Koiran synnytys??!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AP
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

AP

Vieras
Apua.. Joku jolla on FAKTA tietoa koiran synnytyksen kulusta tai oireista tai jostain :o

Meiän koiralla on ollu (vale)raskaus päällä nyt jo jonkun aikaa. Tisseistä tulee maitoa, on tullut jo viikon verran, pesää tehdään jokapaikkaan ja viihtyisi kokoajan vaan makuuhuoneessa meidän sängyssä. Ruoka on maistunu pari kuukautta jo tosi huonosti, mutta viimesen kahden viikon aikana se on hotkinut kun hevonen. Nyt taas vuorokauden verran ollut syömättä. Se itkee koko ajan isännän ja emännän perään ja haluais lutkuttaa tissejään koko ajan.

Käytiin pari päivää sitten hakemassa eläinlääkäristä sille tuommonen kaulus, ettei se nuolisi tissejään koko ajan ja että maidon tulo lakkaisi. Vaan ei se ole mihinkään lakannu. Tänään se on käyttäytyny TODELLA oudosti. Yritttää nuolla peräänsä koko ajan, tärisee ja itkee. Välillä tärinä loppuu ja kaikki näyttää hetken olevan ihan hyvin. Koira on levoton eikä pysy paikallansa yhtään. Lenkillä se haukkui kun riivattu, miehelle joka oli toisellapuolella tietä, eli tosi kaukana meistä. Sen alapää punottaa vähän ja mun mielestä mahakin näyttää pyöristyneen.

Kuinka isoksi koiran vatsa yleensä kasvaa sen ollessa tiineenä? Kun ei tolla mikään iso maha kuitenkaan ole. En tiiä onko toi edes mahan kasvua vai näyttääkö sen vaan kasvaneelta kun sen tissit on niin turvoksissa. Onkohan mulla vaan vikas mielikuvitus vai alkaako toi koira synnyttämään.. Juoksut sillä alkoi jouluaatona ja kesti sen pari-kolme viikkoa mitä ne yleensäkin kestää. Ja kyllä, ollaan oltu tekemisissä erään perheen kanssa jossa asuu koiraherra. Ja ei, ei olla vahdittu koko aikaa mitä ne tekee.

Mä oon ihan pulassa täällä että synnyttääkö se vai mikä kohtaus sillä on. Odottelenko vaan että mitä tapahtuu vai pitäiskö mun vaan lähteä sen kans eläinlääkäriin.
 
Meidän koira teki just noin kun alkoi synnyttää,se silleen pyöri rauhattomana ja yritti nuolla peräpäätä ja ei ollu massua meidänkään koiralla niin että olis huomannu että se odottaa.Se voi ihan olla nyt kuule pentuja tulossa :D
 
No oireet oli kyllä ihan samat kuin siskon koiralla jonka synnytyksen menin läpi ihan juuri ennen omaa synnytystä. Etkö näyttänyt sitä koiraa lääkärille kun siellä kävitte? Menkää lääkäriinsillähän se selviää.
 
meillä kyllä koirasta huomas että pentuja ootti... en kyllä tiiä ite näistä asioista paljo mitää, mut kun synnytys alko nii alapäästä valu limasta verta ja koira ei pysyny yhtää aloillaan. en osaa kyllä auttaa. katsoiko eläinlääkäri koiraa?
 
Ei se maha välttämättä kasva niin paljoa että sen huomaisi. MUTTA: käsittääkseni koiran olisi jo pitänyt synnyttää, joten ei se oikein tiineenäkään voi olla. Tai sitten sillä on varsin yliaikaiset pennut masussa.

Todella paha valerastaus tai kohtutulehdus, sanoisin. Eläinlääkäriin mars.
 
Heti eläinlääkäriin!! Se koira EI ole tiine, mikäli on jouluna ollut kiimassa ja tekemisissä uroksen kanssa. Se olisi jo synnytänyt. Toki sillä saattaa olla kuolleet pennut mahassa, mutta epäilen että kyse on jostan aivan muusta, kuten kohtutulehduksesta. Valeraskaus sillä ainakin on ollut, se on selvä. Mutta nyt sinne eläinlääkäriin.
 
Koiran tiineys kestää 58-63 vrk keskimäärin ja siitä ku jouksu alkaa eli ne ekat veripisarat tulee menee n.14vrk siihen ku koiralla on ne tärppipäivät, joten sanoisin ettei koirasi ole tiinenä tai sit sillä on koulleita pentuja vatsassaan.

Eikö koiraa ole ultrattu?
Sillähän se selviää mitä siellä kohdussa on.
 
Koira ei ollu edes meidän mukana sielä eläinlääkärissä kun sitä kauluria haettiin. Oltiin niin varmoja valeraskaudesta että sovittiin lääkärin kanssa puhelimessa että vaan haetaan se kauluri. Eli siis koira ei ole ultrattu eikä millään tavalla tutkittu :(

Outoa tässä on se, että nyt toi koira käyttäytyy taas ihan normaalisti :o Kai se on kuitenkin hyvä varmuudenvuoksi lääkärillä käyttää.

Ja siis jos koiran juoksut on alkanu jouluaattona ja kestäny kolme viikkoa, ja poikakoiraa on nähty siis koko tona aikana monenmonta kertaa niin eikö se oo voinu sillon tulla tiineeksi ihan vasta sillon 15.1.. Eihän se sillon ihan mahdoton ajatus ole että tiineenä olisikin?
Joo en tiedä näistä asioista mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
Koira ei ollu edes meidän mukana sielä eläinlääkärissä kun sitä kauluria haettiin. Oltiin niin varmoja valeraskaudesta että sovittiin lääkärin kanssa puhelimessa että vaan haetaan se kauluri. Eli siis koira ei ole ultrattu eikä millään tavalla tutkittu :(

Outoa tässä on se, että nyt toi koira käyttäytyy taas ihan normaalisti :o Kai se on kuitenkin hyvä varmuudenvuoksi lääkärillä käyttää.

Ja siis jos koiran juoksut on alkanu jouluaattona ja kestäny kolme viikkoa, ja poikakoiraa on nähty siis koko tona aikana monenmonta kertaa niin eikö se oo voinu sillon tulla tiineeksi ihan vasta sillon 15.1.. Eihän se sillon ihan mahdoton ajatus ole että tiineenä olisikin?
Joo en tiedä näistä asioista mitään.



Laske nyt niitä vuorokausimääriä.

Sanoitko eläinlääkärille et koira on ollu tekemisissä uroksen kanssa koko juoksun ajan muuten?
Mikä ihmeen järki on päästää juoksunen narttu uroksen kanssa edes, ellei sit oo ollu ihan tarkotuksena toi astutus.
 
No siis. Jos juoksut on alkaneet jouluaattona, niin ei!!!

Tärppipäivät (eli ne päivät kun koira voi tulla kantavaksi) ovat yleensä keskimäärin 8-14 päivää juoksujen alusta. Ne voivat kuitenkin olla 1-22 päivää juoksujen alusta, mikä on todella epätodennäköistä. Ajatellaan kuitenkin viimeisintä vaihtoehtoa. Tällöin koira olisi voinut tiinehtyä 24.12.08- n. 15.1.09 välisellä ajalla. Jos koiran raskaus kestäisi tuon maksimin, eli n. 65 vuorokautta, niin koiran olisi pitänyt synnyttää noin 1.3.09 - 20.3.09 välisenä aikana.

Eli ei se voi olla tiineenä, tai kuten joku jo sanoikin, sillä voi olla kuollut pentu mahassa. Mutta mene sinne eläinlääkäriin. Edelleen veikkaisin kohtutulehdusta tai valeraskausta. Kohtutulehdus on muuten sitten vähän vakavampi juttu, yleensä.
 
No lasken lasken.. Anteeksi että kysyin.. Grr!
Ei juteltu eläinlääkärin kanssa asiasta. Ei ne ala puhelimessa maksutta neuvomaan sen enempää. Ja tilanne nyt vaan on ollut se että on pitänyt olla tekemisissä kyseisen perheen kanssa. Nartulla kyllä on ollu housut jalassa, mutta kyllä noi vissiin keinot keksii. Ja kovasti ollaan vahdittu ja kytätty, mutta äkkiäkös sitä seläntakana napsasee.
 
Moikka.En kyllä yhtään tiedä mutta meidän koiralla on joskus 2 kuukautta sitten astutettu.Laskettu aika olis ollu viime viikon loppuna lauantaina.Koiralta meni ruokahalu,ja alkoi kävelemään oudosti.No tänä iltana alkaaa varmasti synnyttämään.Koira läähättää ja nuolee peräpäätä koko ajan
 

Yhteistyössä