P
Perjantain ajatuksia
Vieras
En voi sille mitään mutta suorastaan vituttaa lapsen asenne isäpuolta kohtaan. Tiedän että lapsi on lapsi ja bla bla bla.
Lapsen biologinen isä lähti kuvioista kun lapsi oli kahden ikäinen. Isäpuoli tuli mukaan vuosi sen jälkeen. Bio-isä ei edes halunnut pitää yhteyttä moneen vuoteen. Kun lapsi kasvoi hän halusikin olla mukana ja tuli aina kun huvitti hakemaan lasta.
Kaikenlaisia temppuja olemme kestäneet hänen ansiosta,ex mies mm avasi puhelinliittymän minun nimiin ja jätti laskut maksamatta. Ilmoitti lastenvalvojalle että mieheni pahoinpitelee lasta ja minä juon (olen absolutisti ja mies myös). Unohti hakea lapsen hoidosta ja sosiaalityöntekijä toi lapsen kotiin kun ketään ei saatu puhelimitse kiinni.
Huippu oli kuitenkin kun exä jutteli uimarannalla jonkun naisen kanssa ja lapsi melkein hukkui,toinen paikalla ollut isä elvytti hänet. Exä ei vaivaudu viemään lasta lääkäriin vaikka lapsi huutaa korvasärkyä jne hänen luona vaan kertoo parin päivän päästä minulle kun tuo lapsen kotiin että hän on ollut huonolla tuulella.
Jos minusta olisi kiinni en ollenkaan antaisi miehen tavata lasta mutta sosiaaliviranomaiset eivät nähneet syytä kieltää tapaamiset. Viime aikoina on toki mennyt paremmin kun lapsi on jo iso.
Samaan aikaan kun exä törttöili pitkin kaupunkia isäpuoli on kasvattanut ja rakastanut lasta kuin omaansa. Hän hoiti sairasta kotona palkatta,vei lääkäriin,maksoi harrastukset ja muun elämisen ja on aina ollut aivan ihana lapselle ja minulle. Oikea unelmien mies. Silti lapsi ihailee isäänsä eikä edes noteeraa isäpuolta. Tai tottakai kohtelee isäpuolta kotona kuin isää mutta puheista huomaa että isä on se parempi tyyppi. Hänen luona on hauskempaa ja siellä saa valvoa pitkään jne ja siellä on aina eri nainen laittamassa aamupalaa.
Kauhulla katson eteenpäin ajassa ja näen kuinka lapsi haistattaa isäpuolelle "sä et oo mun faija" ja lähtee ovet paukkuen oikean isän luokse ryyppäämään. Huoh,onneksi isäpuoli onkin minua parempi ihminen ja ymmärtää lapsia. Itsellä ei aina pää tahdo kestää bio-isän temppuja.
Lapsen biologinen isä lähti kuvioista kun lapsi oli kahden ikäinen. Isäpuoli tuli mukaan vuosi sen jälkeen. Bio-isä ei edes halunnut pitää yhteyttä moneen vuoteen. Kun lapsi kasvoi hän halusikin olla mukana ja tuli aina kun huvitti hakemaan lasta.
Kaikenlaisia temppuja olemme kestäneet hänen ansiosta,ex mies mm avasi puhelinliittymän minun nimiin ja jätti laskut maksamatta. Ilmoitti lastenvalvojalle että mieheni pahoinpitelee lasta ja minä juon (olen absolutisti ja mies myös). Unohti hakea lapsen hoidosta ja sosiaalityöntekijä toi lapsen kotiin kun ketään ei saatu puhelimitse kiinni.
Huippu oli kuitenkin kun exä jutteli uimarannalla jonkun naisen kanssa ja lapsi melkein hukkui,toinen paikalla ollut isä elvytti hänet. Exä ei vaivaudu viemään lasta lääkäriin vaikka lapsi huutaa korvasärkyä jne hänen luona vaan kertoo parin päivän päästä minulle kun tuo lapsen kotiin että hän on ollut huonolla tuulella.
Jos minusta olisi kiinni en ollenkaan antaisi miehen tavata lasta mutta sosiaaliviranomaiset eivät nähneet syytä kieltää tapaamiset. Viime aikoina on toki mennyt paremmin kun lapsi on jo iso.
Samaan aikaan kun exä törttöili pitkin kaupunkia isäpuoli on kasvattanut ja rakastanut lasta kuin omaansa. Hän hoiti sairasta kotona palkatta,vei lääkäriin,maksoi harrastukset ja muun elämisen ja on aina ollut aivan ihana lapselle ja minulle. Oikea unelmien mies. Silti lapsi ihailee isäänsä eikä edes noteeraa isäpuolta. Tai tottakai kohtelee isäpuolta kotona kuin isää mutta puheista huomaa että isä on se parempi tyyppi. Hänen luona on hauskempaa ja siellä saa valvoa pitkään jne ja siellä on aina eri nainen laittamassa aamupalaa.
Kauhulla katson eteenpäin ajassa ja näen kuinka lapsi haistattaa isäpuolelle "sä et oo mun faija" ja lähtee ovet paukkuen oikean isän luokse ryyppäämään. Huoh,onneksi isäpuoli onkin minua parempi ihminen ja ymmärtää lapsia. Itsellä ei aina pää tahdo kestää bio-isän temppuja.