tein viime viikolla testin ja kaksi viivaahan siihen ilmesty :heart:
tuli sellanen olo ettei tienny olisko itkeny, huutanu vai nauranu, olin "kärsiny" vauva kuumeesta jo ties kuinka kauan joten tämä todella oli iloinen yllätys vaikkakin tuli tosiaan yllätyksenä...jätimme ehkäisyn pois vain n. kuukausi ennen positiivista tulosta...
minulla on ennestään jo kaksi lasta : tyttö kohta 7v edellisestä suhteesta ja nykyisen mieheni kanssa yhteinen 4v poika.
ja nyt tämä kolmas siis tulossa...
kun kerroin miehelleni olevani raskaana, hänen ensimmäinen kommenttinsa oli : aha, pitäiskö asialle tehdä jotain ? ja kun sanoin tiukasti ei hän haistatti minulle paskat.
seuraavana päivänä sain kesken päivää viestin mieheltäni että hän on nyt miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen ettei lapsi sovi tähän elämän tilanteeseen ja voimme kyllä hankkia sen kolmannen mutta sen aika ei ole nyt...
kävimme kiivasta keskustelua asiasta muutaman päivän viestein, kasvotusten mieheni ei ole minulle asiasta puhunut...
alussa tuntui että hän yritti keksiä kaikki maailman mahdolliset syyt miksei lapsi voisi tulla nyt ja yritti sillä painostaa minua tekemään abortin...
vaikka kuinka monesti hänelle sanoin että EN todellakaan pysty tekemään mitään sellaista mitä katuisin koko loppu elämäni ja enkä pystyisi varmaan edes elämään itseni kanssa sellaisen jälkeen ja se on vastoin omia periaatteitani, tuntuu kun hän ei olisi ollenkaan kuunnellut minua, tunki vaan omaa puoltaan asiaan koko ajan enemmän ja enemmän esiin...
yhdessä viestissä hän syytti minua itsekkääksi paskaksi kun haluan pitää lapsen hänen mielipiteestään huolimatta ja käski minun valita joko hänet tai lapsen...
yritti ilmeisesti pelottaa minut kääntymään hänen kannalleen koska vastaukseni jälkeen asiasta ei olla mainittu sanallakaan...
sanoin että jos hän todella haluaa lähteä niin senkun menee, en voi estää ja jos on pakko valita, valitsen lapsen...
eli tämän raskauden alku ei varsinaisesti ole ollut ruusuilla tanssimista...
mutta haluan kuitenkin uskoa siihen että mieheni "sulaa" ajatukselle ajan kanssa ja tottuu ajatukseen kolmannen terroristin tulemisesta tähän perheeseen
esikoiseni odotus ajan oli täysin yksin, ihan alusta loppuun, en ole hänen biologisen isänsä kanssa missään tekemisissä eikä hän edes tiedä lapsesta (turvallisuus syistä)...joten en epäilisi hetkeäkään ettenkö pärjäisi yh:na...mitä en tietenkään halua ja toivon todella että nykyinen mieheni tottuu ajatukseen vauvasta ja oppii olemaan ressaamatta liikaa tulevaisuutta, asioilla on yleensä tapana suttaantua
tuli sellanen olo ettei tienny olisko itkeny, huutanu vai nauranu, olin "kärsiny" vauva kuumeesta jo ties kuinka kauan joten tämä todella oli iloinen yllätys vaikkakin tuli tosiaan yllätyksenä...jätimme ehkäisyn pois vain n. kuukausi ennen positiivista tulosta...
minulla on ennestään jo kaksi lasta : tyttö kohta 7v edellisestä suhteesta ja nykyisen mieheni kanssa yhteinen 4v poika.
ja nyt tämä kolmas siis tulossa...
kun kerroin miehelleni olevani raskaana, hänen ensimmäinen kommenttinsa oli : aha, pitäiskö asialle tehdä jotain ? ja kun sanoin tiukasti ei hän haistatti minulle paskat.
seuraavana päivänä sain kesken päivää viestin mieheltäni että hän on nyt miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen ettei lapsi sovi tähän elämän tilanteeseen ja voimme kyllä hankkia sen kolmannen mutta sen aika ei ole nyt...
kävimme kiivasta keskustelua asiasta muutaman päivän viestein, kasvotusten mieheni ei ole minulle asiasta puhunut...
alussa tuntui että hän yritti keksiä kaikki maailman mahdolliset syyt miksei lapsi voisi tulla nyt ja yritti sillä painostaa minua tekemään abortin...
vaikka kuinka monesti hänelle sanoin että EN todellakaan pysty tekemään mitään sellaista mitä katuisin koko loppu elämäni ja enkä pystyisi varmaan edes elämään itseni kanssa sellaisen jälkeen ja se on vastoin omia periaatteitani, tuntuu kun hän ei olisi ollenkaan kuunnellut minua, tunki vaan omaa puoltaan asiaan koko ajan enemmän ja enemmän esiin...
yhdessä viestissä hän syytti minua itsekkääksi paskaksi kun haluan pitää lapsen hänen mielipiteestään huolimatta ja käski minun valita joko hänet tai lapsen...
yritti ilmeisesti pelottaa minut kääntymään hänen kannalleen koska vastaukseni jälkeen asiasta ei olla mainittu sanallakaan...
sanoin että jos hän todella haluaa lähteä niin senkun menee, en voi estää ja jos on pakko valita, valitsen lapsen...
eli tämän raskauden alku ei varsinaisesti ole ollut ruusuilla tanssimista...
mutta haluan kuitenkin uskoa siihen että mieheni "sulaa" ajatukselle ajan kanssa ja tottuu ajatukseen kolmannen terroristin tulemisesta tähän perheeseen
esikoiseni odotus ajan oli täysin yksin, ihan alusta loppuun, en ole hänen biologisen isänsä kanssa missään tekemisissä eikä hän edes tiedä lapsesta (turvallisuus syistä)...joten en epäilisi hetkeäkään ettenkö pärjäisi yh:na...mitä en tietenkään halua ja toivon todella että nykyinen mieheni tottuu ajatukseen vauvasta ja oppii olemaan ressaamatta liikaa tulevaisuutta, asioilla on yleensä tapana suttaantua
