Kolmekuisen tiheät yösyötöt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Innamaria
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Innamaria

Jäsen
15.01.2008
43
0
6
Meidän kolmekuukautinen pikkuneiti herää syömään 4-6 kertaa yössä (klo 20-08 välillä), eli syötän häntä keskimäärin noin kahden tunnin välein (vaihteluväli on suunnilleen tunnin ja kolmen tunnin välillä). Nettipalstoja lukiessani olen törmännyt lähinnä sellaisiin kokemuksiin, että tämän ikäiset vauvat heräävät vain kerran tai pari yön aikana syömään. Onko teillä kaikilla tosiaan tuollaiset unelmahyvät unenlahjat omaavat vauvelit, vai löytyykö muita, joiden pienokainen heräilee yöllä usein?

Meidän tytteli nukkui kaksi ensimmäistä kuukauttaan hyvin niin että söi yleensä 2-3 kertaa yössä ja nukkui sellaisia 3-4 tunnin unijaksoja. Noin kahden kuukauden iässä yöt muuttuivat sellaisiksi, kuin viestini alussa kuvailin. Tyttö nukkuu omassa huoneessa ja sängyssä, johon menen viereen häntä imettämään. Nykyään olen niin väsynyt, että monesti myös nukahdan tuohon viereen kesken imetyksen. Ehkä tyttö jää sitten vähän nälkäiseksi, jolloin uni ei riitä pitkälle. Tosin olen pannut merkille, että runsaankaan syömisen jälkeen nukuttu unijakso ei välttämättä ole yhtään pitempi.

Tarjoan tissiä joka kerta, kun tyttö herää yöllä. Tuttia neiti ei ole tähän päivään mennessä huolinut syödäkseen. Nyt olen alkanut miettiä, että jos tytöllä ei olekaan tarve syödä vaan hän heräileekin jostain muusta syystä. Muutamia kertoja on käynyt niin, ettei tyttö olekaan huolinut tissiä, vaan mentyäni viereen hän on nopeasti nukahtanut uudelleen uneen.

Päivisin pikkuiseni nukkuu yleensä kolmet päiväunet suunnilleen niin, että kun neiti herää noin klo 8, niin ensimmäiset noin puolen tunnin-tunnin mittaiset päiväunet hän ottaa noin klo 10. Noin klo 13 on pitkien 2-3 tunnin mittaisten päiväunien vuoro ja illansuussa n. klo 17.30 on vielä lyhyiden noin puolen tunnin iltanokosten vuoro ennen yöunia, joille tyttö käy yleensä iltakahdeksan aikoihin.

Niin, onko teillä muilla vastaavia kokemuksia tai hyviä vinkkejä, josko meidänkin vauvelin yöunia olisi mahdollista jotenkin auttaa kohti pidempiä unijaksoja? Tiedän, että ainakin illalla ennen nukkumaan menoa nautitut vellit ja soseet pidentäisivät unijaksoja, mutta en ole vielä halukas luopumaan täysimetyksestä, jota pyrin jatkamaan vielä muutaman kuukauden. Kiitollisena otan kokemuksianne vastaan!

Innamaria
 
Hmm, tuon ikäisellähän kokoajan kiihtyy kaikki uusien asioiden oppiminen ja saattavat aiheuttaa levottomuutta yölläkin. Jos näin on ollut jo kaksikuisesta asti ei taida enää mennä tiheämmän imun kauteenkaan, eli veikkaan että ei ole aina kyse nälästä niinkuin itsekin meinasit.

Menetkö ns. liian helposti vauvan luo, vai odotteletko onko oikeasti tosiaan heräilemässä? Eli itkeekö tai ähiseekö kunnolla vai...?

Tuohon voisi auttaa vauvan rauhoittelu kuitenkin ihan muutoin, eli joko sängyssään silittelet tai otat hetkeksi syliin kunnes rauhoittuu ja pian takaisin sänkyyn.

Näin siis voisit kokeilla ainakin silloin kun tiedät että edellisestä syönnistä on lyhyempi aika - ja varmasti olet jo muutoinkin oppinut huomaamaan koska on kyse oikeasta nälästä.

Meillä olleet kaikki vauvat tutittomia tähän asti, esikoinen otti tosin tutin käyttöön noin 8kk iässä nukkuessaan - ja keskimmäinen söi sormiaan. Pienin vasta 5 vkon ikäinen tosin mutta ei ole tuttia käytössä... hän vielä hyvinkin tiheästi syö (täysimetys), mutta yölläkin huomaa onko kyse nälästä vai muusta (ilma kiertää tms) - jälkimmäiseen riittää kun hetkeksi nostaa olalle ja taas sänkyyn takaisin.

Ei kannata sinun ihan vielä aloittaa muita ruokia pidempien yöunien toivossa - menee kuitenkin aikaa ennenkuin maisteluannokset ovat sitä luokkaa että vaikuttavat, ja saattavat myös osaltaan aiheuttaa masuvaivojen vuoksi heräilyä öisin.

Mutta jokatapauksessa vaavit ovat niin yksilöitä että vaikea sanoa mikä lopulta on oikein teille.

Toivottavasti löydätte keinot :flower: =)
 
Ihan normaalia moinen syöminen. Meillä esikko söi 1-3h välein varmaan puoli vuotiaaksi. Tämä kakkonen on taas ihan toista maata. 0-2kk heräsi pari kertaa yössä ja sen jälkeen nukkunut 23-07 ja sitten herää syömään ja nukkuu vielä tunnin tai kaksi. Molempia täysimetin 5½kk ikää asti, jonka jälkeen alettiin pottua vähän maistella. Kiinteiden varhaisella aloituksella ei välttämättä ole yhteyttä uniin. Vauvan suolisto kehityy hitaasti ja varhaisella aloituksella voi saada masuvaivoja ,mutta ei tietenkään aina.
Perhepeti auttoi mua jaksamaan esikon kanssa ja auttaa edelleen.
-Poni , taapero 2½v ,joka heräilee edelleen ja loistonukkuja vauva ½v
 
Lopeta nettipalstojen lukeminen ja oman vauvan vertaaminen muiden vauvoihin! :D

Siis ihan oikeesti, vauvat ovat niin yksilöllisiä ja kukin kehittyy omaan tahtiinsa, että oikeasti jotkut nukkuvat syntymästä asti väh. 8 tuntia yössä putkeen ja toiset taas max. 2 tuntia.

Unirytmin muutostahan ei suositella kuin vasta noin puolivuotiaana.
Kuten itsekin vähän tunnut epäilevän, niin tuossa saattaa olla osittain sitä, että lapsi haluaa vain äitin viereensä nukkumaan. Eikä se ole ollenkaan paha asia; 3kk on tosi pieni! Ei todellakaan voi lasta moittia siitä, ettei halua nukkua yksin ilman läheisen tuomaa turvaa... :)

Se on tietysti sinun itsesi päätettävä, että haluatko enemmän sitä, että lapsi nukkuu omassa huoneessaan vai sitä, että lapsi nukkuu yöt rauhallisesti. Molempia ei välttämättä saa - hyvin usein lapsi nukkuu parhaiten kun saa nukkua juuri äidin vieressä ja äidillekin on helpompaa, kun ei tarvitse nousta yöllä ja siirtyä huoneesta toiseen vaan saa nukahtaa kesken imetyksenkin. Toki on niitäkin lapsia, jotka nukkuvat paremmin yksistään, mutta käsittääkseni se on vähemmistö. Onhan ihmiselle laumaeläimenä luonnollista nukkua toisen lajitoverin kanssa - luonnossa kuolema olisi kohdannut äkkiä, jos esi-isämme olisivat nukkuneet erillään toisistaan... Tätä taustaa vastaan tuntuu hullulta, että nykyään lapset halutaan mahdollisimman aikaisin omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen, kun kuitenkin vanhemmat nukkuvat samassa sängyssä.

No, kukin tyylillään ja se on tosiaan itse valittava mitä pitää tärkeänä, ja riippuu tietenkin vauvasta missä hän viihtyy. Itse olen aina mennyt helpoimman kautta ja vauva nukkui vieressä (käytännössä nukahdin itse aina ennen kuin vauva lopetti imemisen, joten siirtäminen omaan sänkyyn olisikin ollut mahdotonta...), kunnes imetys loppui kokonaan ja vauva siirretiin omaan huoneeseen n. 11k ikäisenä. Nyt reilun vuoden ikäisenä mokoma ei enää edes halua nukkua äitin vieressä, vaikka äiti haluaisikin... :p

Ai niin vielä tuosta kirjoituksestasi sain sen kuvan, että vauva nukkuu siis tavallisessa sängyssä - vaikkei tämä aiheeseen liitykään, niin kai teillä on kuitenkin kunnon pinnasänky sitten kun lapsi alkaa kääntyillä ja liikuskella unissaan? Meillä vaavi pääsi kerran tippumaan sängyltä kun oltiin kyläilemässä ja se oli kyllä kamalaa kun ei tiennyt onko joku vialla vai ei... :o
 
Meillä ainakin tyttö söi ihan samalla tavalla 3kk ikäisenä, kasvuspurtti ja tiheän imun kausikin osui kyllä tuohon väliin.. Päiväunetkin meni ihan samalla kaavalla teidän lapsen kanssa! :)
Nyt tyttö on 6kk ja heräilee edelleen vähintään 2x yössä syömään.. Nukkuu äidin kainalossa, nukahdan aina syötön jälkeen enkä jaksais nostella omaan sänkyynsä.. :ashamed:

Jaksamista teille ja perhepetiä suosittelen myös.. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Innamaria:
Meidän kolmekuukautinen pikkuneiti herää syömään 4-6 kertaa yössä (klo 20-08 välillä ), eli syötän häntä keskimäärin noin kahden tunnin välein (vaihteluväli on suunnilleen tunnin ja kolmen tunnin välillä). /--/ löytyykö muita, joiden pienokainen heräilee yöllä usein?


Teillä on ihanan "normaali" kolmikuinen ;)
Kahden-kolmen tunnin imetysvälit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus tuon ikäisillä. Kerroit, että vauvasi nukkuu eri huoneessa. Jos öitäsi haluat helpottaa, niin alla pari vinkkiä. Valitse niistä ne, jotka sopivat teidän perheelle parhaiten - tai jätä valitsematta ;)

- Nuku vauvan kanssa samassa huoneessa niin, että vauva on kädenmitan päässä itsestäsi -> virkeystasosi ei juurikaan nouse, kun sinun ei tarvitse vaihtaa paikkaa imettääksesi yöllä, myös sinun ja vauvan unirytmit synkronoituvat.

- Poista (herätys)kello makkarista tai käännä se niin, ettet näe sitä -> imetysaikojen tietäminen ei ole ollenkaan tärkeää, vaan voi väsyttää sinua entisestään. Kun ajattelee, että nyt se taas heräsi ja että se herää uudelleen kahden tunnin kuluttua, päätyy ajattelemaan itselle lyhyeksi jääviä unia eikä kykene ehkä lepäämään ollenkaan imetysten välillä

- Imetä illalla tiheästi -> vauva tankkaa yötä vasten, ja saattaa nukkua tunnin pari pidempään

- mene vauvan kanssa yhtä aikaa nukkumaan esim. parina iltana viikossa -> yleensä ensimmäinen unipätkä on vauvoilla pisin ja levollisin. Saisit itsekin nukkua yhtäjaksoisesti hieman pidempään (ja vielä sellainen huomio, että alle vuoden ikäisen "täysi yö" on keskimäärin 5 tunnin yhtäjaksoinen unipätkä. Hyvin hyvin harva vauva nukkuu 8-10 tuntia tarvitsematta aikuisen läsnäoloa tai ruokaa.) Kun menette yhtäaikaa nukkumaan, olet itsekin kevyemmän unen vaiheessa silloin, kun vauva haluaa maitoa/päästä kainaloon. Kevyemmän unen vaiheesta on huomattavasti helpompi havahtua kuin muusta vaiheesta.

- Pidä vauvaa paljon sylissä päivisin -> vauva saa tankata läheisyyttä päiväsaikaan, eikä sitä tarvitse tankata niin voimallisesti öisin. Näin vauva saattaa nukkua levollisemmin.

- Pyri lepäämään aina silloin, kun vauvakin nukkuu. Aikuinen tarvitsee keskimäärin 8 tuntia unta vuorokaudessa. Unen ei tarvitse olla yhtäjaksoista, kunhan unisyklit pysyvät yhtenäisinä. Aikuisen unisykli kestää n. 90-120 min. Vauvan unisykli on hieman lyhyempi, keskimäärin n. 70 min. Lepoa on muukin kuin nukkuminen, jos päiväunet eivät tunnu sinulle sopivan.

- Aika aikaansa kutakin :) Asennoituminen siis auttaa. Vauva on vauva vain hetken, kun se aika suhteutetaan koko ihmiselämän pituuteen.

Tsemppiä!!

 
Minun 3kk ikäinen poitsu nukkuu kanssa 1-3h pätkiä, meillä syödään jo kiinteitä ja vellejä ja nämäkään eivät auta, mutta minä en ole väsynyt, joten tämä ei ole ongelma. Käsittääkseni ihan normaalia, sitten miettisin ns. 'keinoja' parempaan uneen jos heräämisiä olisi useampi tunnissa.
 
Ei ole apuja musta, mutta molemmat lapset on meilläkin ns. huonoja nukkujia. Tämä kuopus on nyt 3 kk ja herää kans samaan tahtiin, aamuyöstä, n. 4:stä lähtien heräilee alle tunnin välein (en oo katsonut kelloa aina) ilmeisesti, koska nenä on tukossa näin talvella.
Päiväunet nukkuu miten sattuu ja edelleen kantoliinassa tai liikkuvissa vaunuissa. Muualla ei suostu nukkumaan. Joten päiväthän teillä menee ainakin hienosti...
 

Yhteistyössä