Kompromissi-ongelmia?

[surullinen]

Onko kellään muulla kokemusta miehistä, jotka eivät kykene kompromisseihin, eivätkä itse asiassa tiedä mitä se tarkoittaa, eivätkä ymmärrä, että parisuhteessa niitä on tehtävä?Ainakin oman käsitykseni mukaan parisuhde vaatii kompromisseja ja toisen tarpeitten huomioimista.Oma poikaystäväni ei tee kompromisseja vaan selittelee kaiken olevan vain mielipide-eroja, jotka minun olisi hyväksyttävä. Onko syy siihen,että ei halua tehdä kompromisseja yksinkertaisesti se,että ei ole halukas/valmis suhteeseen? Tuntuu että poikaystäväni kykenee tekemään vain asioita, mitä hän itse haluaa! Esimerkiksi koen, että olen saanut lähiaikoina hyvin vähän läheisyyttä ja pyysin, että voisiko hän halata minua. Hän sanoi, että on asiasta erimieltä ja niin minä sitten jäin ilman läheisyyttä.

 

[<30]

Hän selvästi näkee omat tarpeensa paljon tärkeämpänä kuin sinun/teidän yhteiset. Punnitse tarkkaan haluatko sellaisen miehen.

Kysy miksi hän ei halua osoittaa hellyyttä halaamalla ja miten hän haluaisi että hellyyttä teillä osoitettaisiin. Ihmisillä voi olla mitä tahansa mieltymyksiä. Minä opetin oman isäni halaamaan. Heillä sitä ei kotona lapsuuden perheessä opetettu. Älä siis tuomitse vaan keskustele ja kysy miksi hän on erimieltä ja onko hän valmis jakamaan elämäänsä sinun kanssasi.

Poikaystäväsi on varmasti vain kokematon ja ei vielä ymmärrä että terve parisuhde ei voi perustua vain mielipiteisiin ja niiden ehdottomaan hyväksymiseen. Hän on selvästi vielä aika itsekeskeinen eikä ehkä valmis vakavempaan suhteeseen. Minkä ikäisiä olette?

 

[Kaksikymmentä vuotta]

Siinä tapauksessa aviomieheni, viisikymppinen, ei ole valmis parisuhteeseen.

Miksi en nähnyt ajoissa, että loppujen lopuksi mies on todella itsekeskeinen, vaikka esittää olevansa mr. täydellinen. Hän ei ole valmis tinkimään mistään, mikä tarkoittaisi hänelle jotain vaivalloista tai vaatisi häneltä minkäänlaista uhrausta. Hän on tyypillinen "minä ajan autolla kilometrin päähän töihin, mutta muija saa mennä 50 kilometrin päähän bussilla"-tapaus. Ja sitten vittuillaan jos ei jaksa töistä tullessa alkaa heti siivoamaan tai seksiä kun hän haluaa.

Jos hän ei saa läheisyyttä juuri silloin kun hän haluaa, ollaan loukkaantuneita ja hänen mielestään minun pitäisi olla hänen saavutettavissaan aina kun siltä tuntuu. Jos minä haluan läheisyyttä, ja hän sillä hetkellä ei, alkaa saarna "mulla on oikeus olla tekemättä mitään, mikä ei minua huvita. En ota kainaloon jos ei tunnu siltä". Ja sama juttu, jään ilman läheisyyttä.

Ulkopuolisten silmissä hän on varmasti maailman upeimpia miehiä. Käyttää rahaa minuun (koska hänellä sitä riittää), mutta vain siksi, että satasilla ei ole hänelle mitään merkitystä. Sama asia kuin tavallinen ihminen tarjoaa kahvikupposen. Ei vaadi häneltä uhrauksia.

Tällasta meillä on ollut kaksikymmentä vuotta.

Ap, ei kannata jatkaa kompromissikyvyttömän ihmisen kanssa. Joudut aina joustamaan ja tiedät että tiukan paikan tullen jätkä livistää.

Entä sitten, jos sairastun vakavasti? Minä luulen että mies lähtee lätkimään. Niin taitaisi käydä ap sullekkin.

 

[surullinen]

Itse olen 23v. poikaystäväni 26v. Poikaystäväni ei ole liiemmin seurustellut. Itsellänikään ei ole hurjasti kokemusta,mutta koen olevani kypsempi näiden ajatusten suhteen. Olen puhunut monta kertaa,että jos hän ei ole valmis,niin lopettaa sitten suhteen.Hän ei kuitenkaan halua lopettaa. Jonkin verran hän on reilun vuoden seurustelun aikana parantanut käytöstään, tarkoitan siis tätä itsekeskeisyyttä. Poikaystävälläni on ollut myös hieman onneton koti, on ollut isän alkoholismia ja väkivaltaa, jotka saatiin onneksi kuriin. Epäilen kuitenkin, että tämä on jättänyt jälkensä. Hänellä ei ole oikein kykyä empatiaan, olen ilmaissut voimakkaastikkin omaa surullisuuttani hänen käytöksestään ja silti hän vain antaa minun itkeä osoittamatta mitään lämpöä tai ymmärrystä.

 

[<30]

No tottakai vanhemman alkoholismi jättää jälkensä lapsiin. Jos hän ei tee työtä itsensä hyvinvoinnin eteen niin miten tasapainoinen parisuhdekaan olisi mahdollinen?
Minusta on ensiarvoisen tärkeää kunnioittaa kumppaniaan ja saada myös itseensä kohdistuvaa kunnioitusta. Tiedän että mieheni pysyisi rinnallani jos sairastuisin vakavasti, samaa pätee minuun.

Ethän halua että elät vain miestäsi , hänen tarpeitaan varten? Kyllä miehesi täytyy ymmärtää, että jos hän haluaa olla kanssasi niin on hänenkin oltava olemassa myös sinua varten.

Hänen on luultavasti erittäiin vaikea luottaa keheenkään eikä halua satuttaa itseään ja suojelee itseään sillä että kontrolloi tilanteita tekemällä päätökset vain itsensä kannalta. Suosittelen terapiaa. ihan oikeasti.

Lapsuuden kodin vaiheet vaikuttavat meidän kaikkien tulevaisuuteen tosi voimakkaasti.

Ei häntäkään ilmeisesti ole lohdutettu kun hän on joutunut elämään alkoholistisessa ja väkivaltaissa kodissa. Mistä hän olisi oppinut lohdutusta, empatiaa?

 

[Inhorealisti1]

Niin se vaan on, että aina ei edes kompromissi tyydytä kumpaakaan, jos näkemykset ovat liian kaukana toisistaan. Pitäisi pyrkiä jo alunalkaenkin löytämään kumppani, jonka kanssa halut ja tarpeet kohtaisivat mahdollisimman hyvin.

Esimerkki edellisestä elämästäni. Minä halusin käydä baarissa kerran viikossa. Naisesta oli sopivaa käydä baarissa kerran vuodessa. Jos minä olisin tullut mielestäni puolitiehen vastaan niin olisin käynyt baarissa joka toinen viikko. Nainen olisi tullut puolitiehen vastaan, että kaksi kertaa vuodessa olisi vielä siedettävää. Eli kompromissien ero olisi ollut 2-26.

Otin sitten suosiolla hatkat.

 

[<30]

totta puhut. Mä en edes haluaisi elää suhteessa jossa joutuisi arpomaan kuinka monta kertaa baarissa saa käydä. Mä en vapautta haluaisi riistää itseltänikään, joten miksi sitten kumppanilta.Miten nm. kaksikymmentä vuotta on voinut elää tuollaisen mihen rinnalla? Mun itsetuntoni ei kertakaikkiaan kestäis tollasta sitten yhtään! jos rahaa minuun käyttäisi, ei sillä olis mitään merkitystä. Rahaa tulee ja menee, se on vaihdon väline. Mutta ei väline naiseen, se on arvokysymys.