Koiran kasvatuksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Eikö se olekin ihan typerä ja vanhentunut ohje, että koiranpentua pitäisi muka opettaa kunniottamaan omistajaansa niin, että ottaisi siltä ruokakupin pois kesken syömisen, ja luutkin?
Kaverini väittää, että näin pitäisi muka tehdä.

Sen oma koira on "kasvatettu" näin. Koira murisee omistajalleen, kun sillä on siankorva tai muu herkkupala. Sitten kaverini nappaa koiraa niskasta kiinni, painaa srn maahan ,ottaa herkkupalan pois ja käskee koiraa istumaan. Antaa sitten vasta sen takaisin.
Mitä järkeä, kun sama toistuu aina vaan eikä kumpikaan opi mitään?

Mun mielestä olisi järkevämpää, jos koiraa ei alunperinkään stressata sillä, että siltä viedään ruuat naaman edestä, jos ei ole pakko.
Mulla on 4 kk koira, en ole ikinä ottanut siltä kuppia naaman edestä, en luita siltä, olen kyllä ottanut siltä pois tavaroita joita sen ei kuulu syödä mutta se on eri asia.
Miksei koirallekin kuuluisi ruokarauha? Ei ihminenkään tykkäisi, jos joku sorkkisi lautasella kokoajan, kun yrittäisi syödä.
 
meillä on opetettu että luun sa hakea pois suusta ja kupille kestää mennä, vaikka laittaan lisää sapuskaa jos unohtu jotaki. muuten ruokarauha kyllä mutta sinne pittää kestää mennä. omanväen ei vieraitten :)
 
Juu, olen itsekin kuullut tuollaisen kasvatusajatuksen, mutta kuulostaa se kyllä tosi hömpältä. Nimenomaan tulee mieleen, että silloinhan koira juuri kokee tarvetta puolustaa ruokaansa, jos se saatetaan hetkenä minä hyvänsä ottaa pois. Itselleni tuli juuri sellainen koira, joka koki tarvetta puolustaa ruokaansa, sillä oli elänyt nälässä. Ei tulisi mieleenkään ottaa siltä ruokakuppia pois, kun se on syömässä. Sillä tavalla olen tehnyt, että olen esim. käynyt silittämässä sitä sen syödessä tai laittamassa lisää ruokaa tms. jotta se nimenomaan oppisi, että ihmisiä voi olla lähellä, eikä ruokaa tarvitse puolustaa. ja tämä onkin toiminut tosi hyvin. Aluksi kun näin tein, koira alkoi heti hotkia kauheasti, mutta nykyisin jo tietää, ettei ole mitään vaaraa ja jatkaa syömistä kaikessa rauhassa :)
 
Kaverisi metodi on ehkä "hieman" kyseenalainen, mutta koiralla on hyvä opettaa, että siankorvan, ruuan tms saa ottaa pois ja se tapahtuu ilman murinaa. Pentuna tämä on hyvä opettaa.

Otat pois ja annat koiralle heti takaisin, kun hän on rauhallinen ja ei murise. Näin hän oppii, että vaikka herkun viet, niin se ei katoa lopullisesti - palaa herkku hänelle sitten sekunnin, tunnin tai päivän päästä.
 
Koiran ruokiin ei mennä koskemaan, eihän koira tule sinunkaan ruuille. Koskaan en ole kuppia ottanut pois, tai luuta kun koira syö, mitään ongelmia ei ole ikinä ollut. Minkä annat koiralle, älä sitä ota pois. Silloin se vaihtaa omistajaa ja koiralla on oikeus puolustaa omaansa.
 
Koiran vaatiman koulutuksen määrää sen perusluonne ja tuleva mahdollinen käyttötarkoitus. Miksi sitä koiraa pitäisi ehdoin tahdoin kiusata moisella? Kyllä minusta ihan riittää että koira antaa sinun tulla kupin viereen touhuamaan tai laittaa kädenkin vaikka kuppiin jos haluat, ei sitä elikkoa täysin tarvitse maanrakoon (henkisesti tai fyysisesti) lytätä, ei sellaisesta tule kuin loppuun asti alistettu ja mahdollisesti arvaamaton. Omaan kokemukseeni nojaten antaisin neuvon, että tutustut rauhassa koiran luonteeseen ja kokeilet erilaisia koulutusmenetelmiä ihan rohkeasti jos ensimmäisestä ei toivottua tulosta synny järkevässä ajassa. Jahka opit koiran luonteen ja koira oppii luottamaan sinuun aukottomasti (koska olet hyvä laumanjohtaja, et diktaattori) huomaat että koulutus ja uuden oppiminen käyvät pian kuin itsestään. Onnea uudesta perheenjäsenestä! :)
 
[QUOTE="mielipide";25794002]Koiran ruokiin ei mennä koskemaan, eihän koira tule sinunkaan ruuille. Koskaan en ole kuppia ottanut pois, tai luuta kun koira syö, mitään ongelmia ei ole ikinä ollut. Minkä annat koiralle, älä sitä ota pois. Silloin se vaihtaa omistajaa ja koiralla on oikeus puolustaa omaansa.[/QUOTE]

Niin munkin mielestä.

Koira tosin antaisi mulle luunsa pois, mä olen opettanut sitä sillälailla että tarjoan sille makupalan, sanon ihan ystävällisesti että "irti". Kun se antaa luun, annan makupalan ja annan luun heti sille takaisin.
Sen ruokakuppiin en koske, paitsi siinä merkityksessä että laitan sinne vaan lisää ruokaa. Kyllä se antaisi senkin ottaa pois, mutta siinä ei ole mitään järkeä.
 
koiran kanssa ns. vaihtokauppaa. Eli kiinnittämällä koiran huomion luulla ollessaan herkkupalaan tai leluun, koiran kiinnostuttua siitä, nappaan luun ja palkitsen pienellä leikillä tai herkulla ja annan luun takaisin. Tätä harjoittanut pentuaikana useita kertoja päivässä.

Olen myös pennusta asti tehnyt selväksi, että kädestä ei oteta ahnaasti mitään. Opettanut koiraa pyytämään. Pitänyt nyrkissä jotakin herkkua, ja avannut käden vasta kun koira on rauhallinen ja hakee katsekontaktia. Lisäksi ruoka-aikoina koira osaa odottaa lupaa syödä. Koira syö minkä syö. ja sen jälkeen nostan ruokakipon pois (tänä aikana en häiritse koiran ruokarauhaa!). Jatkuvasti en ruokaa pidä esillä.

Kun koira on syönyt jotakin luvatonta, olen mennyt väliin, ottanut luvattoman esineen tms pois ja tarjonnut tilalle jotakin luvallista pureskeltavaa.

Eli siis en näe syytä tietoiselle koiran härnäämiselle. Normaalissa arjessa tulee paljon tilanteita, joissa kyseistäkin taitoa pystyy harjoittelemaan kätevästi ilman turhaa stressiä.
 
Meillä koira antaa tulla ruokakipolle ja sais viedä poiski jos haluais, mut annetaan koiralle ruokarauha niinku koissu antaa meillekki. Joskus taannoin syttyi hirvee sota ku oli toinen koira kyläs ja annettiin ruuat eri paikkoihin. vieraskoira söi nopempaa ja meni kattomaan meidän koiraa, meidän koira hyökkäs kurkkuun kiinni ja mentiin väliin. Meille syntyi lapsi niin ollaan tarkoituksella menty lapsen kans ruokailutilanteeseen ja oon laittanu lapselle esim. nakin käteen minkä koira saa syödä. vauva syö soseita tällähetkellä ja koira söis ne jos ei kiellettäis, hyvin uskoo että silloin vaan saa ottaa kun lupa tulee. Pelkäsin että koira hyökkää vauvan kimppuun kun vauva oppii konttimaan ja tutkimaan maailmaa. Mun mielestä pitää tehdä selvä raja tuon ruokailun suhteen, vauva saa tulla kattomaan ja se saa kattoa ku vauva syö. tuun kyllä opettamaan vauvalle että koiralla on ruokarauha, toivottavasti onnistun :)
 
Ei koiran pitäisi omistajalle murista, vaikka ruuan ottaisikin pois. Ehkä parempi keino kuitenkin olisi antaa koiralle ruokaa kädestä ja totuttaa se siihen, että ihminen voi koskea samalla kun syö... Jos jokin keino ei tuota tulosta, pitäisi muuttaa toimintatapaa.
 
Jaa. No minun koiralta kestää kevyesti ottaa puruluut pois, jopa possunkorvat. Itse se niitä mulle kantelee ja leikkisi niin pitkään kun vain jaksan sitä leikittää.

Jos koiran ruokakupista unohtuisi jotain pois, antaisin ehkä sen syödä loppuun ja antaisin vasta lopuksi puuttuvan osan, mikä lie se voisi olla?!
Ja jos on kuppia puolustava koira ja tiedossa se, niin antaa sitten ruuan kahdessa erässä, niin ei tarvitse stressata koiraa yhtään sen enempää. Onko edes olemassa jotain koiran lääkettä, mitä pitää antaa kesken ruokailun? :confused:
 
No hohhoijaa taas kerran... Jos haluat kasvattaa laumaasi jäsenen niin koira ei todellakaan saa olla siellä ylimmällä portaalla vaan nöyrin alamainen. Koiramaailmassa ja sinun laumassasi sinä olet alfauros, jolle kuuluu kaikki! Koira ei saa murista vaikka kupille menisitkin ja tämä opetetaan pentukoulutuksessa mikä pitäisi olla kaikille pakollinen. Näin kasvatetaan koira, joka EI pure lauman pienintäkään, jos vahingossa kupille menee vaan koira väistää. Luottamus koiran ja sinun välillä on se tärkein, koiran tulee luottaa, että saa ruokansa vaikka joku pois välillä ottaisikin....
 
En tiedä millainen koira on kyseessä, mutta jos on vähänkin isompi ja sellainen joka voi saada vahinkoa aikaiseksi niin ajatusmaailmasi on mielestäni hieman vinksahtanut.

Koira on laimaeläin ja vaatii johtajan. Jos et itse pysty olemaan johtaja niin koirasi varmasti ottaa johtajan roolin, eikä siitä seuraa hyvää. Laumassa toimiessaan koira sekä esi-isänsä susi antaa aina vahvemman ottaa ruoan pois ja tämä rituaali on itseasiassa yksi eläinmaailman vahvimmista. Vahvin syö ensin ja sitten vasta muut. Jos et pysty ottamaan kuppia pois koiraltasi ei hän todennäköisesti pidä sinua johtajana ja olet lähtökohtaisesti koulutuksellisesti ajatellen ongelmissa.

Välttämättä tällainen käytös ei koskaan aiheuta mitään ongelmia normaalin kotikoiran kanssa, mutta kunnolla kouluttamaan et sitä kyllä pysty. Koulutuksessa pitää olla selkeät rajat ja itse näkisin, että ruokailujärjestyksen rajan ylittäminen on jo aika vakava puute lauman sisäisessä auktoriteettirakenteessa jos ajatellaan, että koirasi pitäisi olla aina 100% luotettava kumppani ja sinun käskyjen alainen.

Itsellä on ollut suojelukoiria muutama ja olen pitänyt ne aina sellaisessa nuhteessa, että eivät ole koskaan kehdanneet murista päätöksilleni, oli sitten kyse ruoan pois viemisestä tai pois sohvalta työntämisestä tms. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi olla nazi koiralle tai että pitäisi edes fyysisesti kouluttaa. Pitää vaan olla määrätietoinen ja osoittaa että ei auta murinat jos minä päätän. Ihan samaa pitää tehdä ihmislastenkin kanssa eikä siitä joudu lastensuojelun asiakkaaksi jos sen toteuttaa oikein.

Muistakaa se että koira on aina valmis ottamaan johtajanpaikan jos sitä sille tarjotaan, mutta sillä ei ole mitään mahdollisuuksia täyttää johtajuuden vaatimuksia ja sitten siitä tulee helposti ongelmallinen, kaikelle rähisevä koira. Itse ajattelen että minä päätän aivan kaikesta mitä tuo oma pikkunen tekee ja sen ei tarvitse miettiä lainkaan tekemisiään. Yksinkertaisesti sillä on oma paikkansa ja se saa tyytyä siihen, jos ei tyydy niin näytän häpeilemättä fyysistävoimaa käyttäen kuka määrää ja kaikki on taas hyvin.

Vaikka koira on kuin lapsi monelle, niin pitää kuitenkin muistaa, että se on primitiivisiltä vaistoiltaan susi ja sitä ei monestikkaan tarvitse herätellä kovin paljoa jotta nuo primitiivisimmät vaistot pulpahtavat pintaan.
 
Kyllä meidän koiralle on tehty selväksi, että ihmisellä on oikeus kuppi/luu tmv ottaa halutessaan pois. Tämä ei tarkoita sitä, että koiran syömistä häiritään, mutta esim. jos koira vie verisen rustoluun vaalealle matolle otan luun pois ja vien sen koiran omalle ruokapaikalle.
 

Yhteistyössä