Kolmenkympin kriisikö vai mikä ihme..? :(

["hupakko"]

Kertokaas nyt naiset mitenpäin mä tässä elämässä olisin. Kun on pää sekaisin, homma hanskassa ja niin, ne hanskat hukassa.

Olen jokusen vuoden alta kolmekymppinen, aika viehkeä nainen, vaikka sen nyt itse tässä sanonkin. Se kuitenkin liittyy olennaisesti tähän tilanteeseeni.. Olen seurustellut mieheni kanssa koko aikuisikäni, 12 vuotta. Olemme naimisissa ja meillä on kaksi ihanaa pientä poikaa, 3- ja 2-vuotiaat. Olen viettänyt viimeiset 3 vuotta aika tiivistä perhe-elämää ja nyt kun sain vaihtaa vähän vapaalle, seurasi heti ongelmia.

Olimme parin hyvän sinkkuystäväni kanssa tyttöjen kesken ruotsin reissulla jokunen viikko sitten. Sain siellä miehiltä todella paljon huomiota osakseni ja pakko myöntää, nautin siitä suuresti. Olen aina ollut flirtti, mutta en kuitenkaan pettäjä. Toisin sanoen, pidän siitä että hyvännäköiset miehet parveilevat tanssilattialla ympärilläni, saatan tanssia heidän kanssaan, antaa halailla, mutta that's it. Moraali on sen verran korkea kuitenkin, etten kenenkään mukaan lähde.

Ongelma on kuitenkin tämä omaan elämään palaaminen. Arki tuntuu taas pakkopullalta. Oma mies on hyvännäköinen, urheilullinen, todella hyvä isä pojilleen eikä tulotasossakaan ole valittamista. Mutta kun tuntuu vaikealta löytää sitä kipinää. Veri vetäisi sinne baareihin ja yöelämään, haluaisin ehkä kuitenkin vielä vähän aikaa elää sitä elämää, vielä kun voi.. Mutta kun en todellakaan halua hylätä perhettäni. Mieheni himoitsee minua liikaakin, ja tuntuu, että mitä lähemmäksi hän haluaa, sitä kauemmaksi hivuttaudun..

Mikä mua vaivaa? Onko mulla kolmenkympin kriisi? Vai olenko mä vaan kevytkenkäinen? Korostan vielä, että en ole niinkään seksin perään (ei musta varmaan edes olisi riisutumaan vieraan miehen edessä..) vaan ennemminkin sen ihailun perään.. :ashamed:

Onko muilla vastaavia tuntemuksia? Miten te olette tästä tilanteesta selvinneet? Meneekö tämä ohi??!!! :O

 

["aapee"]

Nostan..

Eikö todella kukaan ole ollut vastaavassa tilanteessa?

 

[kesätär]

Samassa veneessä on tullut keikuttua. Kyllä se sitten lopulta ohi meni, mutta ei ihan hetkessä...kiitos kärsivällisen mieheni, ollaan edelleen yhdessä. Neuvoisin ottamaan asian suoraan puheeksi miehen kanssa, siis että menojalkaa vipattaisi ja kaipaat huomiota.

Meillä tilanne meni melko pahaksi. Lopulta tilanteen laukaisi parisuhdekurssi kun oltiin aikamme toisistamme huonoja puolia löydetty jne. Nyt ei ole aikaa kertoa tarkemmin, mutta toivottavasti löydät tilanteeseen teille sopivan ratkaisun.

 

[psadoijefc]

tuleeko noita tunteita vaan humalassa?
lähtekää miehenne kanssa yhdessä ravintolaan illanviettoon?

 

["muuli"]

Älä huoli. Tuo on ihanaa!
Mä en petä miestäni, nautin jokaisesta tyttöjen reissuista kun saan mennä ja tekee itsetunnolle tosi hyvää nuo vieraitten miesten katseet, ehdotukset ja lähentelyt.
Tiedän sisimmässäni että olen "markkinakelpoinen".
Olen löytänyt kultaisen keskitien kotielämälleni. Jonkun aikaa siinä meni, mutta tajusin sen nyt.
Meidän suhde kestänyt kohta 15 vuotta, mies välillä puuduttaa ja suhde ja koti ja lapset. Mutta kun pääsen menemään iltarientoihin omien ystävieni kanssa niin nautin siitä mitä ne reissut tuo mulel tullessaan. Mulla on kaikki mitä mä haluan, ja olen löytänyt tasapainon.
Mä en halua koskaan erota miehestäni, mutta haluan silti tuntea että mua halutaan, muukin kuin mies. Petipuuhiin, saatikka edes suuteluun en mene toisen miehen kanssa. Mulle riittää ihailut.
Kun palaan kotiin, niin nautin lapsistani ja miehestäni ja mun normaalista elämästäni taas täydellä teholla. Elän periaatteessa kaksoiselämää, mutta iltariennoissa silti muistan mikä on mulle tärkeämpää, ja en tee asioita jotka vaarantais sen.

 

["aapee"]

[QUOTE="muuli";24022219]Älä huoli. Tuo on ihanaa!
Mä en petä miestäni, nautin jokaisesta tyttöjen reissuista kun saan mennä ja tekee itsetunnolle tosi hyvää nuo vieraitten miesten katseet, ehdotukset ja lähentelyt.
Tiedän sisimmässäni että olen "markkinakelpoinen".
Olen löytänyt kultaisen keskitien kotielämälleni. Jonkun aikaa siinä meni, mutta tajusin sen nyt.
Meidän suhde kestänyt kohta 15 vuotta, mies välillä puuduttaa ja suhde ja koti ja lapset. Mutta kun pääsen menemään iltarientoihin omien ystävieni kanssa niin nautin siitä mitä ne reissut tuo mulel tullessaan. Mulla on kaikki mitä mä haluan, ja olen löytänyt tasapainon.
Mä en halua koskaan erota miehestäni, mutta haluan silti tuntea että mua halutaan, muukin kuin mies. Petipuuhiin, saatikka edes suuteluun en mene toisen miehen kanssa. Mulle riittää ihailut.
Kun palaan kotiin, niin nautin lapsistani ja miehestäni ja mun normaalista elämästäni taas täydellä teholla. Elän periaatteessa kaksoiselämää, mutta iltariennoissa silti muistan mikä on mulle tärkeämpää, ja en tee asioita jotka vaarantais sen. [/QUOTE]

Ihana kirjoitus! Juuri tätä hain. Mutta kysymys vielä sulle; kiihotutko siitä omasta miehestäsi samalla tavalla? Mua tökkii ainakin tällä hetkellä suuresti.. Vaikka syvällä sisimmissäni tiedänkin häntä kovasti rakastavani...

 

["muuli"]

En aina.
Voi mennä parikin kuukautta kun oma mies tuntuu liki kämppikseltä..
Mutta niinä aikoina ei jopa muitten miesten ihailutkaan ole kauhiasti napannut.
Joskus elämä tuntuu junnaavan paikallaan, ja silloin mun täytyy kehitellä itselle projekteja jolla saan ajatukset pois kaikesta. Aika kuluu, ja jonain päivänä huomaan kuinka kamalasti mua panettaa..
Niinä hetkinä kaappaan taas miehestäni kiinni ja silloin meitä viedään taas samalle tasolle missä yleensä eletään.
Ei meidän arkielämä ole kokoajan toistemme sivelyä, "kiusumista" tai hempeilyä ja romantiikkaa täynnä.
Silloin kun noita hetkiä tulee kun oma mies ei napostele niin älä keskity väkisin siihen saraan. Vaan elä ja nauti muista hetkistä. Kyllä se puputus-fiilis josai vaiheessa tulee taas.
Nauti katseista ja omasta menofiiliksestä,mutta älä silti unohda että olet "toisen oma.."
Arkeen puutuu aika noopiaa, mutta kyllä sä löydät taas uutta puhtia jossain vaiheessa juuri niinä hetkinä kun tuntuu että onk täs enää mitään järkee, tai tuntuu oma mies jopa ällöltä.
Ei elämä niin vakavaa ole, nauti hetkistä mitä se tuo sulle eteen, ja keskity uudelleen sitten kun oma kroppa sanoo niin.

 

["noh"]

Käy vähän aikaa baareissa useammin, kyllä se sitten alkaa tökkiä ja palaat ilomielin kotiin miehesi kainaloon

 

["aapee"]

[QUOTE="muuli";24022381]En aina.
Voi mennä parikin kuukautta kun oma mies tuntuu liki kämppikseltä..
Mutta niinä aikoina ei jopa muitten miesten ihailutkaan ole kauhiasti napannut.
Joskus elämä tuntuu junnaavan paikallaan, ja silloin mun täytyy kehitellä itselle projekteja jolla saan ajatukset pois kaikesta. Aika kuluu, ja jonain päivänä huomaan kuinka kamalasti mua panettaa..
Niinä hetkinä kaappaan taas miehestäni kiinni ja silloin meitä viedään taas samalle tasolle missä yleensä eletään.
Ei meidän arkielämä ole kokoajan toistemme sivelyä, "kiusumista" tai hempeilyä ja romantiikkaa täynnä.
Silloin kun noita hetkiä tulee kun oma mies ei napostele niin älä keskity väkisin siihen saraan. Vaan elä ja nauti muista hetkistä. Kyllä se puputus-fiilis josai vaiheessa tulee taas.
Nauti katseista ja omasta menofiiliksestä,mutta älä silti unohda että olet "toisen oma.."
Arkeen puutuu aika noopiaa, mutta kyllä sä löydät taas uutta puhtia jossain vaiheessa juuri niinä hetkinä kun tuntuu että onk täs enää mitään järkee, tai tuntuu oma mies jopa ällöltä.
Ei elämä niin vakavaa ole, nauti hetkistä mitä se tuo sulle eteen, ja keskity uudelleen sitten kun oma kroppa sanoo niin.[/QUOTE]

Kiitos lohduttavista sanoista, annoit ajattelemisen aihetta ja oot varmaankin ihan oikeassa. Musta tuntuu että kävin tän "kriisin" läpi viimeksi joskus 20-vuotiaana ja lasten myötä ollaan taas eletty seesteistä elämää..

Mutta kyllä mä taidan sinne baareilemaan lähteä vähän useammin.. ettei tuu joskus tunne että kaduttaa kun ei silloin mennyt. Ehkä siihenkin tosiaan sitten kyllästyy...!

 

[Haave Maria ejk]

Se että joku kaukaa ihailee sinua ja nautit siitä, ei vahingoita miestäsi tai suhdettanne. Täytyy vaan itse asettaa itselleen rajat ja pysyä niissä. Miestään, itseään ja teidän suhdetta, ei kannata nolata käytöksellään.

 

["muuli"]

Mä käyn tuota samaa kriisiä ainakin muutaman kerran vuodessa.
Mä mietin että tarjoisko se elämä mulle jotain muuta ihanaa, jos jättäisin tän kaiken mitä mulla nyt on.
Mutta joka kerta päädyn samaan tulokseen että mul on oikeasti hyvä ja kaunis elämä.
Kokemuksista tiedän että jokainen kriisi on voitettu ja todettu olevan heikko mun tänhetkistä elämää kohtaan. Asiat ei ole niin huonosti koskaan olleet ettenkö odota ajan kuluvan ja tekevän ja eläväni tätä elämää. Tahdon nähdä lisää meistä ja mun elämästäni tässä tilanteessa.
Nautin kyllä kaikesta mitä teen ja pohdin paljon asioita. Mutta selätän ne aina, tavalla tai toisella.

 

["hmmm"]

Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta omasta mielestäni jos on itsetunto kohdillaan, tuollaista ei tarvisi erikseen lähteä hakemaan kotoa kauempaa. Miltä teistä tuntuisi jos mies tekisi samoin? Ja onko miehestä mukavaa kun lapsiensa äiti riekkuu baareissa tuon takia. Tottakai kavereiden kanssa täytyy välillä irrotella, mutta kannattaisiko sitä itsetuntoa kohottaa muutenkin kun tuollaisella toiminnalla. En varmaan osaa tätä selittää kunnolla.

 

["aapee"]

[QUOTE="hmmm";24022729]Ymmärrän mitä tarkoitat. Mutta omasta mielestäni jos on itsetunto kohdillaan, tuollaista ei tarvisi erikseen lähteä hakemaan kotoa kauempaa. Miltä teistä tuntuisi jos mies tekisi samoin? Ja onko miehestä mukavaa kun lapsiensa äiti riekkuu baareissa tuon takia. Tottakai kavereiden kanssa täytyy välillä irrotella, mutta kannattaisiko sitä itsetuntoa kohottaa muutenkin kun tuollaisella toiminnalla. En varmaan osaa tätä selittää kunnolla.[/QUOTE]

Joo, ymmärrän sun pointin. Ja siksi tätä huonoa omaatuntoa tunnenkin. Olen miettinyt sitä, että onko mulla jotenkin huono itsetunto, siitäkö tämä käytös johtuu.. mutta kun ei ole. Niin kun sanoinkin pidän itseäni aika kauniina ja hyväkroppaisena, tiedän saavani huomiota ja nautin kun niin tapahtuu. Pidän niistä ihanistä, komeista, hyväntuoksuisista miehistä, jotka kiehnää kimpussani - vaikka olen rehellisesti sanonut olevani varattu ja jopa äiti. Siis mitään sormus taskuun-toimintaa en harrasta.

Itse en ole ollenkaan mustasukkainen, eikä mua häiritsisi jos naiset olisivat mieheni kimpussa - niin kauan kun hän tulee MINUN luokseni kotiin. Eli siis oikeastaan päinvastoin, kivahan se jos muut himoitsee sitä mitä minulla on.

 

[:)]

Itselläni oli sama tilanne, paitsi, että meillä ei ollut lapsia. Kolmissakymmenissä tuli juuri tuollainen tunne eikä se mennyt pois.. Muutaman vuoden menin kavereiden kanssa, keräsin miehiltä huomiota ja yritin täyttää itsessäni jotain tyhjiötä sekä yritin jotenkin pelastaa parisuhdettani mukavan miehen kanssa, mutta ei se enää onnistunut. Otin ja lähdin ja tein elämäni parhaimman teon

Rakastin sitä sinkkuaikaani, menemistä ja tekemistä, omaa elämääni. Lopulta sitten vaan kolahti uuden miehen kanssa reillu kolmekymppisenä ja se olikin sitten menoa... Onneksi en jäänyt siihen puuduttavaan ja epätyydyttävään suhteeseen vain siksi että mies oli hyvä ja kultainen. MUTTA tosiaan meillä ei ollut lapsia. Sinä olet mielestäni tavallaan jo päätöksesi tehnyt, kun miehen kanssa lapsia halusit. Nauti muiden miesten huomiosta, juhli kavereidesi kanssa ja yritä parantaan parisuhdettasi. Uskon myös siihen, että joillakin se tosiaan voi toimia, vaikkei minulle se sopinutkaan,

 

["aapee"]

Itselläni oli sama tilanne, paitsi, että meillä ei ollut lapsia. Kolmissakymmenissä tuli juuri tuollainen tunne eikä se mennyt pois.. Muutaman vuoden menin kavereiden kanssa, keräsin miehiltä huomiota ja yritin täyttää itsessäni jotain tyhjiötä sekä yritin jotenkin pelastaa parisuhdettani mukavan miehen kanssa, mutta ei se enää onnistunut. Otin ja lähdin ja tein elämäni parhaimman teon

Rakastin sitä sinkkuaikaani, menemistä ja tekemistä, omaa elämääni. Lopulta sitten vaan kolahti uuden miehen kanssa reillu kolmekymppisenä ja se olikin sitten menoa... Onneksi en jäänyt siihen puuduttavaan ja epätyydyttävään suhteeseen vain siksi että mies oli hyvä ja kultainen. MUTTA tosiaan meillä ei ollut lapsia. Sinä olet mielestäni tavallaan jo päätöksesi tehnyt, kun miehen kanssa lapsia halusit. Nauti muiden miesten huomiosta, juhli kavereidesi kanssa ja yritä parantaan parisuhdettasi. Uskon myös siihen, että joillakin se tosiaan voi toimia, vaikkei minulle se sopinutkaan,

No tää on juuri se, mitä eniten pelkään. Että tunne ei mene ohi ja suhde kaatuu siihen. Mutta kun mä ajattelen järjellä asiaa, meillä on takana tosiaan aika monta yhteistä vuotta ja on ehkä luonnollista, ettei se oma mies samalla tavalla sytytä, kun joku yhden illan tuttavuuden perusteella.. Mä en ole mieheeni ihastunut, enkä tiedä olenko rakastunutkaan. Mutta rakastan. Ja se on tärkeintä.. kai? En vaan usko, että yli 10 yhteisen vuoden jälkeen tuntisin ketään kohtaan enää mtään vatsanpuru-jännitystä, ja se kai mun on nyt vaan hyväksyttävä. Ja kerätä sitä ihastusta sitten muualta - niin kauan kun se on vielä mahdollista!