M
mimosa
Vieras
Itselläni on parhaillaan käynnissä keskenmeno. Vuoto alkoi rv 9. Keskiviikkona oli ultra, jossa todettiin sikiön kuolleen jo noin rv 5 eli aivan alussa. Vuoto alkoi siis neljä päivää sitten pienellä tiputtelulla.Tänään sitten vähän voimakkaammin. Tämä tapahtuu siis aivan luonnollisesti ilman kaavintaa tai lääkkeitä.
Kahden viikon päästä on tarkistus ultra jolloin selviää onko kaikki tullut ulos vai tarvitaanko kaavinta.
Lääkäri sanoi, että pitää odottaa yhdet kuukautiset keskenmeno vuodon jälkeen ennenkuin voi alkaa yrittää uudelleen. Olen kuullut, että tässä on kaksi koulukuntaa. Toiset sanoo, että pitää odottaa ja toiset, että voi yrittää heti. Olisi kiva kuulla miten muille on sanottu? Ja samoin koska on alkanut ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen.
Vauvakuume on kova vaikka nyt on kyllä vielä todella vaikeata hyväksyä tapahtunutta.