukin hiukan vaativammaksi niin taidot loppuu. Eipä siihen ole muutakuin koira oikeaan kotiin tai vihtavuoren serti. Yhtäkaikki armeliaampaa kuin kituminen kodinhoitohuoneessa.

Ymmärrän että haluat provosoida, kun sinua ärsyttää kun en sinulle vaivaudu vastaamaan :D
 
tarkoitatko että mies metsästää? Kirjoitin aika alussa mikä koira on; palveluskoiran ja metsäkoiran sekoitus. Pitääkö heti olettaa, että otetaan kyseinen koira pelkästään lellikoiraksi? Ja eka viesti oli jo nyt niin pitkä, että ei siihen millään voi kaikkea kirjoittaa.

Täällä on tullut nyt niin hyviä vinkkejä, ohjeita ja neuvoja. Eikä teillä kyllä lellikoiraksi ole koiraa otettu kun tuskin saa huomiota ollenkaa, paitsi negatiivista ja sitä varmaan sitten hakeekin. Huomiota se on se negatiivinenkin huomio. Vaunujen kanssa on muuten helppo mennä jonnekin metsäautotielle metsän kekelle ja sinne juoksuttamaan koiraa. Ehdottomasti joka päivä jos vielä rodultaan on tuo. Karkaileva koira onkin sitten ongelma, mutta koska olet niin koiratietäjä itsekin niin varmasti se luoksetulo on ollut ensimmäinen pennulle opetettu asia.
 
Tiesin, että tämä menee meidän syyttelyksi. Kai se vika onkin aina emännässä ja isännässä. Kysyinkin vinkkejä siis! Eli, te ehdotatte että koira kiertoon kun me ollaan niin surkeita? Ja mistäpä tiedätte, miten paljon sitä on koulutettu? Monellakaan tuskin koira pääsee ulkoilemaan paljon sen enempää kuin meillä, siis jos kyse on työssäkäyvistä ihmisistä. Tiedän sen, että työkoira kun on, tarvitsee paljon. Kyse ei kuitenkaan taida olla ihan siitäkään, että olisi tylsistymässä kuoliaaksi. Kuseskelua on ollut aktiivisina kausina ihan yhtälailla. Eli siis esim miehen lomilla on saanut enemmän.

Teidän osaamattomuuttahan koiran käyttäytyminen on. Miksi olette ottaneet koiran?
 
Täällä on tullut nyt niin hyviä vinkkejä, ohjeita ja neuvoja. Eikä teillä kyllä lellikoiraksi ole koiraa otettu kun tuskin saa huomiota ollenkaa, paitsi negatiivista ja sitä varmaan sitten hakeekin. Huomiota se on se negatiivinenkin huomio. Vaunujen kanssa on muuten helppo mennä jonnekin metsäautotielle metsän kekelle ja sinne juoksuttamaan koiraa. Ehdottomasti joka päivä jos vielä rodultaan on tuo. Karkaileva koira onkin sitten ongelma, mutta koska olet niin koiratietäjä itsekin niin varmasti se luoksetulo on ollut ensimmäinen pennulle opetettu asia.

sanoin kyllä, etten ole koiratietäjä ;) ja kyllä, pennulle opetettiin ensimmäisenä luoksetulo. Ja kuten sanoinkin, ennen oli hyvin vapaana, tais vaan murrosikä ja juoksu tehdä tehtävänsä eikä enää pysy pihalla. Koira saa kyllä lellittelyäkin useammalta lapselta ja kahdelta aikuiselta. välillä torumista, mitä sitten?
 
lintukoiraa siinä on ja saksanpaimenta. Nämä vahvimmat, muitakin löytyy. No, koska koira on vielä nuori ei oikeaa metsästystä ole vielä voinut aloittaa. On ollut vain mukana lintujahdissa. Muistaakseni on tainnut jänistäkin jahdata.

Mies metsästää, niin sitten varmasti mies ottaa päävastuun metsästyskoiransa koulutuksesta. Lintukoirat on hyvin aktiivisia, ei niille riitä mikään kerran viikossa juokseminen metsässä. Ei millään. Vaunujen vieressä lenkkeily ei riitä metsästyskoiralle. Kokeilkaa jälkeä sille, noutoa ja muuta sellaista. Koira mukaan teidän perheen arkeen.
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
On se minun mielestäni koiran kidutusta, jos hankitaan metsästyskoira, eikä sen kanssa harrasteta sitä mihin se on alunperin jalostettu.

Jäljestystä tms. juttuja sen kanssa voisi tosiaan kokeilla.

Itselläni oli narttukoira sisäsiisti vasta 1-vuotiaana, mutta sen kanssa tein kaikki maailman mokat, kun en tajunnut silloin koirista yhtään mitään. :( Ja miehellä piti olla kokemusta niistä, mutta eipä siltäkään kovin toimivia vinkkejä tullut.
 
Minä lupaan nyt yrittää oikeasti kaikkeni. Loppuraskaus ja tämä vauvan alkutaival on ollut semmoista, että en ole yksinkertaisesti pystynyt huolehtimaan koirasta niin kauhean hyvin. Tarkoitan liikuntaa. Nyt alkaa mullakin kunto koheta. Ja miksi otettiin koira tähän tilanteeseen? Koska haluttiin koira. Ei se paljoa maksanutkaan, mutta ei sillä ole merkitystä. Olen ostanut tonnin koirankin joskus. Mies on ottanut päävastuun koirasta kun minä en ole kyennyt. Kaikki muu koiran oikuttelu vielä menee, mutta tuohon kuseskeluun olen täysin kyllästynyt.
 
5 lintukoiraa omistaneena en voi uskoa että koirassa olisi vikaa, koska yleensä nämä rodut on erittäin helppoja kouluttaa, mielyttämisen haluisia, ystävällisiä, energisiä, lapsirakkaita.

juuri tuollainen on tämäkin! En ole sanonutkaan että se ois päästään vialla ja täysin paska kaikinpuolin. Se on ihana koira, mutta tämä sisäsiisteys on ongelma. Ja juu tuo lasten näykkiminenkin, mutta sen luokittelen vielä pentumaisuuteen joka on toki jo vähän parantunut.
 
En jaksanu lukee koko ketjun kaikkia viestejä, ihan senkään takia et arvasin heti et syyttelyks toi menee. Ei sillä ettäkö aapee olis käyttäytynyt fiksusti mutta ymmärrän hyvin turhautuneisuuden. Meillä myös koira 3v joka tekee sisälle välillä tarpeensa. Ite oon kotona lasten kanssa, joten koira kyllä pääsee ulos 3 kertaa yleensä käydää, joista kaks kertaa on pitkiä lenkkejä (tai siis ei nyt mitään 10km, mut kuitenkin useempi kilometri). Lapset varsinkin leikkii meillä paljon koiran kans (isompi kun osaa jo nätisti ja ihan oikeesti leikkiä eikä vaan riehua). Meillä on tutkittu et koirassa ei oo mitään terveydellistä vikaa. Itekin kaipaisin vinkkejä et miten sais koiran oppimaan, tosin epäilen et meillä se ei oo oppimisesta kiinni välttämättä...vai osaisko joku neuvoo, eli meijän koira on siis chihuahua ja pieni sellainen, 1,4kg. Muuten ei kyllä enää sisälle päästä mut öisin tulee (ei joka yö mut ehkä 1-2 kertaa viikossa) ja oon miettiny et onko kyse siitä et on pieni koira eikä pysty pidättämään niin pitkään vai onko oireilua jostain?

Meijän ongelma on siis lähinnä öisin, harvoin, erittäin harvoin vahinko sattuu päivällä. Ollaan kokeiltu sitäkin et nukkuis mun ja miehen sängyssä öisin mut ei sekään toiminu, pissas sänkyyn pari kertaa.
 

Yhteistyössä