koko tarina

[äiskis]

Olen jo aiemmin kirjoitellut lasten eriarvoisuudesta saman perheen sisällä,haluan nyt kuitenkin kertoa koko tarinan ja toivon mahdollisimman monen kommentoivan. Vuosien yksinhuoltajana olon jälkeen tapasin 4 vuotta sitten miehen,joka niinikään oli ollut yh useita vuosia,Aluksi tapailimme ja vietimme yhteisiä viikonloppuja molempien lasten kanssa,kummallakin oli kaksi lasta aiemmasta liitosta.Viikonlopputapaamisten aikana olin kyllä pannut merkille miehen poikien aika riehakkaan käytöksen sekä heidän tapansa juoda limsaa ruualla ja syödä aamupalalla ja iltapalalla karkkia,vanukasta jne.,mutta ajattelin sen liittyvän nimenomaan yhteisiin viikonloppuihin.Mies myös kertoi paljon ex-vaimostaan joka oli lähtenyt toisen miehen matkaan kun pojat olivat alle 4v kumpikin.Tavatessamme pojat olivat 6 ja 9v.Mies kertoi äidin oleven välinpitämätön,äiti ei halunnut tavata lapsia juuri koskaan eikä halunnut osallistua näiden elämään lainkaan. Jo toisena yhteisenä viikonloppuna mies ehdotti yhteenmuuttoa,mikä tuntui kovin oudolta,kun emme edes kunnolla tunteneet toisiamme.Kuitenkin puolen vuoden kuluttua mies poikineen muutti minun ja lasteni luo.Hynin pian kävi ilmi,ettei poikien riehakkuus ollut vain viikonloppukäytöstä vaan jokapäiväistä,he valvoivat yömyöhään mekastaen niin,ettei nuorempi lapsistani saanut nukuttua.Ruokailutapoja ei ollut ollenkaan,piereskeltiin ja röyhtäiltiin ruokapöydässä ja naurettiin päälle,niin isä kuin pojatkin.Kukaan heistä ei peseytynyt kuin kerran viikossa ja kaikki sotkivat minkä ehtivät.Itse olin opettanut omille lapsilleni siisteyttä sekä oman itsensä että ympäristön suhteen. Silloin kun vielä tapailimme,pojilla oli pisusuojat mukana sänkyyn kun kuulemma joskus vieraissa paikoissa voi vahinko tulla.Tyrmistys olikin suuri,kun osoittautui että molemmat kastelivat joka yö sänkynsä märäksi,he olivat tehneet niin jo vuosia,pahimpina öinä molemmat kastelivat kahdesti.J on selvää ettei mies pessyt píssapyykkejä hän oli kuulemma tarpeekseen niitä pessyt ja nyt oli hänen vuoronsa päästä helpommalla. Olen ollut aika kitkerä miehelle asioiden todellisen laidean salaamisesta,ja hänen mielestään olen kohtuuton. Sitten eräänä päivänä alkoi tippua postiluukusta kirjeitä miehen edelliseltä isännöitsijältä,kävi ilmi,että hän oli jättänyt vuokrat maksamatta miltei heti sen jälkeen kun olimme tavanneet.Olin hyvin järkyttynyt asiasta mutta miehen mielestä olin taas kamala ja kohtuuton,kun halusin keskustella asiasta.Pian sen jälkeen kävi ilmi,että poikien äiti olikin varsin kiinnostunut lapsistaan,mutta mies oli pitänyt kaikki poikien asiat häneltä pimennossa.Äiti oli myös yrittänyt saada poikia itselleen koska hänen mielestään poikia hoidettiin huonosti.Ja mies ei ollut yh,heillä oli vaimonsa kanssa yhteishuoltajuus,jonka kuulin ex-vaimolta.Miehen ja eksänsä välit olivat erittäin riitaisat ja jouduin itsekin niihin kiistoihin mukaan ja usein tilanne kärjistyi niin että lapset pelkäsivät kaikki poikien äitiä. Tilanne aikaa myöten rauhoittui kyllä. Ongelmana on ollut miehen epärehellisyys,minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä sitä ja anteeksiannon laitakin on ollut niin ja näin.Mies ei omasta mielestään ole toiminut väärin.,ei kaikkea kuulemma tarvitse kertoa.Minu tulisi hänen mielestään rakastaa häntä ehdoitta,teki hän mitä tahansa.Mutta kyllä se on vaikuttanut tunteisiini häntä kohtaan,ehkä minä sitten olen kyvytön rakastamaan niinkuin hän sanoo. Vaikeutena on ollut myös miehen epäreilu suhtautuminen minun lapsiini,hän ei sitä kiistäkään,sanoo vain ettei oli koskaan luvannutkaan olla reilu,ovathan pojat sentään HÄNEN OMIA lapsiaan,joiden tulee saada parempaa kuin minun lasteni.Mies on hyvin närkästynyt ettei hän saa viettää laatuaikaa OMIEN lastensa kanssa,hän haluaisi käydä Lintsillä jne.,mutta vain omien lastensa kanssa ja sanoo pojilleen,emme pääse mihinkään yhdessä,kun kakarat pitää ottaa mukaan. Meillä on lisäksi eri rahat koska miehellä on isommat tulot,minulla ei olisi varaa viedä omiani mihinkään koska minä ja isommat lapseni sairastamme paljon,lääkekulut ovat pilvissä.Mies ei tietenkkään ota niihin osaa ja toimeetulotukea en saa,koska miehen tulot lasketaan koko perheen tuloiksi,mitä ne eivät ole.Suoraan sanoe ,minusta tuntuu että minua on huijattu ja käytetty törkeästi hyväksi,mies halusi vain hoitajan lapsilleen.Miehen mielestä asia ei tietenkään ole niin,minä vain olen kohtuuton ja itsekäs kun odotan hänen ja poikiensa tinkivän elämänlaadustaan minun ja lasteni vuoksi. Tulin vielä raskaaksi ja meillle syntyi yhteinen ihana tytär.Häntä mies kyllä hoitaa ja kohtelee tätä tasa-arvoisena poikiensa kanssa,sentään.Tytär syntyi keskosena ja oli elämänsä ensiviikot kriittisessä tilassa.Itse en uskaltanut edes nauraa ja ajatukseni ja sydämeni oli vauvan luona silloinkin kun olin kotona.Minua järkytti,että mies eli kuin ei mitään olisi tapahtunut,lipitti kaljaa ja katseli teeveetä nauraa höröttäen.Silloin kai rakkauteni häntä kohtaan alkoi lopullisesti kuihtua.Tänä päivänä jäljellä on lukuisia kysymyksiä hänen vaikuttimistaan ja hyväksikäytetyksi tulemisen tunne,katkeruuttakin.Mutta yhteisen lapsen vuoksi en voi vihata häntä. Mietin usein mikä meni vikaan,oliko minulla sittenkin liian ruusuiset kuvitelmat?Olenko todella niin kohtuuton ja kylmä ihminen kuin mies väittää? Tuntuu ettei ole muuta mahdollisuutta kuin erota,pelastaa itseni ja lapseni,nuorimmainen mukaanluettuna tietenkin,en ikinä voisi jättää häntä,etenkään kun tiedän miten huonosti mies hoiti poikia näiden ollessa pieniä.Ero on vakea sikälikin,että nyt tänä aikana,kun olemme olleet yhdessä,poikien tilanne on parantunut,he ovat siistimpiä ja ruokaa on ollut jokapäivä,mitä ei ollut aina kun he elelivät keskenään,ja käytöskin on parantunut,Olen saanut miehen sukulaisilta kiitosta pojista huolehtimisestani,mutta nyt kun hekin tietävät erosuunnitelmistani,he sanovat,että pojat jäävät sitten taas heitteille.Vaankun en enää jaksa tätä elämää.Kai minä sitten olen huono ja itsekäs ihminen,kun haluaisin nyt keskittyä omiin lapsiini,joista 2 vanhinta on kärsinyt tänä aikana,ja myös omaan elämääni.Mutta onko minulla siihen oikeus?Mies ei sentään ole juoppo eikä väkivaltainen,mutta silti haluaisin elämältäni jotain muuta... :'(

 

[rita]

Hyvä äiskis,

Kyllä elämässä pitääkin olla itsekäs. Olet tähän asti ollut hyvin kärsivällinen, moni nainen ei tuohon pystyisi, ja ajatellut vain muita. Kuka ajattelee sinua ja sinun hyvinvointiasi? Ei kukaan muu kuin sinä itse.

Ole itsekäs (se ei ole mikään synti, siitä turhaan syytetään) ja lähde, aloita uusi elämä, itsesi ja omien lastesi kanssa ja vuoksi.

Voimia. :hug:

 

[hankala ex]

sinulla on oikeus erota,vaikea päätös varmasti!Pärjäät kyllä, ja joku kaunis päivä huomaat olevasi onnellinen lastesi kanssa.Itse löysin onnen kolmesta lapsestani, joista nuorinta odotin kun ero tuli.Muista kuitenkin pitää puolesi! Mies voi koettaa saada tyttärenne lähihuoltajuuden, ja jos et tähän halua/suostu, taistele! Tosi sääli miehen ed. liiton lapsia, miten heidän äitinsä nykyisin osallistuu heidän elämäänsä?Olisiko hänen mahdotonta ja onko hänellä edelleen halua ottaa poikansa luokseen asumaan?Luulisi sen onnistuvan kaiken kertomasi perusteella? En ole mikään psykiatri, mutta voisiko miehelläsi olla jopa mielenterv.ongelmia?Käytös kuullostaa siltä, ja itselläni hieman samantapaisesta "tyypistä" kokemusta.Meillä ainakin lapsemme ovat eron jälk., "tervehtyneet".Käytös ym. ongelmat paljon vähentyneet, ja lapset tuntuvat nyt onnellisimmilta! Pelasta lapsesi ja itsesi, itsesi vain täytyy löytää oikea ratkaisu, voimia :hug:

 

[koiraharrastaja]

:hug: Pidä vaan huoli itsestäsi ja lapsistasi! Joskus on vaan opittava sanomaan EI.

 

[Vuokko]

hmm..pisti miettimään tuo sinun kirjoitus. en kylläkään osaa kommentoida tai antaa vinkkejä...kirjoitit niin asiallisen ja tyhjentävän tarinan että huokaisin vaan pisteen jälkeen. ehkä myöhemmin voin kirjoittaa jotain jos tulee jotain mieleen.

itse olen vähän samantapaisessa tilanteessa. siksikin ehkä vaikea suhtautua. hmm..pääsisitteköhän miehesi kanssa kahdestaan jonnekin hetkeksi. pois arjen pyörteestä ja lasten kuuloetäisyydeltä. saisi kumpikin tuulettaa tunteita ja puhua suoraan molemmin puolin. saattaisiko puhjeta jotain romantiikkaakin välillenne? nyt kuulostaa ehkä että lapset on ottanut niin suuren tilan elämästäsi ja ajatuksistasi (luonnollista kyllä) että unohdatte kokonaan itsenne ja toisenne miehenä ja naisena? siis nämä vain minun arvailuja ja pähkäilyjä. ei pahalla missään nimessä.

mitä itse mietit näistä kommenteista?

 

[Uusperheellinen]

Luakisn tarinasi, hui mitä olet saanut kestää. Ja vakuutan,että miehesi on nimenomaan väkivaltainen. Väkivaltaa on henkinen väkivalta siinä missä fyysinenkin. Henkinne on vain sikäli vaikeampaa todeta, kun siitä ei jää näkyviä jälkiä, siis sinuun ei jää lapsiis jää. Mieti tarkkaan haluatko lastesi kasvavan samanlaisiksi sillä miehesi on roolimalli lapsillesi haluat taikka et. Vaikea tilanne jso sinulla ivelä tunteita miestäsi kohtaan ja toki hän on yhteisen lapsenne isä. Mutta et voi mitenkään kantaa vastuuta hänen lapsistaan jatkaen teidän kaikkien kärsimystä vain siski ettei hänen lapsensa jäisi "heitteille". Voimia :hug:

 

[juups]

Peesaan edellisiä.
Et ole ollenkaan itsekäs, jos ajattelet itseäsi ja omaa ja lastesi hyvinvointia.
Et ole myöskään vastuussa toisen lapsista, miehesi lapsista. Vai ottaako hän vastuuta sinun lapsistasi??
Kuka hoitaa ja huolehtii sinua silloin kun olet uupunut tai väsynyt? Olet antanut paljon - antaako kukaan sinulle? Arvostaako mies sinua? Se, että suku arvostaa, ei riitä kun kyseessä on parisuhde.

Henkiseltä väkivallalta tuo kuulostaa. Oman itsesi ja ennenkaikkea lastesi takia, ero kuulostaa hyvältä ratkaisulta.

Miehesi valehteli sinulle liianpaljon suhteen alussa, se kyllä syö luottamusta.

 

[Rotta]

:hug:
Voimia sinulle, olisiko mahdotonta että keskustelisit miehen lasten kohtalosta heidän äitinsä kanssa.

 

[minä]

Vaikka en miestäsi tunnekaan niin ainakin minulle tekstistä välittyi kuva narsistisesta manipulaattorista...minunkin ex-mieheni on hiukan samankaltainen....siis siinä mielessä että oma etu on ollut aina ensisijalla ja kun minä olen voinut huonosti niin hänen on ollut vaikeaa vastaanottaa sitä ja myös minä olen ollut aina kohtuuton vaatimuksissani, mutta ikinä hän ei ole esim. halunnut sopia mistään että miten asiat hoidetaan tai puhua esim. tulevaisuudesta ja parisuhteessakin halusi elää poikamieselämää...jne. noh, nyt hän on ex.
Voimia! :wave:

 

[Mie vaan]

Et kyllä ole välinpitämätön ja itsekäs.Moni ois jo alku metreillä jättänyt kaiken sikseen.Raskas on lähtemisen päätös.Tärkeää on myös ajatella itseään ja sitä mitä jaksaa.Paljon voimia mitä ikinä päätätkin :hug:

 

[miten se meni]

\

Olen jo aiemmin kirjoitellut lasten eriarvoisuudesta saman perheen sisällä,haluan nyt kuitenkin kertoa koko tarinan ja toivon mahdollisimman monen kommentoivan. Vuosien yksinhuoltajana olon jälkeen tapasin 4 vuotta sitten miehen,joka niinikään oli ollut yh useita vuosia,Aluksi tapailimme ja vietimme yhteisiä viikonloppuja molempien lasten kanssa,kummallakin oli kaksi lasta aiemmasta liitosta.Viikonlopputapaamisten aikana olin kyllä pannut merkille miehen poikien aika riehakkaan käytöksen sekä heidän tapansa juoda limsaa ruualla ja syödä aamupalalla ja iltapalalla karkkia,vanukasta jne.,mutta ajattelin sen liittyvän nimenomaan yhteisiin viikonloppuihin.Mies myös kertoi paljon ex-vaimostaan joka oli lähtenyt toisen miehen matkaan kun pojat olivat alle 4v kumpikin.Tavatessamme pojat olivat 6 ja 9v.Mies kertoi äidin oleven välinpitämätön,äiti ei halunnut tavata lapsia juuri koskaan eikä halunnut osallistua näiden elämään lainkaan. Jo toisena yhteisenä viikonloppuna mies ehdotti yhteenmuuttoa,mikä tuntui kovin oudolta,kun emme edes kunnolla tunteneet toisiamme.Kuitenkin puolen vuoden kuluttua mies poikineen muutti minun ja lasteni luo.Hynin pian kävi ilmi,ettei poikien riehakkuus ollut vain viikonloppukäytöstä vaan jokapäiväistä,he valvoivat yömyöhään mekastaen niin,ettei nuorempi lapsistani saanut nukuttua.Ruokailutapoja ei ollut ollenkaan,piereskeltiin ja röyhtäiltiin ruokapöydässä ja naurettiin päälle,niin isä kuin pojatkin.Kukaan heistä ei peseytynyt kuin kerran viikossa ja kaikki sotkivat minkä ehtivät.Itse olin opettanut omille lapsilleni siisteyttä sekä oman itsensä että ympäristön suhteen. Silloin kun vielä tapailimme,pojilla oli pisusuojat mukana sänkyyn kun kuulemma joskus vieraissa paikoissa voi vahinko tulla.Tyrmistys olikin suuri,kun osoittautui että molemmat kastelivat joka yö sänkynsä märäksi,he olivat tehneet niin jo vuosia,pahimpina öinä molemmat kastelivat kahdesti.J on selvää ettei mies pessyt píssapyykkejä hän oli kuulemma tarpeekseen niitä pessyt ja nyt oli hänen vuoronsa päästä helpommalla. Olen ollut aika kitkerä miehelle asioiden todellisen laidean salaamisesta,ja hänen mielestään olen kohtuuton. Sitten eräänä päivänä alkoi tippua postiluukusta kirjeitä miehen edelliseltä isännöitsijältä,kävi ilmi,että hän oli jättänyt vuokrat maksamatta miltei heti sen jälkeen kun olimme tavanneet.Olin hyvin järkyttynyt asiasta mutta miehen mielestä olin taas kamala ja kohtuuton,kun halusin keskustella asiasta.Pian sen jälkeen kävi ilmi,että poikien äiti olikin varsin kiinnostunut lapsistaan,mutta mies oli pitänyt kaikki poikien asiat häneltä pimennossa.Äiti oli myös yrittänyt saada poikia itselleen koska hänen mielestään poikia hoidettiin huonosti.Ja mies ei ollut yh,heillä oli vaimonsa kanssa yhteishuoltajuus,jonka kuulin ex-vaimolta.Miehen ja eksänsä välit olivat erittäin riitaisat ja jouduin itsekin niihin kiistoihin mukaan ja usein tilanne kärjistyi niin että lapset pelkäsivät kaikki poikien äitiä. Tilanne aikaa myöten rauhoittui kyllä. Ongelmana on ollut miehen epärehellisyys,minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä sitä ja anteeksiannon laitakin on ollut niin ja näin.Mies ei omasta mielestään ole toiminut väärin.,ei kaikkea kuulemma tarvitse kertoa.Minu tulisi hänen mielestään rakastaa häntä ehdoitta,teki hän mitä tahansa.Mutta kyllä se on vaikuttanut tunteisiini häntä kohtaan,ehkä minä sitten olen kyvytön rakastamaan niinkuin hän sanoo. Vaikeutena on ollut myös miehen epäreilu suhtautuminen minun lapsiini,hän ei sitä kiistäkään,sanoo vain ettei oli koskaan luvannutkaan olla reilu,ovathan pojat sentään HÄNEN OMIA lapsiaan,joiden tulee saada parempaa kuin minun lasteni.Mies on hyvin närkästynyt ettei hän saa viettää laatuaikaa OMIEN lastensa kanssa,hän haluaisi käydä Lintsillä jne.,mutta vain omien lastensa kanssa ja sanoo pojilleen,emme pääse mihinkään yhdessä,kun kakarat pitää ottaa mukaan. Meillä on lisäksi eri rahat koska miehellä on isommat tulot,minulla ei olisi varaa viedä omiani mihinkään koska minä ja isommat lapseni sairastamme paljon,lääkekulut ovat pilvissä.Mies ei tietenkkään ota niihin osaa ja toimeetulotukea en saa,koska miehen tulot lasketaan koko perheen tuloiksi,mitä ne eivät ole.Suoraan sanoe ,minusta tuntuu että minua on huijattu ja käytetty törkeästi hyväksi,mies halusi vain hoitajan lapsilleen.Miehen mielestä asia ei tietenkään ole niin,minä vain olen kohtuuton ja itsekäs kun odotan hänen ja poikiensa tinkivän elämänlaadustaan minun ja lasteni vuoksi. Tulin vielä raskaaksi ja meillle syntyi yhteinen ihana tytär.Häntä mies kyllä hoitaa ja kohtelee tätä tasa-arvoisena poikiensa kanssa,sentään.Tytär syntyi keskosena ja oli elämänsä ensiviikot kriittisessä tilassa.Itse en uskaltanut edes nauraa ja ajatukseni ja sydämeni oli vauvan luona silloinkin kun olin kotona.Minua järkytti,että mies eli kuin ei mitään olisi tapahtunut,lipitti kaljaa ja katseli teeveetä nauraa höröttäen.Silloin kai rakkauteni häntä kohtaan alkoi lopullisesti kuihtua.Tänä päivänä jäljellä on lukuisia kysymyksiä hänen vaikuttimistaan ja hyväksikäytetyksi tulemisen tunne,katkeruuttakin.Mutta yhteisen lapsen vuoksi en voi vihata häntä. Mietin usein mikä meni vikaan,oliko minulla sittenkin liian ruusuiset kuvitelmat?Olenko todella niin kohtuuton ja kylmä ihminen kuin mies väittää? Tuntuu ettei ole muuta mahdollisuutta kuin erota,pelastaa itseni ja lapseni,nuorimmainen mukaanluettuna tietenkin,en ikinä voisi jättää häntä,etenkään kun tiedän miten huonosti mies hoiti poikia näiden ollessa pieniä.Ero on vakea sikälikin,että nyt tänä aikana,kun olemme olleet yhdessä,poikien tilanne on parantunut,he ovat siistimpiä ja ruokaa on ollut jokapäivä,mitä ei ollut aina kun he elelivät keskenään,ja käytöskin on parantunut,Olen saanut miehen sukulaisilta kiitosta pojista huolehtimisestani,mutta nyt kun hekin tietävät erosuunnitelmistani,he sanovat,että pojat jäävät sitten taas heitteille.Vaankun en enää jaksa tätä elämää.Kai minä sitten olen huono ja itsekäs ihminen,kun haluaisin nyt keskittyä omiin lapsiini,joista 2 vanhinta on kärsinyt tänä aikana,ja myös omaan elämääni.Mutta onko minulla siihen oikeus?Mies ei sentään ole juoppo eikä väkivaltainen,mutta silti haluaisin elämältäni jotain muuta... :'(

 

[äiskis]

Tästähän se kaikki alkoi...Jos joku nyt ei satu lukemaan aihetta "yhteishuoltajuus muka aina lapsen edun mukaista" niin lisään vielä tähän selvennyksen.
Etä ei tietenkään ole vastuussa siitä,mitä mies on hänestä mahdollisesti puhunut.
Mies poti masennusta eronsa jälkeen ,ja tästä syystä hänen lapsenhoidossaan oli parantamisen varaa,hän ei siis jättänyt lapsiaan heitteille pahuuttaan,vaan ei ymmärtänyt hakea apua.
Ja kun tutustui minuun,turvautui minuun ja alkoi rakentaa uutta elämää miun varaani.
Miehen ja exän avioliitto oli niin riitaisa kuin olla voi ja ero oli samanmoinen,mies ei millään hyväksynyt vaimon lähtöä vieraan mukaan ja sitä että vaimo jätti perheensä,eikä lasten asioista sopiminen ollut yksinkertaista,varsinkaan kun ex ei halunnut ottaa lapsia luokseen säännöllisesti,että mieskin olisi voinut levätä joskus.
Koska ex kieltäytyi ottamasta lapsia,mies oli sitä mieltä ette hänen tarvitse sitten muutenkaan asioihin sotkeutua,ja ex oli tietysti eri mieltä.
Ja kun miä ilmestyin kuvioihin,äiti halusikin palata lastensa elämään,varsinkin kaikenlaisessa päätöksenteossa.Äitipuoli eli miä olin vain tiellä hänen mielestään ja siitäpä ne ongelmat alkoikin,eikä loppua näy.