Olen tässä kasvattajan kanssa keskustellut erinäisistä hankinnoista ja hänellä on hiukan erikoiset mielipiteet. En tiedä edes, onko tuo erikoinen oikea sana, mutta kuitenkin kovasti poikkeava siitä, mitä itse ajattelen.
Koiranpentu tulee meille ensi sunnuntaina ja nyt mietitään näitä kaikenlaisia hankintoja.
Missä teidän pennut nukkuu?
Kasvattaja vaatii ehdottomasti ostamaan jonkin koiran "laatikon", missä pentu nukkuu.
Olen miettinyt tekeväni niin, että kun koira on yksikseen kotona, se ei pääsisi joka paikkaan. Laitettaisiin (ainakin alkuun) esteitä, ettei pääsisi esimerkiksi olohuoneeseen. missä on remontti meneillään.
Mitä olette mieltä?