Kolmasluokkalainen ja läksyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "väsynyt äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"väsynyt äiti"

Vieras
Hei!

Pitääkö kolmasluokkalaisen osata tehdä itsenäisesti läksyt?

Joudun AINA opettamaan asian ja vääntämään rautalangasta että läksyt tulee tehtyä.
Käsittääksen koulussa tulisi oppia asia niin että läksyt olisi mukava tehdä.

Mutta minä opetan ensin puolituntia. Sitten itketään ja tehdään läksyjä.
Loppujen lopuksi läksyt on tehty mutta äiti ja poika rättiväsyneitä.

Tähän jokailtaiseen läksyjen tekoon kuluu puolesta tunnista kahteen tuntia.
 
En kyllä usko että useankaan lapsen/nuoren mielestä läksyt ovat mitään mielipuuhaa. Jos lapsen antaa ensin itse omassa rauhassa että tekeekö läksyt, sitä ennen ei anneta mitään muuta puuhailla. Samaan aikaan voisi napostella vaikka välipalaa eikä heti tarvitse osata.

Jos läksyt tuntuvat ylivoimaisen vaikeilta, voihan opettajaan ottaa yhteyttä ja ehdottaa esim. tukiopetusta. Varmasti opettajat mieluusti auttavat. Tai sitten kouluun keskustelemaan että mikä siinä mättää.
 
Kyllä. Olen puhunut opettajalle.
tai siis kirjoitellut wilman kautta.
Tuntuu, että en saa oikein kontaktia opettajaan.
Uskon, että opettaja on yhteydessä minuun jos on vaikeuksia.
Mutta... onkohan?
Tukiopetusta olen pyytänyt, mutta se olisi kouluajan ulkopuolella jolloin koulukyytiä ei saisi ja vanhemmat vielä töissä.

Noh... täytyy vaan seurailla tilannetta ja toivoa että poika pysyy kärryillä.
 

Yhteistyössä