Meille koirat ovat tuleet sellaisena hetkenä, jolloin minä olen pystynyt takaamaan niille riittävän virikkeellisen elämän. En tarkoita nyt lenkkejä ja yksinoloaikaa vaan sitä, mitä koira ehkä eniten tarvitsee, eli aivojumppaa harrastusten muodossa.
Kun koiralle tuli ikää niin paljon, ettei sen kanssa päässyt enää entiseen malliin harrastamaan ja oli aika päästää mamma eläkkeelle, aloin harkita seuraavaa koiraa. Sopivan koiran löydettyäni sen otin.
Kun tämä nuorempi koira tuli 1,5 vuoden ikään ja saavutettuaan jo jonkin aikaa sitten ensimmäisen koulutustunnuksensa (ja sm-kisatkin oltiin käyty läpi), halusin ottaa lisää haastetta ja tarjosin kodin ongelmakoiralle. Näin meillä elettiin sitten 3 koiran ja 2 kissan kanssa. Mamman tahti hidastui ja lopulta vihreät niityt kutsuivat. Tämän jälkeen oli taas aika treenata täysillä ja tuottaa tälle 1,5 vuotiaalle toinen koulutustunnus. Ongelmakoiraakin on koulittu ja sen kanssa arki sujuu hienosti. Silläkin on nyt jo viittä vajaa koulutustunnus takataskussa.
Seuraavaksi on aika tehdä perheenlisäystä ihmislapsen muodossa. Tällöin harrastaminen koirien kanssa hiljenee hetkeksi (synnytyksen jälkeen 2-4 kk) mutta ei toki lopu. Lisää koiria en lähtisi ottamaan, kuin vasta silloin, kun perheen nuorin lapsi on 3.
Ei se asunto määrittele aikaa, milloin ottaa koira. Koiraahan kuitenkin lenkitetään ulkona, ei sisällä. Eikä se taloudellinen tilannekaan, jos vain osaa asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Olen ollut toimeentulotuen asiakaskin tässä välissä ja hyvin ovat eläimet lääkärikuluineen hengissä pysyneet. Omat voimavarat ja taidot sen enempi määrittelevät.
Onko sinulla aikaa, vaivaa ja kiinnostusta harrastaa koirasi kanssa? Jos koiralla ilmenee ongelmakäytöstä, jaksatko paneutua sen poistoon, joka saattaa olla hyvinkin aikaa vievää puuhaa. Oletko varmasti valmis kouluttamaan koiraa seuraavan vuoden tiiviisti, jotta saat siirä yhteiskuntakelpoisen?
Mikäli olet kaikkea tätä, ota koira. Mikäli et, harkitse vielä.
)
