Nyt on käynyt tosi hankalaksi tuo koiran ulkoiluttaminen... mies on vuorotöissä ja päivävuoron aikana en välttämättä käy ollenkaan koiran kanssa, mutta iltavuoron aikana on pakko käydä.
Meidän 2-v ei istu enää rattaissa hetkeäkään paikallaa ja asuinympäristössä melko vilkasta liikennettä, että en oikein uskaltaisi antaa kävelläkään (ja varsinkin, kun ei ikinä tiedä miten pitkälle jaksaa kävellä...). Lyhyet lenkit koiran kanssa ovat yhtä tappelua ja koira raukkakin on jo oppinut tekemään tarpeet heti ja kääntymään takaisin.
Lisäksi meille on tulossa toinen lapsi, mitenkähän sitten homman hoitaisi?
Asumme kyllä rivitalossa, mutta koiralle on opetettu, että pihaan ei tarpeita tehdä. Hätätilanteessa kai voisi opettaa sen käymään omalla takapihalla, mutta ei sekään kivalta tunnu.