V
vieras
Vieras
Mitä mieltä olette siitä,että itselläni on ollut nuorempana koira,josta jouduin luopumaan silloisen mieheni allergian vuoksi. Sittemmin nykyisen miehen kanssa ostimme n. vuoden ikäisen koiran,joka kärsi eroahdistuksesta(jopa kotona ollessamme),ylienerginen,mutta muuten tosi kiltti. Tästä luovuimme toista lasta odottaessamme,koska yksinkertaisesti aikaa ei riittänyt energisen koiran tarpeisiin ja ylihysteerinen eroahdistuskin alkoi viemään hermot. Koira pääsi hyvään kotiin,jossa perheellä oli enemmän tilaa ja aikaa energiselle koiralle.
Nyt tilanne on se,että koiraihmisinä on iskenyt koirakuume ja tuttavaperheemme olisi luopumassa koirastaan useista syistä johtuen...
Nyt vain on kauhean syyllinen olo,kun on jo kahdesta koirasta elämänsä aikana luopunut,että kannattaako tämmöisten ihmisten enää koiraa ottaa ja mitä jos tämän uuden koiran kanssa elo ei suju tai siis ei totu meidän tapoihin ja elämään? Mahdollisuus olisi kuitenkin aluksi koira ottaa koeajalle ja vasta sitten tehdä päätös...Olo on ahdistunut ja paljon asioita pyörii mielessä...
Mitä mieltä olette?