kokoomuksen ideologia perustuu valheisiin, se on todistettu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
1.?valhe: Pääomien vapauttaminen
kiihdyttää tuotannon kasvua.

Vielä 1960-luvulla maailman BKT:n kasvu oli noin neljä prosenttia. 1970-luvulla, maailmankaupan vapautuessa, kasvu oli vielä kaksi prosenttia ja Saksa toimi vielä Euroopan veturina.

1980-luvulla kasvu jo supistui puoleentoista prosenttiin ja talousveturin valtikka siirtyi Japaniin. 1990-luvulla kasvua oli enää vain yksi prosentti ja Japanin talous oli joutunut koomaan. Pientä ”Kaukoidän tiikerien” pyrähdystä lukuun ottamatta maailman ainoaksi talousveturiksi siirtyi Yhdysvallat ja sen vanavedessä Kiina.

2000-luvulla kasvu painui jo alle prosentin. Nykyisen laman jälkeen ollaan pakkasen puolella. Nyt sitten nämä viimeisetkin talousveturit ovat rojahtamassa nykyisen finanssikriisin seurauksena.

Finanssikriisi on seurausta kokoomuslaisesta vapaus-ideologiasta. Pääomat on vapautettu innovoimaan riskialttiita finanssi-instrumentteja ahneille keinottelijoille, jotka ovat tuhoamassa koko pankkijärjestelmän.

2.?valhe: Vapaa markkinatalous jakaa hyödyn koko yhteisölle tasaisesti.

Kaikissa teollisuusmaissa on kansantulon sisällä tapahtunut sama muutos kuin Suomessa. Palkkojen osuus BKT:n sisällä on 1990-luvun alusta pudonnut 55 prosentista 45 prosentin tasolle. Pääoma- ja yrittäjätulot ovat rajusti lisääntyneet tuottavuuden nousun seurauksena.

Pääasiassa kokoomuslaisille menevät osingot ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana kymmenkertaistuneet, voitot ja yritysten myyntivoitot kuusinkertaistuneet sekä vuokratulot yli kaksinkertaistuneet.

Ylin tulokymmenys on vienyt puolet kaikesta tulonlisäyksestä, ylin prosentti siitäkin valtaosan. Alimmassa tulokymmenyksessä on tapahtunut joko suhteellista tai absoluuttista köyhtymistä. Keskituloisten ostovoima on polkenut lähes paikallaan.

3.?valhe: Osaaminen ja korkea
tuottavuus takaavat täystyöllisyyden.

Kaikki kokoomuslaiset ovat olleet viime vuosina huolissaan ”työvoimapulasta”. Aivan kuten ennen 1990-luvun lamaa.

Vaikka tuotanto on 90-luvulla kasvanut valtavasti, niin työtunnit eivät. Osa kasvusta on puristettu työntekijän selkänahasta ja se näkyy nyt lasten ja työntekijöiden pahoinvoinnin oirehtimisena.

Tärkein tekijä kuitenkin on tuottavuuden valtava nousu. Tuottavuutta on nostettu teknologialla, automaatiolla ja tietokonepohjaisilla itsepalvelujärjestelmillä. Suomen tuottavuuskasvu on ollut kymmenen vuotta nopeampaa kuin Yhdysvalloissa ja euroalueella.

TietoEnatorin entinen toimitusjohtaja Matti Lehti on ennustanut, että digitalisointi etenee kaikille toimialoille ja vähentää tietointensiivisten palvelutehtävien automatisoinnin avulla myös palvelusektorilta jopa 160 000 työpaikkaa. Teollisessa tuotannossa se on jo tapahtunut. Sitten teknologia mahdollisti tuottavuuden lisäämisen entisestään ja pääoma vei tehtaat matalapalkkamaihin.

Palvelualoilta vapautuvien määrä on sama kuin 2010-luvulla eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoiman vähentyminen. Lehti tietää mistä puhuu. TietoEnator tekee juuri sellaisia ihmistyötä korvaavia ohjelmistoja ja itsepalvelujärjestelmiä, jotka hävittävät työpaikkoja.
 
[QUOTE="vieras";29083480]Totta sinulla on jotain perusteitakin sille, taloudelliset perusteet ne ei ainakaan voi olla kun et varmasti ole ulkomaille sijoittava monimiljonääri.[/QUOTE]

Kokoomuksen ideologia on minusta paras, koska siinä yhdistyy suvaitsevaisuus, välittäminen ja yksilön vastuu ja mahdollisuus toteuttaa omat unelmat.
Kaikille samat mahdollisuudet ja menestyminen ei ole muilta pois-ajattelu on myös heidän arvojaan.
 

Yhteistyössä